Mitäs siitä sitten tuli?
Pääsiäistakki!
Kaava löytyi, kiitos yhden kälyn vinkin ja toisen kälyn lainan, Suuresta Käsityölehdestä numerosta 03/2010. Muutamin kaavamuokkauksin siitä sukeutui takki.
Koko numero 44, koska naapuri kertoi kyseisen takin kaavan hihojen olevan vähän naftit kainaloista. Kavensin vyötäröltä vähän muotoa ja lyhensin. Vasemmalla alkuperäinen, oikealla muokattu.
Pitkin matkaa piti kokeilla, testata ja sovittaa.
Ensin muotolaskoksia neulattuna ja sitten ommeltuna. Taskujen paikkaa, hihojen ompelun jälkeen, vetoketjua nuppineulojen kanssa. Suurinpiirtein joka välissä.
Hihat olivat aavistuksen suuremmat kuin hihan aukot - piti vähän rypyttää.
Taskun ompelin ensin oikeat puolet vastatusten, pieni aukko josta käänsin, sitten taskunsuun reuna (jolla suljin myös aukon) ja viimeisenä kiinnitin taskun päällikankaaseen mahdollisimman reunasta, tein kaksinkertaisen sauman alareunaan.
Vetoketjun ompelin ensin päällikankaaseen, sitten vielä uusiksi päälli- ja vuorikankaaseen.
Kiinnitin vuorin ja päällisen toisiinsa niskasta ja molemmista kainaloista siltapistoin - sillan pituudeksi tuli noin 1 cm, saumanvaroissa kiinni.
Muotojen mukaan tehty pirteä kevättakki.
Kukkia tässä on joka paikassa - ei niin että olisin etsinyt kukkia, hain väriä.
Hihoissa vuorikangas jonkinverran pidempi kuin päällinen ja taitoin sen hihojen päälle.
Vähän huonosti istuva tuosta dekolteen alueelta (leuan ja rintojen väliltä). Sen verran ammattitaidoton olen tässä ompelussa että en tiedä miten pitäisi kaavaa muuttaa että siitä istuisi paremmin, tai mihin laittaa muotolaskosta. Vai mahdollisesti huppu vetää? Koska huppu päässä istuu paremmin.
Kankaat olivat kaikki jo iältään melkoisen vanhoja, omasta varastosta ja kaikki käyttämättömiä. Että uutena ostin tähän takkiin vain vetoketjun (85 cm).
5 kommenttia:
Ihana, aurinkoisen kujeileva takki:)
Tästä tuli just tälläinen keväisen aurinkoinen :D
Kiitti!
Onpa hieno! Ihanan keväisen keltainen!
Tuosta tuli kyllä niin hieno! Ja ihana kangas, edelleen!
Kiitos molemmille!
Käyn Miia näyttääs kaikkia tarkemmin tutkaillessa paljastuvia hupsiskohtia sitten jokupäivä :D
Lähetä kommentti