torstai 31. maaliskuuta 2011

Kuka? Mitä?! Missä? Milloin...

Matleenalta otin mukaani haasteen.

Kuka

Se on aina välillä hyvä pohtia kuka oikein onkaan, miten itsensä määrittelee, mitkä ominaisuudet ovat ne mitä tuo esiin.

Joten, olen ahkera hiihtäjä ja pidän kokohaalareista. Edukseni olen mustavalkokuvissa 80-luvun alkupuolelta.



Ja perinteisemmin kolmen lapsen kolmekymmentäkolme vuotias äiti joka ehtii hiihtämään nykyisin suurinpiirtein kerran tai kaksi talvessa.

Lapsena muuten onnistuin kaatumaan aina samassa kohdassa tuvanympäryslatua, siinä oli pienen pieni mäki. Mäkihyppääjää siis minusta ei olisi voinut tulla (ainakaan menestyvää).

Mitä

Käsitöitä, koneella istumista (joskus onnistuneesti yhdistetään nämä kaksi), talonrakennusta, taukoja, leipomista, lastenhoitoa, siivoamisen välttelyä, surua, ajatuksia, typeryyksiä, ulkoilua, tekosyitä, suunnitelmia.



Niin ja heikkolaatuista kuvankäsittelyä.

Missä

Juuri nyt? Koneen ääressä, omassa rivitalokaksiossa, Etelä-Pohjanmaalla.



Ehkä joskus? Koneen ääressä, omassa omakotitalossa, Etelä-Pohjanmaalla.

Milloin

Huomenna hyvänä päivänä?
Tai vaihtoehtoisesti:
Vuodesta 1977 alkaen, siihen asti kuin mahdollista.
Saat valita.

Ja sitten Bonuskysymys (toisilla vastaajilla ollut mukana, toisilla ei).
Mitä mielessä nyt

Pännii kun kone takkuaa (ja edit-täti lisäilee että mun asetukset on päin mäntyä) ja pohdin että missäköhän asti on se taannoinen Brownieresepti kun ne oli niin hyviä.



Lokakuulta 2009 oli kuva, joten sinne kauas menneisyyteen suuntaan reseptihakuun. Jos vaikka pistäis leipoen.
Kaikki kuvat siis vanhoja.

Haasteen ottaa mukaansa ken tahtoo.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Langanpätkistä eroon

Nyt ehtii vielä Jämälankoja tuhoamaan Jämäkuuhun. Tässäkin tempauksessa ajattelin hääräillä laidoilla, eli imeä ideoita ja kadehtia muitten tuotoksia. Ja ehkä tehdä jotain nukenvaatetta kummitytölle syntymäpäiväksi. Jämälankojahan tuhosin aika hyvin viime vuoden lopulla jämälankakoreihin (joita kukaan ei halunnut ostaa markkinoilla niin saivat uudet kodit sukulaisien joululahjusten myötä :D), joten nyt ei suuren suurta jämälankalaatikkoa varmaan löytyisikään (en toki aio ees etsiä, joten nyt pysytään tämän illuusion vallassa).

Muutaman keskeneräisen työn voisin tässä saattaa valmiiksi ennen minkään uuden aloittamista, jos edes ne sukkasadossa kesken jääneet sukat.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kevät on tulossa?

Käväistiin tänään kaupassa niin tuli tälläinen luonnon taideteos eteen, valitettavasti joudutte nyt tyytymään kännykän kameralla otettuun otokseen, harvemmin kun kaupassa tulee tarvetta valokuvaukseen.



Ei tuollaista saisi aikaan jos yrittäis.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Mölyapinaviidakosta päivää

Auringottomia (me ei auringon kans olla ilmeisesti hyvissä väleissä enää) pihakuvia, parempia nämäkin kuin salamalla otetut sisäkuvat (ainakin allekirjoittaneen kameralla).
Liukuvärjätystä hahtuvasta villavaippapöksyt omalla (saumattomalla) ohjeella nuorimmalle, kasvaa niin vauhdilla että edelliset taas jäämässä pieneksi. Tarttis tehdä vielä toisetkin.



Sama takaa, tällä kerralla takaosan korotus alhaalla ja vielä korostetusti tehtynä.



Viime vuoden lopulla maltoin sisäisen lankahamsterini ja kulutin enemmän lankaa kuin ostin, en juurikaan ostellut (no okei, joulukuulla en enää edes tehnytkään) vaan tein koreja jämälangoista, villasukkia ja -tossuja varastosta löytyvistä langoista, villapöksyt olemassa olevista hahtuvista ja siihen malliin. Asiaa auttoi toki että en vieraillut Tapion luona (ah niin ihana mutta vaarallinen paikka). Tänä vuonna on Sulo Vilén minussa nostanut taas hieman päätään, ja muutama halvalla saatu lankakeräkin muuttanut meille:



Tovet on tarkoitettu omiin huovutettuihin rasoihin, jotka pääsevät puikoille, ööh joskus.. BabyAlpakka Silk oli Tapiolla tarjouksessa (mulla oli lankabulvaani! Ostostelu ei siis karannut käsistä), niistä tulee olatin itselle. Puuvillat - eko ja Freesia - oli keskusvaraston tyhjäyksessä Hal-val-la Anttilasta ja Rose Mohairitkin maksoivat eilisellä kauppareissulla vain euron kerä, joten eihän niitä voinut kauppaan jättää. Eiköhän niistäkin joskus tule jotain..

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Aurinko

Ihan selvästi aurinko paistoi aamulla kirkkaasti pilvettömältä taivaalta kun ikkunasta säätä tarkastettiin.
> Laitoin aurinkolasit kun ulos lähdettiin
= Aurinko meni parin minuutin jälkeen pilvilautan taakse ja pysyi siellä koko ulkoilun ajan.

Ja arvatkaas mitä...
Aurinko paistaa jälleen kun ollaan sisällä.

Ilkimys!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Palkitsevaa

Viikonloppuna mennään hiihtelemään kilpaa, tässä allekirjoittaneen panos palkintokasaan.

Jotain lämmintä:



Baktus siis, kaksi kerällistä Novita Wool sävyä, puikot 4.



Lastensarjaan:



Pehmolelu jonka pitäis pupua muistuttaa. Lankana jämä 7veljestä, sisuskaluina kerättyjä langanpätkiä aiemmista töistä. Kauulahuivina pupulla Sidar Reflectionista värkkäilty kolmiohuivi. Virkkuukoukku 3,5 ja puikot muistaakseni 3,5. Ohje ihan omasta päästä aloittaen jaloista ja päättyen korviin.



On sil häntäkin.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Luksusta on

Kun saa laittaa rauhassa pyykit kuivamaan, korjata vaippoja, kutoa keskeytyksettä ja lukea sanomalehteä (ja surffata netissä) ilman häiriötekijöitä.

Pieniä rauhallisia yksinolon hetkiä kun isä ja lapset lähtevät kyläluutailemaan keskenään.

Näitäkin tarvitsee joskus.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Ajatelmia kestovaippailusta sunnuntain ratoksi

Meillä on kestoiltu ihan esikoisella alusta lähtien täyspäiväisesti eli täyskestoillaan (poikkeuksena molemmilla elävillä lapsilla laitoksella vietettyjä ensipäiviä) vieläkin kun kuopus ei vielä päiväkuiva ole vaikka jo osaa toki potallakin käydä.

Suurin osa käytössä olevista vaipoista on jo esikoisen ajalta, toista (enkelipoikaamme) odottaessa hankin jotain pieniä S-koon vaippoja mutta tälle nuorimmalle käytännössä tehty vain villapöksyjä. Lisäksi vielä omien lasten lisäksi on osa vaipoista käynyt lasten vanhimmalla serkulla hetken lainassa.

Ja nyt päästään asiaan:

Olen päättänyt, että vaikka kuinka ihania trikookuosiset sisävaipat ovatkin - niitä ei enää hankita. Trikoo ei itsessään ime runsaasti nestettä joten sisällä on jotain imukykyisempää, JA tuo imukykyisempi pääsääntöisesti muuttuu pesujen myötä koppuraisemmaksi kuin päällä oleva trikoo ja seurauksena trikoo kuluu puhki imujen reunakohdista.

Olen todennut, että omatekoisissa vaipoissa kannattaa ilman muuta käyttää kalliimpaa (ja yleensä netistä hankittavaa) applix-tarranauhaa. Tavallinen (jota saa joka kangaskaupasta) lenkkipuoli muuttuu pesujen myötä kovaksi ja kupruilee, repii samalla kangasta rikki (varsinkin jos se on kierrätysflanellia joka niin kovin ihanan pehmoiseksi hiutunut oli)

Olen huomannut, että käytettävissä ompelulangoissa on eroja. Meillä on noin neljä vuotta vanhoja L-kokoisia vaippoja jotka ovat olleet suurinpiirtein yhtä kauan käytössä. Erään kotimaisen valmistajan (joka tekee ihania vaippoja muuten) etutarroista pärkyää ommel useammasta vaipasta - eikä kyseessä siis välttämättä samalla hetkellä ommeltuja, hankinta-aika varmaan puolen vuoden sisällä. Kun taas toisella kotimaisella valmistajalla (jolla ihania vaippoja myös) ei pärkyä yhdestäkään samoihin aikoihin ja saman verran (suurinpiirtein) käytetyistä..

Parhaiten aikaa ja kulutusta kestävää kangasta sisävaipoissa tuntuu olevan velour ja bambujoustofrotee. Niin ihanaa kuin tavallinen bambu onkin, kutistuu se kyllä aika reippaasti pesujen myötä. Tavallinen frotee menee kovin koppuraiseksi - meillä kun ei ole (vielä käytössä - nykyiseen asuntoon ei siis sovi) kuivausrumpua.

Sellaista, kokemuskommentteja pitkästä käytöstä mielellään otetaan vastaan.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Lajinsa viimeinen

Ainakin joksikin aikaa..



HerneSisiliskojen pahnanpohjimmainen pääsi eilen viimein omaan kotiinsa.
Kuulemma oli hännästä kuljeteltu ja päällä kävelty.

Ihan samalla kaavalla ja tuplapussitettu herneiden karkaamisen varalta kuten edellinenkin, tässä tosin sekä vatsan että selän kangas samaa violettivalkokuvioista.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Valokuvaelitisti

Äh.

Yks juttu ois valmis.

Aattelin eilen että otan huomenna kuvan (eli siis tänään) ulkona aamupäivällä auringonpaisteessa.

Arvatkaas paistaako nyt aurinko?

Ei.

Arvatkaas haluanko talvisten surkeiden sisäkuvien jälkeen ottaa nyt surkeita sisäkuvia?

En.

Ja arvatkaas haluanko esitellä tuotosta kuvatta?

En.

Onko kivaa?

Ei.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Virusvaroitus

Täällä on havaittu uhkaavaa startiitista ilmassa. Viime kesäinen kesäyönhullutus oli oikein mainiota lääkettä taannoin, ei juurikaan huvittanut aloittaa yhtään mitään. Ja nyt on kolme työtä aloitettu tässä viikon sisään (1 ompelus, 2 langoista) yhdenkään valmistumatta välillä.

Keskenkin vielä olisi sukkasadon aikaiset polvisukat, viime vuonna aloitetut villashortsit (joista ei shortseja tulekaan) ja yksi pujoliivi josta ehkä tulee villapaita jossain vaiheessa. Oma neuletakkikin on vielä vasta suunnitelmissa mallitilkku tehtynä.

Varmasti jotain muutakin jota nyt en vain muista.

Ja mitä haluaisin tehdä? Penkoa lankapinoa ja aloittaa jotain uutta.