Vuosipäivä lähestyy, huomaan usein muistelevani mitä viime keväänä tunsin, miltä hetket tuntuivat.
Olimme mökillä saunassa viime viikonloppuna, katsoin ikkunasta ulos järvelle ja muistelin. Viime keväänä olimme isännän kanssa siellä useinkin, hän lämmitti saunaa ja minä pilkoin puita (esikoinen vietti päivät hoidossa että sai edes hetken olla iloisten ihmisten seurassa). Olo oli niin ontto, osa minusta oli revitty irti ja piilotettu niin etten sitä löytänyt.
Saunassa oli hyvä itkeä.
Kävelimme esikoisen kanssa lumista tietä pitkin ja potkimme ohimennessä lumipaakkuja. Mieleeni tuli kaikki ne kävelylenkit kun hain esikoista hoidosta, se hetken epäreiluus, vääryys. Minun piti pienen vauvan kanssa kävellä sitä tietä eikä tyhjien rattaiden kanssa.
Kävimme totuttuun tapaan uimassa sunnuntaina, tapasimme esikoisen aikaisen vauvauintitutun - joka kertoi että kävivät poikavauvansa kanssa vauvauinnissa. MEIDÄN PITI! Viime keväänä kammosin kaikkia tuttuja (ja puolituttuja) uimassa, ettei kukaan vain kysy kumpi tuli? No ei tullut elävä ei.
Isäntä muisteli myös ääneen kevättä, pohdittiin sitä mitä sukulaiset ajattelivat kun en halunnut ketään vierailemaan, varsinkaan omaa äitiäni. Sitä huolestumista ja huolenpitoa en olisi kestänyt, liian ohuin naruin olin kiinni todellisuudessa ja arjessa. Ainoastaan oma pikkuveljeni sallittiin käydä, hän ei surkutellut, hän ei voivotellut, hän ei katsonut säälien. Hän oli pahoillaan ja surullinen meidän vuoksi, mutta käyttäytyi normaalisti.
***
16.02.2009 en ole töissä, sanoin jo pomolleni että pidän sen vapaata (sanoin myös että pidän sen sairaslomana jos ei vapaapäivä muuten onnistu - työkykyinen en ole varmasti). Ymmärsi hyvin.
Pitäisi käydä tilaamassa Pojalle joku kukkajuttu, mietin vain, että mitkä kukat kestäisivät pakkasta sen verran etteivät heti tiistaina ole nuupahtaneet?
6 kommenttia:
Samaa en ole kokenut, mutta kuitenkin... Ehkä juuri isän kuoleman takia (29.1.08) olen viimeisen vuoden aikana, erityisesti nyt kun Mamman vointi alkaa selvästi hiipua, miettinyt äitiä, perhettäni, perheitä yleensä ihan älyttömän paljon. Miettinyt miten voisi olla, jos äiti olisi elänyt.... Olisinko minä opettaja? Olisinko käynyt kouluja? Olisivatko vanhemmat kenties eronneet? Olisiko minulla enemmän pikkusisaruksia? Ja olen pohjattoman kateellinen kaikille, jotka esim. käyvät ostoksilla yhdessä äidin kanssa. Elämä.
Voimia teille koko perheelle! *halirutistus*
Piilosta uskaltaudun nyt esille. Uskoisin voivani auttaa kukkien kanssa. Monet kukat säilyvät kauniina, jos pakkasta vain riittää. Pakkasessa kauniina pysyviä kukkia on ainakin ruusut, tulppaanit ja hyasintti. Joku suosii neilikkaa ja krysanteemia, mutta niistä minulle ei ole omakohtaista kokemusta. Sidontatapa vaikuttaa kestoon myös. Matala, pyöreä ja tiivis kimppu kestää paremmin, koska kukat eivät pääse "löpsähtämään" vaan tukevat toisiaan. Nythän kukat eivät välttämättä tarvitse maljakkoakaan vaan matalan kimpun voi laskea kauniisti maahan. Varret kannattaa tällöin leikata normaalia lyhyemmiksi. Kukkakaupassa voit myös sanoa, että haluat sen jäätyvän kauniisti, sitovat sen silloin semmoisilla kukilla ja vihreillä, että säilyy. Toivottavasti tästä oli apua.
*Lämmin voimahalaus* koko perheelle.
Minä taisin joskus viedä talvella isän haudalle ruusun, ja se kyllä säilyi kylmässä hienona.
Merkkiä siis täällä jättämässä pitkästä aikaa, kömpelöt sanat jätän sanomatta ja yritän vaan sädettää voimia raskaisiin päiviin.
Voimia ja jaksamista.
*halaus*
Kiitos kaikille, teidän tukenne ja ajatuksenne merkitsevät enemmän kuin luulettekaan..
Kiitos Anniini ammattitaitoisista neuvoista, varmaan ruusuista jonkinlainen. Ja muistan sanoa kukkakaupassa tuon jutun jäätymisestä. Kiitos.
Lähetä kommentti