perjantai 16. toukokuuta 2008

Erakon haaveita eristäytymisestä

Jatketaanpa kasvien parissa. Löysimme nimittäin esikoisen kanssa eilen kaupasta pussillisen punapellavan siemeniä! Tuosta pellavasta ei taida vaatteita saati öljyä saada.. Mutta sinnepäin, pellavia on ilmeisesti jopa 500 eri lajia.
RihmastoWikistä löytyy jonkinverran tietoa (taisi olla vielä vähän vajaa tuo artikkeli).

Tämä on kuitenkin askel eteenpäin erääseen hiljaiseen, salaiseen haaveeseen.. Että voisin joskus tehdä jotain omista pellavista tehdystä kankaasta. Muistan nimittäin joskus lapsena olleeni isoäitini mukana kun tekivät jotain pellavista. En muista oliko kyseessä vain loukuttaminen vai joku pidempi projekti.. Muistikuvat hieman hataria tässä kohdassa. Voisin jossain vaiheessa penkoa vanhoja valokuviani jos vaikka löytyisi todistusaineistoa.

Mutta vielä tuosta haaveesta. Jos oikein laajasti ajattelen, haluaisin olla täysin omavarainen! Muutama lammas josta omat villat jotka voisi itse karstata ja kehrätä langaksi. Tähänkin liittyy muuten lapsuusmuisto, meillä oli lampaita kun olin pieni ja äitini keritsi ne kotona ja joskus olen villaa karstannutkin itse! Voi se tuoksu.. Joskus kun käsiin sattuu luonnonvärinen hahtuvakiekko niin se tuoksu vie mennessään..

Ja jatketaan vielä omavaraisuushaavetta.. Puutarhaan omenapuita, kirsikkapuita, luumupuita, pensasaidaksi marjapensaita pitkä rivi, kasvimaalta omat juurekset, kasvikset ja yrtit, iso perunamaa ja vieläpä yksi tai kaksi lehmää että saa maitoa. Sähköä voisi tuottaa itselleen aurinkopaneeleilla, lämmöntuotanto maalämpöpumpulla ja oma kaivo. Kuinkahan omavaraiseksi nykyisin on mahdollista päästä?

Sää on ollut puheenaiheena pitkin blogimaailmaa ja ihan oikeassakin elämässä. Ilmatieteenlaitos lupaili (vähän varovaisesti) että nyt pitäisi yöpakkastenkin loppua. Joten ehkä pääsemme ensi viikolla perunanistutukseen, jos ne perhanat itäisivät ensin..

Ei muuten ole vielä tilaamani kirjat löytäneet perille..
Äh..

Ei kommentteja: