Muistoja

Tunnelmakuvia ja hetkiä on palautunut viimeaikoina mieleeni. Saatan tehdä jotain tavallista ja arkista ja yhtäkkiä muistankin hetken viime vuoden helmikuulta.

Viime vuonna 11.2. kävimme Esikoisen kanssa kaupassa ja sielläpä vietettiinkin 112-päivää, oli paloautoa ja ambulanssia ja niitä kaikkia pääsi katsomaan. Oli kaikenlaista puuhaa ja kaupan päälle sai vielä ilmapallonkin.

Ystävänpäiväksi tein suklaakakun, vein palasen siitä neuvolan tädillekin, 14.02.2008 kävin vielä neuvolassa. Neuvolan tädin kanssa lyötiin pieni vetokin siitä onko lapsi tyttö vai poika ja kuinka suuri. Minä veikkasin oikein, tiesin että poikavauva meille syntyy ja alle 4 kiloinen... Tästä vedonlyönnistä ei enää puhuttu kun täti kävi meillä kotikäynnillä synnytyksen jälkeen.

Muistan lauantaipäivän.
Muistan kuinka makasin naistentautienosastolla kun isäntä lähti kotiin nukkumaan hetkeksi ja kertomaan uutisen ihmisille jotka sitä eivät kertakuulemalla uskoneet. Muistan kuinka prenan kätilöiden piti tuoda minulle särkylääkettä, ja jouduin sitä pyytämään useampaan otteeseen.
Muistan kuinka tuijotin seinää ja kelloa mitään näkemättä, kuinka itkin, itkin ja itkin.
Muistan että minulla oli valtavan suuri tarve päästä sieltä pois, Poikani oli ruumishuoneella ja minulla vain tyhjä syli. Lähdinkin heti kun se oli mahdollista, lääkäri kävi katsomassa ja isäntä tuli Esikoisen kanssa hakemaan, päivällisen söimme sairaalassa ja sitten lähdimme.

Muistan illan, kun pelkäsin mennä nukkumaan, mutta en halunnut olla hereillä. Menimme koko perhe yhtäaikaa, isännän kanssa painauduimme yhteen, ja nukahdin melkein heti.