Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pualimooset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pualimooset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mitäs siitä sitten tuli?

Kun esikoinen oli reilun vuoden tai kaksi, piti kutomani hänelle villahousut Sandnes Smartista.
Ihan mukavasti pääsi alkuun, kokokin oli vähän reilu ettei tarvinnut heti valmistuakaan.
Ja sitten se unohtui kaapinperukoille.


Lapsi kasvoi, syntyi muita lapsia.
Käsityöntekele pysyi unohdettuna.
Muutettiin.
Ja vihdoin kaivettiin keskeneräiset villahousut esiin.


Koska olin katkaissut langat aina välillä, ei purkaminen oikein innostanut, joten tein vain resorin toiseenkin päähän ja päättelin langanpäät.
Ja nyt on esikoisella, ei villahousuja, mutta villakauluri.


Lämmittää ja vieläpä samaa ihmistä jolle tämä oli tarkoitettu.

Aloitettu tuolta vihreästä resorista, jossa myös reikäkerros villahousujen nyörille. Näin kun jälkikäteen katsoo, niin selkeästi astetta pienemmillä puikoilla on aloitettu mitä tultiin maaliin. Mutta eipä varmaan käyttöä haittaa.

Raidat satunnaislukugeneraattorilla.
Eli keksin omasta päästäni sitä mukaa mitä kudoin.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Toinenkin, pitäiskö

Näitä pipokilpailuja putkahtelee kuin sieniä sateella.
Ehtisköhän osallistua tähänkin?

Ei oo kyllä se edellinen ihan valmis.

Täs taitaa joku nyt petata itselleen aikamoista ufo-pinoa..



torstai 19. huhtikuuta 2012

You stinker!

Ken arvaa mikä eläin?



Pala kerrallaan kohti valmista.

Mietin tässä, että kannattaakohan mun höyrytellä taikka pingottaa näitä erikseen vai vasta peittona?

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kurkistus

No en malta olla näyttämättä.
Tää on varmaan siis 1/16 osa keskeneräisestä ihanasta projektista (jolla on pikkuisen kiire kyllä):



Pitäis varmaan vähän höyryttää tai jotain, viimeistään kun on koko homma valmis.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Kiirusta ja kylymää

Ootteko huomanneet että pihalla on pakkasta?
Reilusti?

Itsestäänselvyyksistä käsityökuulumisiin.
Mulla on langat solmussa.
Työn alla kirjoneulerasat.
Magic-loopilla.
Puolenaikaa siis setvin solmuja.

Seuraavaan aiheeseen:
H3idi ryhtyy langan- ja kankaanostolakkoon.
No päätin ryhtyä tukilakkoon kunnes vaatimuksiin suostutaan!
Nyt ei anneta periksi!
Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta!
Barrikaadeille!

No se siitä.

Olikos mulla muuta?

Jos vielä mietitte ketä äänestätte ylihuomenna, niin lukaiskaapa vaikka tämä.

Jep.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Snee-kah Peak *

Akuuttiin rasapulaan pikainen parannus Dropsin Lima (vaalean vihreä) ja Alpaca (tumma harmaa) -langoista 4 mm pyöröpuikoilla:



Hyvälle maistuu, juu, ihan hyvät.

Kato, tosi lämpimät!



Kukkuu!



Kiitos äiti, hyväksyn käyttöön.

* * *

Ja sitten pikainen vilkaus jostain ihan muusta joka valmistuu aina välillä kun akuutit eivät ole puikoilla.




*) Don Rosa, Vaarojen Vuori (Fortune on the Rocks). Löytyy kirjasta "Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita"

lauantai 24. syyskuuta 2011

Etsintäkuulutus

Kadonnut: Päättelykeiju

Tavattaessa pyydetään ottamaan yhteyttä Mrs.Marpleen.
Olis hommia.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Sateisia kuvia

Pikaisesti ommeltuja kun lapset tiiraili terassilta ukkosta:
(kuvat kostealla terassilla otettuja, hieman pimeähköjä kun sataa sataa ropisi aika moisella vauhdilla vettä taivaalta)



Meille iski akuutti kuivaliinapula (kuivaliina+lisäimu, pysyy paremmin kuosissa vaipassa ollessaan), niin surautin muutaman lisää. Kankaat uusia, mutta ostettu jo vuonna 2006. Flanellit alkaa olemaan aika hyvin lopuillaan, näistä on tehty vaippoja, nenäliinoja ja liivinsuojia tässä viimeisen viiden vuoden aikana, mutta fleeceä vielä vähäsen piisaa.

Kyhäelmiä on vielä vähän kesken, mutta edistyvät onneksi, hieman todistusaineistoa:



Arvatkaas onko näillä helteillä mukavampi tehdä A) puuvillalangasta pikkuliinaa vai B) hahtuvasta villapöksyjä?

Hän ken arvaa oikein saa olla oikeassa..

*

*

*

*

*

*

*

Oikea vastaus (jos se nyt ketään yllättää), on tietenkin A.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Viuhahdus

Mysteerisukat näyttää ensimmäisen vihjeen jälkeen tältä:



Nalle Aloeverasta, ja koosta tulossa ilmeisesti noin 30, eli lapsoselle menee. Omasta kantapäästä ei mennyt (minä mitään mallipaloja melkein koskaan tee).

Ja sitten vilkaisu jostain valmiista (kuvasta toki voi arvata mitä esittää):



Tarkempia kuvia jahka saan postitettua..

Ja vielä pieni edit: Edellisen postauksen vaatteet mahtuivat, mekko ehkä aavistuksen nafti ylhäältä, mutta meni..

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Langanpätkistä eroon

Nyt ehtii vielä Jämälankoja tuhoamaan Jämäkuuhun. Tässäkin tempauksessa ajattelin hääräillä laidoilla, eli imeä ideoita ja kadehtia muitten tuotoksia. Ja ehkä tehdä jotain nukenvaatetta kummitytölle syntymäpäiväksi. Jämälankojahan tuhosin aika hyvin viime vuoden lopulla jämälankakoreihin (joita kukaan ei halunnut ostaa markkinoilla niin saivat uudet kodit sukulaisien joululahjusten myötä :D), joten nyt ei suuren suurta jämälankalaatikkoa varmaan löytyisikään (en toki aio ees etsiä, joten nyt pysytään tämän illuusion vallassa).

Muutaman keskeneräisen työn voisin tässä saattaa valmiiksi ennen minkään uuden aloittamista, jos edes ne sukkasadossa kesken jääneet sukat.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Virusvaroitus

Täällä on havaittu uhkaavaa startiitista ilmassa. Viime kesäinen kesäyönhullutus oli oikein mainiota lääkettä taannoin, ei juurikaan huvittanut aloittaa yhtään mitään. Ja nyt on kolme työtä aloitettu tässä viikon sisään (1 ompelus, 2 langoista) yhdenkään valmistumatta välillä.

Keskenkin vielä olisi sukkasadon aikaiset polvisukat, viime vuonna aloitetut villashortsit (joista ei shortseja tulekaan) ja yksi pujoliivi josta ehkä tulee villapaita jossain vaiheessa. Oma neuletakkikin on vielä vasta suunnitelmissa mallitilkku tehtynä.

Varmasti jotain muutakin jota nyt en vain muista.

Ja mitä haluaisin tehdä? Penkoa lankapinoa ja aloittaa jotain uutta.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Välipala

Yks hyshysompelus odottaa esittelyä, mutta kun kyläily siirtyi niin saatte odottaa vielä hetken.

Sitä ennen vähän jotain mistä on tulossa vähän jotain jonkin ajan kuluttua:



Kuopuskin harjoittelee jo kameran käyttöä, sisaruskuva:



Palataan asiaan.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Viimeisiä viedään

Sukkasatotunteja nääs.
Ja tietenkin kauhee kiire että jos vaikka sais yhdet sukat valmiiksi.
Miksei näitä voinu ajois aloittaa?
Aina sama juttu..
Aina sama syypää.
Se on tuolla peilissä, kurkkii sieltä jos vähänkin vilkaisen sinnepäin.
Kumma hiippari.

Kyllä tää tästä kohta..

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Päivitystä odotellessa..

Ihan en kaikkia kyhäilyjä valmiiksi saanut, muutama tuossa odottaa vielä kuvaamistaan.
Että sellaista.

Mutta en just nyt jaksa, palaan asiaan.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Täällä ollaan

Purkamassa melkein valmistuneita kyhäilyjä - huono tapa saada valmista?
Onhan tässä vielä aikaa jäljellä..

Valmistumista odotellessa kävin vastaamassa Katin järjestämään kilpailuun Krassutellen-blogissa, suunnatkaa sinne.

Niin ja ajatelkaas, ajoin Tapion Lankatalon ohi niin että se oli auki ja EN käynyt ostamassa lankaa! *aaltoja*

maanantai 7. kesäkuuta 2010

TähdellinenKYH: valmistuneet 5/12 aloitetut

Yhteiskuva ei ole eilisestä muuttunut (paitsi että BabyBornin myssy löytyi), joten käykää ihailemassa sitä siellä. Kiireellä ehdin tänään kuitenkin yhden työn aloittamaan:



Sytomyssykeräykseen laitan jahka valmistuu.
Kuva jotenkin vääristää, Tenneseen nätti vaalean violetti on puuvilla - mun piti käydä puuvillaa ostamassa kun ei sitä ollut, juurikaan, ainakaan paljon. Tuleepa testattua tuokin lanka, ensimmäinen kerta laatuaan kun tästä mitään teen.

Mutta hitaammaksi on mennyt tahti..

Kyh #1, BabyBornin virkattu kesämyssy, valmis.
- 3,5 virkkuukoukku, lankana Novita Santorini
Kyh #2, Baktus, kesken.
Kyh #3, Barbien kesähattu, valmis.
- 3 virkkuukoukku, lankana Novita Santorini
Kyh #4, tiskirätti, kesken.
Kyh #5, KiukkuMaijan kesämekko, valmis.
- 3,5 virkkuukoukku, lankana Novita Santorini
- Mekossa aaltovirkkausta, popkorneja, klustereita ja simpukoita ja muita
Kyh #6, rasat kokoa 1 v, kesken.
Kyh #7, raitatiskirätti, kesken.
Kyh #8, lyhytpulttuiset villapöksyt, kesken.
Kyh #9, Fat Bottom Bag, kesken.
Kyh #10, helistin, valmis.
- 3 virkkuukoukku, lankana Nalle Colori
- sisällä Muumi pääsiäismunan muovimuna ja herneitä, virkattu pääasiassa kiinteillä silmukoilla
Kyh #11, Barbien käsilaukku, valmis.
- 3 virkkuukoukku, lankana Novita Santorini
Kyh #12, Tähdellinen myssy

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Ja sitten harhautus oikealle

Siirtääksenne huomionne siitä että mulla ei ole vieläkään mitään järkevää blogin aihepiiriin liittyvää (elämä?!) raportoitavaa, tarkoittaen käsitöitä, kirpputorilöytöjä tai vaikkapa leipomuksia. Niin esittelen jotain ihan tavallisesta kaupasta löydettyä äärimmäisen ihanaa ja juuri nyt tarpeellista (toki tähänkin ekologisempi vaihtoehto löytyisi mutta mitä sitten):



Kummitytön lahjaan tarvitsin lahjapaperia ja Papron oli tehnyt tällaista joka vei suorastaan jalat alta. Niin suloista ja nostalgista. Papron tekee myös muuten niitä valtavan ihania Myyrä kortteja, täälläkin muutama vilahtanut. Tähän päättyy tämä maksamaton mainos.

Sitten niitä käsitöitä.
Jotka on kesken, mutta pikku vilahdus:



Kuka ihme nuo langanpäät päättelee? Tuttuja värejä, eikö totta?
Tästä tarkemmin kunhan valmistuu.

Valmistumassa myös (jossain vaiheessa varmasti) kestovaippa/oja (meidän pieni kasvaa niin vauhdilla että omatekemät M-kokoiset sisävaipat jääneet jo pieniksi, JAIKS!) ja muuta kestojuttua.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Ufo sightings

Kevätsiivous aika ilmeisesti lähestymässä, Fufoblogi aktivoituu ja Fufokausi on tulossa. Sinne vain ilmoittautumaan jos tuntuu tarvetta olevan. Viime vuonna purin vanhoja ufoja kaapista tempauksen innoittamana, en aio tänäkään vuonna itse osallistua, mutta yhtä kaikki voisin päättää kesken olevia töitä. Eli esimerkiksi se esikoisen neuletakki joka on valmis, napit valmiit, ainoa asia joka on kesken on lankojen päättely. Miten se voi olla niin vaikeaa? Sitten löytyy omat kärjestä aloitetut sukat, kesken, kantapäätä pitäisi ryhtyä tekemään.. Ikuisuus mummonneliöpeitto on kesken, sitä tosin aina vähän väliä teen, neliö silloin tällöin. Pujoliivin just aloitin.. *edit* Ja unohdin että tuolla on pari valmista tiskirättiä odottelemassa sitä surullisenkuuluisaa päättelykeijua..

Jos vaikka en aloittais nyt hetkeen mitään ennenkuin jotain on valmista, vaikka edes sen neuletakin. Ei olis kova homma.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Etsy viitsis, viitsisitsä?

Melkein jo meinasin eilen innostua tilaamaan Etsystä nappeja, mutta sitten en onneksi osannutkaan (Minä ja PayPal ei olla vielä kavereita). Se olis voinu olla loputon suo.. Oli nimittäin NIIN paljon nappeja ja NIIN ihania ja NIIN erilaisia. Ja varmasti sieltä olis vähän jotain muutakin ihan pikkuisen pitänyt tilata.

Haettiin sitten eräästä ompelukone liikkeestä josta onneksi löytyi. Meiltä nimittäin täältä lopetti jokin aika sitten just se kangaskauppa jossa oli eniten nappeja, eniten vaihtoehtoja, sopivat hinnat ja josta aina kävin nappini hakemassa (siis poislukien kirpparilta ostetut, mutta kirpputoreilta ostan nappeja ihan ostamisen ilosta).

Tästä lauseesta voittekin päätellä, että esikoisen neuletakki on napinlaittoa vailla! Tai no, muutama langanpää vielä siellä täällä, mutta eiköhän se tästä pikapuoliin. Sitten voi tehdä muutaman välipalatyön ennenkuin ryhtyy vähän suurempaan hyshys juttuun - johon idea löytyi lehdestä, mutta joudun tekemään kuitenkin omasta päästä. Mun tarttee siis tehdä elämäni toinenkin mallipala! Tästä on tulossa tapa.

Nyt en enää muistuta.
Jos ei blogin oikeasta reunasta hoksaa ja osaa kalenteriin katsoa, niin sitten ei tarvitse osallistua.
Kiitos kuulemiin..