Pelätty helmikuu.
Eilen pitkästä aikaa itkin ja ikävöin. Otti niin helevetin kipeää nähdä tuttavaperheen kaksi lasta, suurin piirtein sama ikäero mitä Esikoisella ja Pojalla olisi ollut..
Kylässä jaksoin, mutta ajomatkalla kotiin murtuivat padot. Surin niin sydämeni pohjasta elämän epäreiluutta ja ikävääni. Sitä että meidän Esikoinen ei saanut pikkuveljeään täällä pitää. En tiedä sattuuko se eniten, kuinka paljon toinen vauvoista pitää ja haluaisi hoivata ja aijata ja... Mutta ainoa mitä voi omalle pikkuveljelleen tehdä on siivota lumet haudalta.
Kiusasin viime viikolla kerran Esikoista hoidosta hakiessani kun häntä hieman vauvatti (piti päästä äitin syliin ja äitin piti kantaa), että oletko sinä äitin oma vauva.. Tuli napakka En Ole! Ja siihen sitten kysyin, että kukas sitten äitin vauva on ellet sinä? Esikoinen vastasi lapsen varmuudella: "Meillä on Enkelivauva."
Aivan.
Meillä on Enkelivauva.
Ja äidillä on niin kova ikävä.
4 kommenttia:
*halaus*
Sanattomana voin vain toivoa voimia Sinulle ja koko perheellesi...
Itselläni on vuosipäivä edessä toukokuussa, ja voi kuinka sitäkin pelkään...
Luja rutistus! <3
Minäkin huomaan kuinka nuo helmikuun ilmat saavat muistot viime vuodelta esiin. Nytkin ikkunasta loistaa samanlainen paiste kuin vuosisitten kun makasin sairaalassa ja mietin miten tästä eteenpäin.
*Voimia*
Kiitos kaikille, ja jaksamista sinullekin Laura näin helmikuulle.
Titille toivotan voimia jo toukokuuta varten.
Lähetä kommentti