perjantai 6. maaliskuuta 2009

Pimennosta

Kylläpäs oli orpo olo aamulla, kun kännykkä unohtui kotiin eikä töissä netti heti pyörinyt. Ei silleen, on päiviä kun en edes muista koko puhelimen olemassaoloa tai en sunnuntaisin välttämättä avaa konetta ollenkaan.. Mutta nyt olin tietoinen siitä että en voi kyseisiä laitteita käyttää.. Kyllä olisi tehnyt mieli naputella tekstiviestejä yhdelle jos toiselle ja mistään ei oikein tullut mitään.

Kummallinen ote on tekniikalla pienestä ihmisestä..

Mitä tapahtuisi, jos en enää saisi kännykkää käyttää?
Minun pitäisi:
- ottaa perinteinen herätyskello taas käyttöön
- hankkia vanhanaikainen lankapuhelin mikäli mielin keskustella muualla olevien ihmisten kanssa
- kirjoittaa osoitteet ja puhelinnumerot paperiversioiseen osoitemuistioon
- ja syntymäpäivät kalenteriin ylös (tavallinen kalenteri toki löytyykin)
- todennäköisesti pitäisi kirjoittaa kaikenmaailman muistamiset ylös, puhelimen muistutustoiminto on niiin kätevä
- hankkia taskulaskin (osaan laskea päässänikin ja paperilla, en ihan aasi ole, taskulaskin on vaan niin paljon nopeampi ja kätevämpi)

Minä saisin:
- ihan aavistuksen enemmän tilaa käsilaukkuuni
- kukaan ei häiritse puheluilla, ei tarvitse muistaa laittaa kännykkää äänettömälle elokuvissa tai pois päältä sairaalassa
- voisin lähettää enemmän postikortteja ja mahdollisesti myös saada
- muisti paranisi kun pitäisi muistella kaikkien numeroita heille soitellessa (ellei etsiskelisi puhelinmuistiosta)
- lankapuhelinta ei tarvitsisi ihan varmasti päivittää uuteen niin usein
- lankapuhelinta ei myöskään varmaan niin usein tipauttaisi vahingossa, varsinkin jos se olisi seinässä kiinni


Niin..
Oi niitä aikoja kun ei tiennyt kuka soittaa puhelimen soidessa ja sai yllättyä.

4 kommenttia:

Sahrami kirjoitti...

Meillä on lankapuhelin ja pysyykin käytössä pitkään. Täällä ei nimittäin ole kännykkäkenttää (ei millään palveluntarjoajalla). Mutta meillä onkin langaton puhelin, ja se kyllä voi putoilla, unohtua piiloon, akku tyhjentyä... Lankapuhelimiin saa myös soittavan numeron näkyviin, muutaman sata numeroa muistiin jne...

Parasta kaikissa puhelimissa on se, että ne saa pois päältä.

Epäsosiaalinen?

Irena kirjoitti...

Älä nyt, oli paljon hauskempaa vastata puhelimeen että "Robin Hoodin nuolivarastolla", kun ei tiennyt kuka siellä langan päässä on. Äiti ja isi tykkäsivät x)

Metta kirjoitti...

Lankapuhelimissa on tiettyä viehätystä. Meillä on sellainen vieläkin käytössä kotona, ja vielä sellainen malli johon ei saa numeroita näkyviin. On aina yllätys, kuka soittaa.

Mrs.Marple kiltti, laittaisitko katuosoitteesi mun sähköpostiin metta.kuusi@gmail.com. Haluaisin lähettää sulle jotain.

Irena kirjoitti...

Odottelen Metta innolla!

Ja joo, lankapuhelimissa on viehätyksensä. Sellainen tosi vanha missä olisi kaunis MummoAnkkamainen luuri olisi ihana..