Hiljaisuus

Olen minä täällä

Minulla ei vain ole sanoja.
Ei tälläisellä hetkellä ole.
Jos voisin, halaisin jokaista äitiä, jokaista isää, jokaista ystävää, koko kaupunkia..


***

Lättytaikinaan kun lorauttaa juotavan jugurtin loput niin siitä tulee aikasen mielenkiintoinen herkku.

Lahna joen toiselta puolelta

Oivoi minua.
Lankalakossa ollessani kaikki myyvät ihanuuksia edullisesti.
Ja Sukkasatoa kun pitäisi korjata, niin sukkakudin ei vain eksy käsiin. On kaikenlaista muuta tekemistä.

Vastarannankiiskikö?
Minä muka?
No EN varmasti.
:P

Mistä muuten tuo sana tulee, vastarannankiiski?
Ilmeisesti se on ainakin "kalaravintola" Helsingissä, Jussi Niilekselän kirjoittama näytelmä ja Risto Juhanin kirjoittama kirja.

Kun jaetaan tuo osiin, niin toteamme että Wikipedian mukaan Kiiski on pieni kala ja vastarantahan on luonnollisestikin esimerkiksi joen tai järven toisella puolella oleva rantatörmä tahi -penger (kuinka kukin haluaa asian ilmaista). Mitä se kala siellä rannalla tekee? Miksei se ui siellä joessa taikka järvessä (tai Kiisken ollessa kyseessä joen tai järven pohjalla)?

Last stop before doom

Vieläpä ehtii jos haluaa säästölinjalle ryhtyä.
Eli Syyskuun jos on kuivilla niin aikaa ilmoittautua klo 23:59 saakka.

Nyt mää lähden etsimään sopivaa omenapiirasreseptiä ja ryhdyn leipomaan.
Jos löytyy resepti.
Jos ei löydy, syön omenoita, pitävät kuulemma lääkärin loitolla.. Ainakin jos on hyvä sihti ja kova heittokäsi.

Aa Bee Cee Dee kissa kävelee

Hiljaisen työpäivän (harvinaisuus) kunniaksi sitä ehtii pohtimaan vaikka elämänsä aakkosia, bongasin tämän MouMoulta:

Asuntomessut, ideoita antanut tutustumiskohde
Bryssel, viime kesän lomapaikka
C-vitamiini, pitäisi näin flunssaisena muistaa nauttia
Def Leppard, aina ja ikuisesti
Elokuu, loppuu kohta
Fariinisokeri, aina löytyy kaapista kuivahtanut paketti
Google, päivittäinen tarvekalu
Hautausmaa, tuttu paikka nykyisin
Iskunkiertokuja, täältä löytyy yhtä ja toista
Jossittelu, paha tapa
Kawasaki, isäntä uhkailee että myy
Lautanauha, asia jota tulen testaamaan tässä joskus
Muumit, ainoa asia mitä televisiosta nykyisin (DVD:ltä) katsotaan
Neulekone, löytyy, jostain, vieläkin jemmassa
Omenapuu, satorikas puutarhan asukki
Painoharjoittelu, jotain mitä jokaisen naisen tulisi tehdä
Queen, ikoni jo teiniajoista, mutta Freddie oli korvaamaton
Rakkaus, elämää pyörittävä voima
Sauna, puhdistautumisen ja ajatusten lentämisen pyhättö
Tuska, viiltävä, repivä, aina täällä
Ulla, verkkoneulelehti ahkerassa käytössä
Villalanka, täyttää meidän vaatekaapit
Wagner, kuka sitä voisi paremmin maailmaa kommentoida kuin sika?
X3m, erinomaista musiikkia
Yahoon Tuntematon-enkeli keskusteluryhmä, mielenterveyden pelastaja
Zetor, ensimmäinen traktori jonka olen oppinut nimeltä
Åbo, Turku ruotsiksi, olen sielläkin piipahtanut
Äitiys, olemukseni
Öljytikku, pitäisi tarkistaa

Haastan kaikki joilta löytyy ylimääräistä aikaa ja kiinnostusta

No niinpä tietysti

Nolo tunnustus..

Ei aivan kuten suunnittelin, ostin nimittäin 2,5/100cm ja 3/80cm.. Kun ei ollut metrisiä kolmosia.. Eli nyt mulla on edelleen tarve pitkille kolmosen pyöröille ja kaapissa on entistä enemmän puikkoja ja kukkarossa entistä vähemmän rahaa (miehillä lompakko, naisilla kukkaro, vaikka mullakin on ihan miesten versio rahansäilytysvehkeestä).

*huoh*

Nyt pitänee varmaan luvata:

Pyhästi vannon ja vakuutan, että syyskuussa en osta pätkääkään lankaa enkä yhden ainoaa puikkoa!

Kelpaiskos tuo?

Mitäs saan palkinnoksi jos pysyy? Hmm.. Suklaata? Lisää lankaa? Pitää kehitellä itselleen jotain sopivaa. Haastanpa kaikki mukaan jotka huomaavat itsessään lanka-ostos-riippuvaisen vikaa.

Pitäisköhän tästä tehdä virallisempaa ja oikein joku arpavoitto kaikkien ostamattomien kanssa? Hmm..

Kommentoikaa.. Mää menen lounaalle.

Vanha käpy

Vihdoin.
Käpyn keskusteluryhmä kokoontuu kesätauon jälkeen.
Mielenkiintoista on, että kun kokoontumisia on kuukauden välein, se on juuri passeli väli. Ei liian usein, jaksaa mennä, mutta juuri sopivasti että pärjäilee. Ja nyt kesätauolla, ei sen pidempi tauko kuin kaksi kuukautta, niin olen viimeiset pari viikkoa odottanut että tulisipa jo.

Nähtävästi mielenterveyteni vielä vaatii tiheämpää live-vertaistukea.

Vertaistuki rules.

Tackar och påckar

Hanna ystävällisesti myönsi minulle luottokortin:


Kiitän erittäin syvästi ja kumarran, on aina mukavaa tietää että joku lukee ajatuksiani ja vieläpä pitää niitä mainitsemisen arvoisena.

Ja kuten aiemminkin, en näitä eteenpäin laita.

Korkealaatuista kirjoittamista

Bongasin oheisen meemin Satun Viipaleista:
1. ota lähellesi kirja tai lehti
2. sulje silmäsi
3. haparoi sanoja kohti
4. tökkää sormi tai kynä satunnaisen sivun satunnaisen sanan kohdalle
5. minne bongaamasi sana ajatuksesi vie?
6. kerro se blogissasi
7. haasta leikkiin mukaan niin monta kuin tahdot.

Ja Satu kun haastoi kaikki jotka sen lukivat niin täytyyhän nyt sitten testata tälläinenkin (ensimmäinen lajiaan!) (meemi siis).

Noh, tuumasta toimeen.. Mulla ei vaan täällä juurikaan kirjoja saati lehtiä ole (en minä tätä toki töissä kirjoita), mutta käsilaukusta löytyi syöpäseulonnasta saatu esite "Kohdunkaulan syöpä voidaan ehkäistä". Siellä kynä osoitti sanaan korkealaatuinen - lauseessa "Seulonnassa otettu irtosolunäyte on korkealaatuinen ja siitä etsitään nimenomaan esiaste- ja syöpämuutoksia".

Korkealaatuinen on jotain mihin tähdätään, ei kukaan ryhdy tietoisesti tekemään huonoa laatua. Mitä se korkealaatuinen sitten oikeasti on? Näin marjakautena voisi tarkastella vaikkapa marjasatoa, korkealaatuinen Maijallinen marjoja on puhtaita, kotimaisia ja maistuvia. Parhaimmillaan omasta puutarhasta.

Mitä on korkealaatuinen äitiys? Korkealaatuinen ei tarkoita mielestäni kalliita leluja tai suuria elämyksiä, korkealaatuinen tarkoittaa hyvin maanläheistä läsnäoloa. Parasta mahdollista, eli yksinkertaista ja luonnollista, aidosti kiinnostunutta, koko sydämellä rakastavaa.

Marjoissa ja äitiydessä saa kuitenkin olla poikkeamia muuttamatta silti korkealaatuisuttaan. Korkealaatuista ei ole millintarkasti samankokoiset marjat, tarkalleen sama kypsyysaste eikä myöskään aina iloista ja aina oikeassa olevaa äitiä, ikipirteää aktiviteetti robottia.

Ja jatketaan hyväksi todetulla linjalla, haastan kaikki jotka lukevat.

Rakkaudesta se hevonenkin

Kaksi päivää sitten kirjoitin: Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan ei ikinä kuole. Aloin sitten viime yönä miettimään rakkautta ja lapsiani.

Joku joskus sanoi, että jokaiselle lapselle perustetaan oma rakkaustili, jonne talletetaan rajaton määrä rakkautta. Jokaiselle lapselle omansa. Tuo siis tarkoittaa käytännössä sitä, että seuraavat lapset eivät vähennä rakkautta mitä tunnen aiemmin syntyneitä kohtaan. Jokaista lastani rakastan siis erikseen ja ainutlaatuisesti ja rajattomasti. Mutta kuitenkin rakkauteni on hieman erilaista.. Esikoista kohtaan tuntemani rakkaus on vaihtelevaa, vivahderikasta, alati kasvavaa, muuttuvaa, värikästä, ihan kuten esikoinenkin on. Edesmennyttä Poikaani rakastan myös rajattomasti, mutta se rakkaus on tasaisempaa, rauhallista sekä myös kaihoisaa.

Tulipa pohdittua myös keitä kaikkia muita rakastan ja millaisia ne tunteet ovat, ystäviäni, miestäni, äitiäni. Rajattomasti rakkautta eri muodoissaan.

Rakkaudesta ruokapöytään:
Meilläpäs on tänään ihan kotimaisia uusiaperunoita! Ei toki omasta maasta, mutta naapurikylän kaupasta. Nam! Kesän ensimmäiset uudetperunat, parhaimmillaan voin, aromatin ja sipulisilakoiden kanssa. Ja tästä saa vapaasti väitellä, sillä paljon helpompi on makuasioista väitellä kuin tosiasioista.

Saivar saivar

Viimeaikoina olen löytänyt itseni saivartelemasta.
Ja sen sijaan että olisin ihmetellyt tätä piirrettä itsessäni, aloin pohtimaan sanan saivarrella merkitystä, kirjaimia ja mistähän mahtaa tulla.

Saivare on päätäi, ja ei mitenkään liity saivarteluun, kunhan on vain lähestulkoon sama sana. Toinen joka muuten kuullostaa suht samalta kuin saivarrella on askarrella, paljon fiksumpaa touhua.

Saivarrella on sanakirjan mukaan englanniksi joko split hairs, tai be pedantic. Mutta mielestäni jos olen pedanttinen olen turhantarkka ja se kattaa kaikki mitä teen, kun taas jos saivartelen, niin se on ihan jotain muuta. Ja tästä ei saivarrella..

Saivartelut sikseen.

Huomenna olisi yhdet yo-juhlat, eikä lahjaa tietenkään vielä.. Ai miten niin viimetipassa? Huomenaamullakin hyvin vielä ehtii. Mietin, että voisikohan sinne lahjan joukkoon sujauttaa sen toisen vapaahuovutetun huivin.. Niin ja jotain muuta. Käsintehtyä on aina hauska saada, jos ei muuten lämmitä niin naurattaa ainakin mahanpojia myöten.

Päiväkirjan sivuilta

Taas yksi kiireinen viikonlopun päivä pulkassa. Aamu meni salilla (jahka ensin olin ruokkinut itseni ja esikoisen, laittanut pyykkiä pyörimään ja astianpesukoneen laulamaan), sieltä suoraan kangaskauppaan hakemaan vuorikangasta ja kanttinauhaa (huomenna olisi tarkoitus ottaa ompelukone taas esiin, mutta siis vain ehkä), sitten nopsasti kotiin ja nälkäiselle kotiväelle syötävää. Esikoinen päiväunille, vähän keittiön järjestelyjä, jonkin verran liinan neulomista ja kirjan lukemista. Esikoisen herättyä nokosiltaan laitoin lisää pyykkiä koneeseen, pakkasin esikoisen autoon ja hautausmaalle. Seurakunta oli tehnyt kukkapenkit ja istuttanut kukat, vieläpä samaan sydämen muotoon mitä niitä äitienpäivänä yritin istuttaa.. Olivat työntekijät jopa esikoisen viemät muumihahmot järjestelleet siistiksi rykelmäksi posliinienkelin ympärille. Tulin jotenkin niin iloiseksi, ja surulliseksi. Miten voi kaksi eri tunnetta olla yhtäaikaa päällä ja niin vahvana?
Palatakseni asiaan, sieltä sitten pikapiipahdus kauppaan > evästä, ja sitten takaisin kotiin kun olin unohtanut laittaa sen pyykkikoneen päälle jonka latasin esikoisen herättyä.. Sen jälkeen sitten oli suunta sinne kasvimaalle jonne kylvimme taannoin löytämämme punapellavat! Ei muuten ollut vielä yhden ainoaa itua yhden ainoassa penkissä.. Mutta toisaalta, vasta viikko sitten tehtiin ylipäänsä yhtään mitään ja viime viikolla oli todella kylmä. Siinä kun heittelimme siemeniä peltoon, hoksasin että meikäläiseltä löytyy laatikollinen pellavansiemeniä keittiönkaapista, jotka ovat menneet vanhaksi mutta pois en ole saanut heitettyä. Ei nuokaan sitä pellavaa liene mistä vaatteita tehdään, mutta päätin siinä samassa että nakellaan ne maahan ensi viikolla. Linnuille sitten syötäväksi jos ei muuten.

Että sellainen päivä.
Päiväkirjaosuus päättyy tähän..

Pohdin tuossa iltapäivällä, että millainen äiti minä oikein olen, kun Poikani on ollut vasta kolme kuukautta kuolleena ja minä jo nauran, kerron vitsejä, hymyilen? Heti kun olin laukaissut tänään huvittavan kommentin jolla sain muut nauramaan ja itseäkin nauratti, niin iski huono omatunto, ei herttinen sentään tälläistä vielä. Kauanko suruaika kestää ja mitkä ovat sen tunnukset? En esimerkiksi pysty julkisesti pitämään muita kuin mustia vaatteita, haluan sillä huutaa maailmalle että
MINÄ SUREN VIELÄ!
Ja tiedänkin että tulen loppuelämäni ikävöimään ja kaipaamaan, en tosin tiedä mitä värimaulle tapahtuu vuoden kuluttua, kymmenen vuoden kuluttua, mutta suren kuitenkin jossain muodossa. Mutta saanko surressani myös nauraa, ajattelevatko ihmiset heti että tuo onkin jo päässyt yli.

Annan esimerkin. Eli Pojan kuolemasta Pojan hautajaisiin elimme aikamoisessa sumussa, mieli ei pystynyt asiaa käsittelemään ja oli paljon käytännön asiaa hoidettavana. Sitten tuli hautajaiset. Sen jälkeen tuli arki, jota emme enää osanneet elää. Ja sillä ensimmäisellä viikolla hautauksen jälkeen soittaa eräs sukulainen ja kertoo kuinka Maija Mallikas (nimi muutettu, toim.huom.) oli sanonut että me voimme jo paremmin. Jep. Niinhän se menee joo, ruumis mullanalle vaan ja unohtamaan. Sillä hetkellä puhelimessa menin täysin sanattomaksi ja minun oli pakko lopettaa keskustelu siihen, kiitos hei vaan. Pistin viestiä Maija Mallikkaalle ja painotin, että vaikka nyt opettelemmekin hautajaisten jälkeen uudelleen arkea, se EI tarkoita sitään että tuska olisi yhtään helpottanut, vaan tätä kannamme mukanamme elämämme loppuun asti, ja olisiko Maija niin ystävällinen eikä kertoisi väärää totuutta ihmisille kun en tälläisiä puheluja enää koskaan halua.

Eli tiedoksi vain kaikille, vaikka kirjoitan nokkoslätyistä, vaikka kasvatamme puutarhaa ja vaikka kirjoittaisin kuinka kevyeen tapaan hyvänsä. Minä en ole päässyt tästä yli, minä en ole lakannut suremasta Poikaani, minä en unohda, halua unohtaa enkä saa unohtaa. Suren ja rakastan Poikaani niin kauan kuin tulen elämään.
Piste.

Sanasta härkää

Sanat ovat voimallisia, kuvaavia, kipeitä. Sanat eivät ole itsessään typeriä tai fiksuja, sanoja saattaa olla.

Englanniksi löytyy eräs sana jota suomeksi ei löydy, stillborn. Jos Baabelin kalaa on uskominen, sama sana on esimerkiksi ranskaksi mort-né. Suomen kielestä ei löydy yhtä sanaa, vaan stillborn tarkoittaa kuolleena syntynyttä lasta.. Sana stillborn on vain niin paljon kauniimpi > kun tuon sanan jakaa osiin, se voi tarkoittaa esimerkiksi hiljaisena syntynyttä. Ranskan kielestä löytyneellä sanalla ei ole muita merkityksiä, mutta sama sana on lyhyempi, sulokkaampi, no toisaalta, kiroilukin ranskaksi on kuin kuumaa suklaakastiketta jäätelöannoksella.

Sitten niihin typeryksiin jotka sanoja laukovat. Toisille ihmiselle on joskus niin käsittämätöntä että täysiaikainen terve lapsi voi syntyä kuolleena. Myönnän toki etten itsekään sitä ymmärrä en nyt enkä tule koskaan ymmärtämäänkään, mutta reaktiot ovat joskus hyvin mielenkiintoisia. Eräs naapuri kyseli joskus iloisena kuulumisia (kun oli nähnyt minut ensin maha pystyssä ja sitten ilman), että "kumpikos teille nyt syntyikään?" Ja kun kerroin, että Poikamme syntyi kuolleena, kauhistui hän kovin ja kysyi sitten: "Niin ei hän sitten syntynytkään?"
Anteeksi kuinka? Eli siis hän on vain ihmeellisesti jollain taikatempulla kadonnut kohdustani ja siten häntä ei koskaan ollutkaan, vai? Avaruusoliot tulivat ja siirsivät hänet kohdustani hautaansa Scottyn siirtosäteellä jota lainasivat Star Trekistä? Jep.. Jos en olisi sillä hetkellä vollottanut kuin jotkutmitkälieputoukset, niin olisin tirvaissut.