Elämä antaa aina säännöllisesti uuden mahdollisuuden, aina 365 vuorokauden välein, tiesitte varmaan. Mietin pitkään (flunssan muussaamissa aivoissani), että tekisinkö tilinpäätöksen tästä vuodesta näin viimeisenä päivänä. Ja päätin että en (niissä samoissa aivoissa, ne toimivat jotenkin vielä vaikka ovatkin täynnä räkää). Vuotta 2008 en ikinä muistele tyyliin: "Voi kuinka se oli ihana vuosi" tai "Haluaisin elää sen uudelleen". Suuria tapahtumia, valtavia tunteita, uusia asioita ja surkeaa elämää. Sitä se oli.
(No nyt tästä taitaa kuitenkin tulla tilinpäätös vaikka juuri hetki sitten vannoin muuta, syytetään flunssaa)
Ajattelin, että voisin vähän pohtia tulevaa, miettiä odotuksiani ja antaa (mahdollisesti) lupauksia.
* Alkuvuodesta tulee rankka, ensimmäinen suruvuosi tulee täyteen helmikuun 16. päivä. Ensimmäinen vuosi on aina vaikein, luulen, toivon ainakin että elo tästä helpottuisi.
> Lupaan, että 16. helmikuuta vietän päiväni juhlien Poikani syntymää ja surren hänen kuolemaansa.
* Me ehkä mahdollisesti aloitamme omakotitalon rakentamisen, tai sitten mahdollisesti alamme rakentamaan ulkorakennusta tontille, tai sitten emme.. Vähän riippuu taloudellisesta tilanteesta (YT oi YT, tuo kaikkien yritysten muotisana)
> Lupaan, että jos ryhdymme tekemään muutakin kuin haaveilemaan, kirjaan siitä kuvia tänne, tai tarinoita. Ehkä saatan jopa perustaa alablogin?
* Lankojen säilytystä pohdin uudelleen, pitänee ehkä hankkia toinenkin muovilaatikko
> Lupaan, että saan Esikoisen neuletakin valmiiksi (ihan hyvä homma olisi saada se tietenkin valmiiksi AJOISSA, ettei ole pieni heti valmistuttuaan)
Mikäs se Kiinalainen vuosi nyt alkaakaan, Härän vuosi? Varovaisten päätösten, pohdinnan ja sadonkorjuun aika..
Niinpä niin.
Pohditaan nyt sitten..
keskiviikko 31. joulukuuta 2008
lauantai 27. joulukuuta 2008
Rankkaa
Kaikin puolin..
Mutta olen selvinnyt.
Joulusta.
Sukulaisia, myös niitä pienten lapsien vanhempia ja raskaana olevia, on tavattu ja silti olen järjissäni. Koville otti, monessa kohdassa tuli mieleen että Poikakin kävelisi jo tukia pitkin ja olisi mukana muiden leikeissä - tai ainakin tahtoisi olla..
Aattona kävimme viemässä Pojan haudalle lahjan ja kynttilät. Sydäntä lämmitti kun siellä oli jo sukulaisten viemiä kynttilöitä palamassa. Hautausmaa oli taas täynnä kynttilöitä, joulu kun on yksi niistä suurista juhlapäivistä jolloin ihmiset muistavat vainajansa. Yleensä meillä on esikoisen kanssa niin rauhallista haudalla käynnissä - nyt oli lähestulkoon ruuhkaa. Ehdin jo ajatella, että ovatpa ihmiset tekopyhiä, vain juhlan vuoksi muistavat kuolleensa. Mutta sitten toiset ajatukset ehtivät mukaan ja muistin myös itseni olleeni samanlainen.
Muuten tänne ei kuulu mitenkään erikoista, meillä on kaikki flunssassa. Jee..
Välipäiviksi pitäisi jaksaa vielä töihin, joten viikonloppu aikaa parannella..
Syökää jouluruuat pois - ne menee huonoksi.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 24.12.2008
tiistai 23. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 23.12.2008
Tämä vähäsen jatkaa samaa linjaa:
Pojan kuva on meillä aina keittiössä jossa vietän suurimman osan kotonaolo ajastani. Juhlapäivinä Pojan kuva siirretään olohuoneeseen, keittiön pöytään kun katetaan silloin yleensä noutoruoka tai noutokahvipöytä.
Keväällä minulla oli suuri tarve polttaa kynttilöitä, joka päivä.. Tarve väheni ja kesän jälkeen olen polttanut kynttilöitä vain haudalla lyhdyissä ja satunnaisesti meillä pihalla olevassa lyhdyssä. Aiemmin en koskaan polttanut kynttilöitä sisällä muuten kuin jouluna.
Niin ja taustalla meidän uudet laiskan (ja saidan) naisen verhot.

maanantai 22. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 22.12.2008
Herkkuja on siinä monenlaista:
Löytyy joulupöydästä - pähkinöitä! Joskus on ollut kuorellisiakin, niistä tulee vain niin kovin paljon sotkua vaikka avaaminen hauskaa onkin. Niin ja ovathan kuorelliset pähkinät toki myös kauniita joulukoristeita.
Paikka mistä löytää monenlaista = Punnitse ja Säästä. Sieltä saa melkein mitä vain kilotavarana, omaankin astiaan voi varmasti hakea jos ei halua esimerkiksi paperipussiin ottaa. Yleensä hankin kyseisestä liikkeestä pähkinöiden lisäksi kuivattuja hedelmiä ja eri myslisekoituksia.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Tapahtumarikasta
On meillä muutakin elämää kuin vain joulukalenterin täyttö (viimeistä luukkua vaille valmis, mutta se aiheuttaakin pientä aivosolujen käyttöä).. Esimerkiksi pukinpussiin on tehty ja hankittu täytettä, tulossa siis HYSHYS-juttuja, jos epäilet saavasi meiltä lahjoja, niin sulje silmäsi hetkeksi.
Kestotiskirättejä!
Innostuin kun uusimmassa Ullassa oli juttua. Nämä menee lahjaksi, itselle pitäisi vielä tehdä. Menevät siis (osa)kestoilevaan (vauva ja äiti osittain) perheeseen, joten tässä vähän lisää. Kyseisen perheen isännän paketissa on kangasnenäliinoja, ne tosin kaupasta hankittu. Tuon kuvan ottamisen jälkeen vähän silitin ja pistin pakettiin.
Esikoinen harjoittelee kameran käyttöä:
Ja sitten onnistuin jo hajottamaan mustat hienot sukkani. En kyllä epäillytkään että kovin pitkäaikaisija olisivat olleet.

Joulukalenteri 21.12.2008
Lunta sataa:
Tykkään askarrella, ja erityisesti tykkään askarrella esikoisen kanssa. Osaa hyvin jo piirtää ja värittää (hyvin tarkoittaa sitä että ei väritetä seinää tai pöytää vaan paperia ja ajatuksella eikä siis vain sotketa), niin seuraava askel on saksien käyttö. Nyt joulun alla syntyi tälläisiä koristeita.

lauantai 20. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 20.12.2008
Jokajouluinen traditio:
Poikkeaa selkeästi muista Grishamin kirjoista. Suosittelen, itse ainakin muistan olla hössöttämättä liikaa joulusta ja hieman hillitsee tuhlausintoa joulun alla. Kestää lukemista, ilmestymisen jälkeen olen joka vuosi joulukuussa lukenut (sopivan lyhytkin jos on kovin kiireistä).

perjantai 19. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 19.12.2008
Meiltä löytyy enkeleitä joka paikasta:
Tämä on löytänyt kotinsa meidän jääkaapista. Meillä on myös esimerkiksi ilmoitustauluenkeli ja kirjahyllyenkeli. Silloin kun olin lapsi, meillä oli tonttuja - läpi vuoden. Jos jossain joku kolahti, äiti saattoi sanoa riihitontun olleen asialla. Saunan jälkilämmöissä kävi saunatonttu saunomassa ja navetassa tietenkin oli oma navettatonttu pitämässä lehmille öisin seuraa.

torstai 18. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 18.12.2008
Minna ehdotti kauneinta näkymää mitä hautausmaalla on. Kiven lisäksi löytyy Pojalta tälläinen:
Näin jouluna ja joululaulujen aikaan tuo varpunen edustaa jotain muutakin kuin vain lyhdyn koristetta - on siis kivisen lyhdyn päällä. Kuvassa tosin hieman lumen alle peittyneenä.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 17.12.2008
On meillä ehditty tekemään joulujuttujakin eli tässä pipareiksi muuttunut piparitaikina:
Tuo karkkimurskapussi tuossa sivussa miten aina tuunailen tavallisia juttuja aavistuksen erilaisiksi. Viime vuonna meidän pipareissa oli turkinpippurimurskaa, nyt Mariannemurskaa. Kahviin (purujen joukkoon) laitan melkein aina jotain erikoista (läpi vuoden), esimerkiksi kanelia, kaardemummaa tai tummaa kaakaota.

tiistai 16. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 16.12.2008
Postipojan tuomaa:
Näitä voin suositella.
Tuosta osa menossa omaan käyttöön ja loput lahjaksi, joten hys hys!

maanantai 15. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 15.12.2008
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Kaksi viikkoa takana
Ja kymmenen yötä jouluun, laskin aivan itse.
Pikkujoulujakin on ehditty viettämään, eilen nähtiin itse Elvis!
Hyvissä voimissa näytti olevan.
Ja naiset olivat sulaa vahaa Kuninkaan käsissä..
Pahoittelun kuvien laadusta, joku oli ottanut kameralla kuvia niin, että kun lähdön aika tuli, niin huomattiin akun olevan tyhjä. Ja sitten ei sitä tietenkään enää ehtinyt lataamaan ja vara-akkuahan ei ole. Kuvista kiitos uskolliselle kännykälle.
***
Eedit-täti täällä terve! Muistakaahan käydä osallistumassa Kissankehdon Arvontaan!

Joulukalenteri 14.12.2008
lauantai 13. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 13.12.2008
perjantai 12. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 12.12.2008
torstai 11. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 11.12.2008
Taru ehdotti että kuvaan mitä ikkunasta näkyy:
Eikös olekin säälittävä näky.
Ulkotuli teline sulaneella lumella kaihdinten välistä kuvattuna..
Toivottavasti jouluun mennessä on paksu lumipeite ja pitkästä aikaa saamme runsaslumisen joulun..

keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 10.12.2008
Kuvana ei hääppöinen mutta kuvaa minua:
Tämänhetkinen suosikkikestokassini. Meillä siis on runsain mitoin kestokasseja, niitä käytetään ostoskasseina, käsityöpusseina ja yhden jos toisen tavaran kuljetukseen ja säilytykseen. Niitä on itsetehtyinä, korruptiolahjoina saatuja ja kuten tämä, ihan kaupasta ostettu kun ei ole muistanut ottaa kassia mukaan.

tiistai 9. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 09.12.2008
Runsaudenpula:
Pistin lankoja järjestykseen ja laatikkoon.
Totesin niitä olevan niin runsain mitoin, että eivät kaikki mahtuneet 31 litran kannelliseen säilytyslaatikkoon. Siksi siis tuossa oikealla kaksi pahvilaatikkoa, ja vasemmalla olevat meni pariin pussiin (noista Bambuista tulee hys hys juttuja jouluksi, jos intoa riittää).
Tässä voisi oikeastaan olla langanostolakossa kunnes kaikki langat mahtuu tuonne muoviseen juttuun....

maanantai 8. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 08.12.2008
No niin, välikysely ja muita kuulumisia
Seitsemän luukkua avattu, 17 jäljellä.
Mitäs olette pitäneet? Vielä sopii muutama ehdotus, kalenterissa on siis pari luukkua vielä täyttämättä.
***
Muitakuulumisia:
Eipä erikoisempia.
Joulusiivoja pikkuhiljaa hoitelen, yritän pitää pääni kasassa ja selvitä joulunpyhistä.
Tällä viikolla pitäisi muistaa postittaa joulukortit, lähtövalmiita toki jo ovat.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 07.12.2008
lauantai 6. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 06.12.2008
perjantai 5. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 05.12.2008
Matleena Lankapirtistä ehdotti seuraavaa kuvauskohdetta:
Siinä siis oikea silmäni.
- sininen, häivähdys ruskeaa siellä täällä
- ei meikkiä
- ryppyjä (iik vanha!) ja kesakkoja

torstai 4. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 04.12.2008
Olen varmaan jossain vaiheessa kertonutkin mielikirjailijoistani, tässä asiaan liittyvä keräilykohde:
Meillä on parin metrin matka kirjahyllyssä tällä hetkellä kyseisen daamin kirjoja, ja lisää hankin aina kun eteen sattuu sopivalla hinnalla.. On kirpputorilöytöjä, uusintapainoksia, tuttavilta ostettuja.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 03.12.2008
Koska Blogger näin haluaa, niin olkoot sitten pystysuuntainen kuva.
Tässä meikäläisen kauan kauan sitten kirpputorilla eurolla löydetty käsilaukku. Mitälie ja mistä lie, vaikuttaa ainakin nahalta - vannomaan en mene. Mutta tuolta löytyy yhtä jos toista välttämätöntä tarviketta... Kuten sateenvarjo, kalenteri, vanhoja kuitteja, kyniä, puuteri (mitähän se siellä tekee kun en ikinä käytä), huulirasva, tennispallo ja kukkaro.
Muistan itse laittaneeni kaikki muut tuonne paitsi tennispallon, se lienee Esikoisen peruja.. Luulen..

tiistai 2. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 02.12.2008
Työpöydältä löytyvät aarteet:
Vasemmalta lukien
- työlammas (kuvaa ilmeisesti minua? *nyökytys nyökytys*)
- Esikoinen
- Poika
Ja alla blogissa aiemmin esitelty Brysselinpitsiliina.

maanantai 1. joulukuuta 2008
Joulukalenteri 01.12.2008
Aloitetaan Midinetin ehdotuksella:
Omien kenkien kärki. Kuva otettu ulkosalla, illalla.
Kengät ovat Clickistä hankitut viime talvena. Mitälie mokkanahkaa päällys, sisältä pörröinen (feikkiä feikkiä) ja sitten tuollaiset pampulat jotka aina aukesivat ennenkuin ymmärsin vääntää ne umpisolmuun.. Eipä sen hoksaamisessa mennyt kuin pari kuukautta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)