torstai 29. toukokuuta 2008

Inhimillinen kosketus

Kolme naista sosiaalitiloissa.
Nainen A: Niin sä olitkin pitkään hoitovapaalla
Nainen B: Ei, kyllä mä olin syksyllä välillä töissä, olin tuossa tammikuusta toukokuuhun äitiyslomalla.
Nainen A: Siis mitä? Et sä sitten kauaa ollu.
Nainen B: En, kuolleen lapsen vanhemmat ei saa vanhempainvapaata (ja purskahtaa hiljaiseen itkuun)
Nainen A: Ai kauhea, emmätienny, voi kamala. Mä en oikeasti tienny.
Nainen C on hiljaa ja koskettaa kädellään B:n selkää

Sen verran tunnustan, että minä olin Nainen B..
Arvatkaapas kumman käytös lohdutti minua enemmän, A:n vakuuttelu siitä että hän ei tiennyt vai C:n kosketus?
Tietenkin C:n kosketus.

Joten pieni oppitunti heille jotka kohtaavat yllättäen surevan ihmisen jota on elämä potkinut päähän..
- älä vakuuta tietämättömyyttäsi, kyllä minä tiedän ettet sinä voinut tietää
- älä kiellä tapahtunutta, kyllä, se on kamalaa ja kyllä näin on jo käynyt
- älä ryhdy kertomaan omasta surustasi liittyen lemmikkeihin, vaikka sinä saatat surra koiraasi kuten perheenjäsentäsi, minä en voi lastani verrata koiraan
- jos sinulla ei ole mitään sanoja, se ei haittaa
- ole luonnollinen
- usein kosketus on paras lohdutus, halaa, jos se ei tule sinulta luonnostaan, kosketa

2 kommenttia:

Vintage Girl kirjoitti...

Voi, nämä kokemuksesi saavat kyyneleet silmiini. Olen sanaton. Äitinä tällaiset koskettavat syvältä ja syvästi.

Voimia sinulle ja jaksamista, virtuaalisen halauksen kera.

Irena kirjoitti...

Kiitos.

Kyllä minä jaksan, joskus päivä kerrallaan ja joskus vain tunti kerrallaan. Jaksettava kuitenkin on.