Tämä vuosi nääs.
Loppuvuotta on meillä vietetty vatsataudin kourissa, esikoinen pisimpään, itse pääsin suht helpolla ja nuorimmainen on vieläkin vähän kipeä, pieni raukka. Muuten on tämä vuosi mennyt hienosti, jännitystä ja hermoilua toki täynnä kun odottelimme että syntyykö lapsi tällä kertaa elävänä vaiko ei.. Mutta hyvinhän se raskaus päättyi, elävän lapsen syntymään.
Talonrakennusprojekti on edennyt hyvin, rauhallisesti, tasaisesti, ja jatkuu edelleen ensi vuonna. Jos vaikka pääsisi ens jouluksi uuteen kotiin? Jos ei silloin niin ehkä sitten seuraavana vuonna.
Käsitöitäkin on tullut tehtyä, Sukkasadossa tuli parempi sato kuin viime vuonna. Mutta toisaalta oli tuossa kesällä käsityöähky, kun ei huvittanut edes ottaa käsitöitä esille. Ja sitä isännän neulepaitaa joka on ollut viime kesästä lähtien kesken on taas tehty (jouluaaton jälkeen), etukappale on vihdoin hihakavennuksien kohdassa. Joten ehkä siitä tulee valmista ensi vuonna?
Lupauksia en aio tehdä.
Ei ne kuitenkaan pidä, aiheuttavat vain hammasten kiristystä ja ahdistusta. Kyllä se vuosi 2010 tulee lupauksittakin.
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
perjantai 25. joulukuuta 2009
Perinteinen lasten kaulaliina
Tämä on lapsena saamani huivin ohje, joskus 70-80 luvun vaihteessa kaaaauan kauan sitten kummitätini (muistaakseni) kutoma. Saman tapaisien huivien ohjeita löytyy kyllä muualtakin, esimerkiksi kirjassa "Pikkuneuleita neuloen ja virkaten" (Ulrika Andersson 1989), Drops Designilla on oma ohjeensa vuodelta 2001 ja myös Suuren Käsityölehden joulunumerosta 11-12/2009 löytyy kaulaliinan ohje vähän samalla periaatteella. Yksikään noista ei kuitenkaan täysin ole samanlainen, mutta tällä tavalla on ilmeisesti tehty kaulaliinoja jo iät ja ajat, kukin tavallaan. Tässä kuvaus siitä miten minä tein kaulaliinat,
Tarvikkeet:
nro 4 pitkät puikot
nro 3,5 sukkapuikot (3 kpl)
Lankana 7-veljestä, mutta mikä tahansa suurinpiirtein yhtä paksu villa tai villasekoite lanka toki käy.
1) Luo 3 silmukkaa pitkille puikoille
2) Kudo ainaoikeaa, lisää joka kierroksen alussa silmukoiden aina yksi silmukka
3) Tee näin kunnes huivissa on 28 silmukkaa.
4) Jatka ainaoikeaa 28 silmukalla kunnes huivi on noin 20 cm pitkä
5) Jaa silmukat kahdelle puolta numeroa pienemmille sukkapuikolle, ensimmäinen silmukka ensimmäiselle, toinen toiselle, kolmas taas ensimmäiselle ja niin edelleen
6) Kudo toisella puikolla 1o1n joustinta noin 6 cm
7) Jätä odottamaan ja tee sama toisella
8) Ota pitkä puikko käyttöön ja ota silmukat (kutoen) sille, samassa järjestyksessä missä alunperin ovat olleet
9) Jatka ainaoikeaa kunnes keskiosan pituus on noin 33 cm
10) toista kohdat 5 - 8
11) Jatka ainaoikeaa yhtä monta kerrosta kun teit huivin alussa ennen silmukoiden jakamista 28 silmukalla
12) Päätä jokaisen puikon alussa ylivetäen yksi silmukka (edelleen ainaoikeaa), tee näin kunnes sinulla on neljä silmukkaa jäljellä
13) Päätä silmukat
Kuvassa oikealla keltainen vanha huivini, vihreät valmistuneet nyt joulun alla.

torstai 24. joulukuuta 2009
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 23.12.2009
tiistai 22. joulukuuta 2009
maanantai 21. joulukuuta 2009
Viimeinen käsin tehty joululahja
Marin jämälankasiili:
Menee ompelevalle ystävälle lahjaksi.
Sisällä keräämiäni päättelylankoja ja vähän riisejä pussissa painoksi. Tuli vauhdikkaasti valmiiksi!
Se siitä joulutempauksesta, vähän heikonlaisesti valmista (loput näette 25.12..).
Kohta se on joulu.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009
lauantai 19. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 19.12.2009
Jouluna saadaan ja annetaan lahjaksi kaikenlaista, tämä on meidän perheen turhake (äitienpäivälahja tosin) menneiltä vuosilta. Jonka pöljä itse halusin joskus! Luuta ja kihveli on nopeampia ja tehokkaampia eivätkä vie sähköä. Tämä imee roskat jos hyvin sattuu ja vähän kallistaa säiliöön päin, ja sitten se säiliö pitää muistaa tyhjätä..
perjantai 18. joulukuuta 2009
Ja niin joulu joutui
Joulupukki kävi meillä vähän etukäteen.
Postilaatikkoon oli ilmestynyt tälläinen ihana paketti:
Kiitos tonttuystäväiseni!
:)
Mitäs muuta..
Joulukalenteri on täytetty viimeistä luukkua myöten, käsintehdyt joululahjat eivät juuri ole edistyneet ja joulusiivot joku sotkee aina sitä mukaa kun saa tehtyä. Leipomuksia olen varjellut, eli pipareita ja pasteijoita meillä riittää (toivottavasti) aattoon asti.
Niin ja edelleenkään en pysty laulamaan Varpunen jouluaamuna laulun viimeistä säkeistöä itkemättä.
Rauhallista joulun odotusta!

Joulukalenteri 18.12.2009
torstai 17. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 17.12.2009
Esikoisen kanssa leivottiin joulupipareita ja seuraavana päivänä koristeltiin, hauskaa puuhaa.
Äitilläni oli aikanaan iso metallinen laatikko johon laittoi aina joulupiparit (toiseen jouluksi leivottavat hannatädinkakut), aina kun laatikon avasi, sieltä tulvahti ihana jouluinen tuoksu. Löysin kuvassa näkyvän Muumi-laatikon kaupasta, ihana, vaikka ei toki niin iso (korkeudesta jää reilusti toiseksi) kuin lapsuuteni jouluihin kuuluva.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 16.12.2009
Meiltä löytyy tälläinen aarre, ihan vielä se ei ole kuitenkaan omaa paikkaansa löytänyt. Ehkä sitten kun okt valmistuu.
Jos samanlaisen haluatte niin suunta: Corso Umberto, 205 - TAORMINA (ME).
tiistai 15. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 15.12.2009
maanantai 14. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 14.12.2009
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 13.12.2009
Pieni kurkistus meidän vaippakaappiin.
Tässä kaikki jotka eivät olleet juuri nyt 1) pyykkikoneessa 2) kuivaustelineellä 3) pyykkikorissa tai 4) yllä.
Esimerkiksi takavasemmalla näkyy harsopino ja etukeskellä on isivaipat. Villapöksyt on meillä yleensä patterilla kuivamassa ja tuulettumassa ja odottamassa käyttöä.
lauantai 12. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 12.12.2009
perjantai 11. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 11.12.2009
torstai 10. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 10.12.2009
Esikoisen pääsiäisenä askartelemat pääsiäismunat meidän suklaakonvehtiruukussa (täytetään aina jouluna joulukarkeilla ja pääsiäisenä pääsiäiskarkeilla jne). Noita munia ei voi laittaa tallelle, kun ovat aitoja munia ja menisivät rikki ja roskiin ei tietenkään halua heittää. Joten meillä on jouluna pääsiäiskoristeita esillä.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Päiväkirjamerkintä
Hei rakas päiväkirja!
Mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu hyvää.
Olen yrittänyt tehdä hieman joulusiivoja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Minusta tuntuu että täällä on joku tonttu joka käy sotkemassa heti kun saan jotain siivottua. Vaikea sanoa, tiedän vain että ei siivot pysy hetkeä kauempaa. Olen myös tehnyt ahkerasti joululahjoja, ja purkanut ja tehnyt ja purkanut ja luovuttanut. Nyt on menossa jo toinen #(sensuroitu)#, mutta älä kerro kenellekään! Joulusalaisuuksia! HYSSYTI HYS!
Piparit ja pasteijatkin on jo leivottu, seuraavaksi ajattelin joulukakkua. Tosin vasta ensi viikolla, tällä viikolla askarrellaan! Minä niin tykkään askarrella. Askartelu on kivaa! Voisin vaikka leikata tonttujen kuvia punaisesta pahvista seinille kiinnitettäväksi ja tehdä lumihiutaleita, mitä luulet? Pitänee etsiä jostain kulkusia niin saadaan tehdä niistäkin jotain.
Joulukalenteriakin ollaan avattu jo monta luukkua! Mitäs olet pitänyt? Mitähän sieltä vielä paljastuukaan.. Hmm.. Mitä haluaisit?
Jouluun on vielä 15 yötä (jos oikein laskin), jännää.. Ja kiireistä! Tänäänkin voisin yrittää hieman siivoilla, jos se sotkijatonttu jättäisi sotkematta, mokoma. Vaikka tuleehan se joulu sotkuiseenkin kotiin, eikö tulekin? Eikö? Jos raivaan kuuselle ja lahjoille tilan ainakin?
Noh, ei minulla muuta. Kirjoittelemisiin!
Mrs.Marple

Joulukalenteri 09.12.2009
Lisää enkeleitä.
Nämä kaksi löytyvät ilmoitustaululta (joka on meillä metallilevy, paperit siis kiinnitetään siihen magneetein, paaaaaljon hauskempaa kuin nastoilla).
tiistai 8. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 08.12.2009
Meillä tykätään peleistä, niiden säilytyspaikka on vain tilanahtaudesta johtuen kirjahyllyssä. Ovatpa saatavilla (tässä ei kuitenkaan ole meidän kaikki lautapelit, niitä on siellä sun täällä).
Tuo Alias on kirpputorilta ja Cluedo on joskus ostettu alennusmyynnistä, vielä testaamatta > tarvitsisi sellaisen rauhallisen aikuistenillan.
Toivottavasti joulupukki toisi meille Afrikan tähden, esikoinenkin voisi sitä varmaan jo mielellään pelailla.
maanantai 7. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 07.12.2009
Meidän hyökäysvaunut.
Edessä muutama joulu sitten saadut hienot sydänheijastimet lisäturvana.
Edullisesti ostettu vuonna 2006, tarjouksessa olivat, edellisvuoden mallia muistaakseni.
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 06.12.2009
lauantai 5. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 05.12.2009
Edelliseen vähän liittyen.
Ruusukuppeja keräilen.
Alkoi aikanaan kun sain oman isoäitini jäämistöstä pari vanhaa ruusukuppia, sitten tuli kirpputorilla vastaan nättejä ja halpoja.. Nyt alkaa olemaan niin paljon jo kuppeja, että niitä en enää hanki, yhteensopivia asetteja metsästän..
Kaikki kupit siis ovat hal-po-ja, mutta sööttejä.
Nämä laitetaan pöytään aina kun tulee vähän enemmän vieraita, ihan siis käyttöesineiksi hankittu, ei jemmattavaksi.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 04.12.2009
Näin kaunis ruusu meillä oli (tovereineen) kastejuhlassa.
Harmi että tuoksua ei saa netitse välitettyä.
*huumaava*
torstai 3. joulukuuta 2009
*%!!^...
Voi sanonko ruman sanan!!!
Oon uudelleen virkannut sitä liian pieneksi jäänyttä huivia, 6 virkkuukoukulla kun numeroa 7 ei ollut kaupassa ja 8 on liian iso (ei saanut enää sujuvasti virkattua). Ja edelleen liian pieni!!!
En tee enää kolmatta kertaa, olkoot!
Haen kaupasta jonkun teollisen perushuivin ja pistän pakettiin ja mutisen itsekseni.
Kirosanoja lukuunottamatta täällä pukinpajalla on hiljaista.
Ei tule valmista.

Joulukalenteri 03.12.2009
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 02.12.2009
Vähän vanhempaa käsityötuotantoa, noin neljän vuoden takaa.
Eli meidän ulko-ovessamme oleva "verho".
Minähän en viitsi kahta samanlaista tehdä, joten kun kuvio oli sama, piti leikkiä väreillä.
tiistai 1. joulukuuta 2009
Joulukalenteri 01.12.2009
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
1. Adventti
Vielä yksi päivä välissä ja sitten alkaa....
..
..
... Joulukalenteri!
Niin ja joulukuu tietenkin.
Isännälle aioin tempauksen merkeissä kutoa pipon (kun hukkasi taannoin omansa), mutta mainitsi tänään pipoa etsiskellessään että itsetehdyt on huonoja eivätkä kuulemma yhtään pidä. Joten se siitä ideasta.
Haave-toteutuslistalla:
- patalappu
- kännykkäpussi
- siilineulatyyny
- heijastinkoru
- lisää hyshysjuttuja
Ja niin joo:
Jos on joulukalenteritoiveita, niin nyt viimeistään kannattaa avata sanallisen arkkunsa!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Voittaja on
Posti toi viime viikolla tällaisen:
Voitin Sukkasadon arvonnassa Äitikarhun lahjoittaman suklaalevyn, suuri kiitos! Tänään muistin/ehdin myös laittaa oman yllätyspalkintoni eteenpäin Metelle. Pysykööt vielä yllätyksenä joten en teillekään kerro.

maanantai 23. marraskuuta 2009
Nimetty
Virallisiin kuviin ei isäntä antanut laittaa lakkia (kiitoskortit siis paljain päin), kun oli kuulemma niin tyttömäinen.
Mekon tein jo esikoisen aikaan - hieman epätasainen käsiala miehustassa, prenalla kudottu loppuun, siinä oli hyvää aikaa. Lakin tein nyt sitten.
- Lankana Novitan Kotiväki, luonnonvalkoinen
- Puikot 2,5 pitkät
- Malli vanhasta SK lehdestä, näitä tulee aina tasaisin väliajoin hieman erilaisia
Niin ja se kakku:
Laitoin molempia.

tiistai 17. marraskuuta 2009
Äänestysapua
Hiljaista joulupukin pajalla, pahoittelut siitä. Lahjojen värkkäämisen sijasta täällä on pohdittu, että laittaisiko sitä pätkiskuivakakkuun sisälle vaahtokarkkiyllätyksiä vai lakritsi(Kick)yllätyksiä? Vai molempia? Siis samalla tavalla kuin muffineissa on sisuksia, mutta paperivuokien puuttuessa teen sitten heti koko kaakun. Kai se koossa pysyy ja syötyä tulee?
Pika äänestys siis:
1) Vaahtokarkkeja
2) Lakritsia
3) Molempia
*Edit vielä samana päivänä*
Lakritsilla on yksi ääni, äänestäkää! Kiitos.
Ja Joulukalenteri on korkattu, muutama luukku jo valmiina. Joten lisää toiveita! Kiitos uudelleen.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009
No hups
Jouluajatukset kaikkosivat mielestäni kun huomasin että yks pikku juttu on jäänyt tekemättä. Käsityö sekin (esittelen vähän myöhemmin).
Siihen liittyy siniset satiininauhat.. Joita ei sitten helpolla löytynytkään, ei tietenkään kun jättää viime tippaan. Se on rangaistus jokaiselle lorvijalle.
Leipoakin tässä kohta pitäisi.
Mutta kukahan siivoaa?

sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Speedy Gonzales
Nyt kun virkkaushuivi odottelee sitä, että ehtisin virkkuukoukkutäydennysostoksille, etenee hyshys lahja hyvää vauhtia. Viestin otsikosta vihje siitä, mistä langasta on tulossa.
Eikö aukea?
Lisävihje täältä.
Saatanpa tehdä ohjeeksi asti, mutta se teille jälkikäteis joululahjaksi (jos ehdin, muistan ja onnistun).
Samalla myös ehtii etsiskellä mistä saisi oikein kotimaista lankaa.. Vaikka ostankin mielelläni aina kotimaista, en ole tullut ajatelleeksikaan, että ostamani kotimaisen valmistajan tuotteet eivät ole välttämättä suomalaisesta raaka-aineesta.
Ei pitäisi olettaa..
Puikkomaisterilta löytyi hyvä linkkilista.
Joulukalenteriin esitti Lankapirtin Matleena jo toiveen (joka on otettu käsittelyyn ja ajatteluun), lisää ehtii vielä!

torstai 5. marraskuuta 2009
Tulihan sitä valmista +*edit*
Pitkän säätämisen jälkeen, tadaa!
Tiskirätti kudottu kuten vaaka-tilkku, eli nurkasta nurkkaan, itse asiassa kuvasta katsoen tuo on aloitettu, ööh, oikeasta ylänurkasta. Reunoilla on aina 6 silmukkaa ainaoikeaa ja mallineule menee jotensakin näin:
\o\o\o
xxxxxx
_\o\o
_xxxx
__\o
\ = ylivetokavennus (ota neulomatta, neulo 1 oikein, vedä neulomaton neulotun yli)
o = langankierto
x = oikealla oikein ja nurjalla nurin, käytännössä siis nurjalla nurin kun tuo lisääntyi aina samaa tahtia rätin kasvun kanssa
Sitten tuossa keskellä kun 6 kerrosta ei lisätty eikä kavennettu, niin mallineule meni näin:
\o\o\o
xxxxxx
o/o/o/
xxxxxx
\o\o\o
jne
/ = 2 oikein yhteen
Sitten kaventaessa aina kierroksen alussa mallineule seuraavasti:
__o/
_xxxx
_o/o/
xxxxxx
o/o/o/
Selkeä juttu?
Jätetäänpäs keittiökäsityöt hetkeksi - tämä lahja siis karttuu vielä ja rättikin olisi hyvä silittää ja oikoa sivistyneeksi- ja kuvassa näkyvään seuraavaan projektiin. Huivi miehen siskolle. Huivi asustelahjana on yksinkertaisin (sarjassamme täällä tehdään vain yksinkertaisia asioita, blog from dummie), ei tarvitse tietää pipon kireyttä eikä kengännumeroa. Ja vaihtoehtojahan riittää.
Virkkauksen alla on tämä, sain samanlaisen viime jouluna lahjaksi itse, ja on ollut käytössä. Ei toki tuollatavoin esille aseteltuna, vaan ihan kaulaan kietaistuna ja päät solmittuna. Yksinkertaisimmillaan huivi on tietenkin pötkö, vaikkapa joustinneuletta. Isännälle tein itseasiassa 2o2n huivin mustasta 7-veljeksestä ensimmäisenä yhteisenä jouluna, ja jopa käyttää sitä (harvoin toki, mutta käyttöä se on vähäinenkin käyttö).
Ullan Ullakolta löytyy hurja määrä erilaisia ohjeita, Tekstiiliteollisuus tarjoaa samoin paljon eri asusteohjeita - huiviohjeet siellä joukossa.
Helppo on myös Strikkelisen ylöskirjaama Baktus, tuon ohjeen ymmärtämiseen tarvitset toki joko englannin kielen taitoa tai sitten hyvän sanakirjan.
Lisäksi alkamassa on yksi hyshys lahja, joten siitä kuulette joulun jälkeen (lahjan saaja saattaa käydä täällä joskus kurkkimassa, en ota riskiä).
*Pika-Edit samana päivänä*
Hei hei, se joulukalenteri.
Mitä te haluatte nähdä?
Kamera ei ole enää uusi, mutta kuvaamiseen kelpaa vaikka allekirjoittanut isosta hienosta valokuvauskojeesta haaveileekin..
*edit 7.11.09 vähän ennen klo 9*
Purkuun meni tämäkin.. Tuntuu olevan tälläistä "yksi eteen kaksi taa" tämä joululahjojen väkertäminen.
Mutta lyhyesti, virkkasin koko kerän ennenkuin tajusin että siitä tulee ihan liian tiivis (ja painava).. Jahka saan kokonaan purettua - Aino lanka ei pärvöä niin nopeasti - niin otan huomattavasti isomman virkkuukoukun käyttöön.. Minä kun luulin, että mulla on löysä käsiala. NOT.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Aloitetaan helposta ja nopeasta
Kaivoin juuri bambulangat esille.
Tiskirätti on käytännöllinen ja helppotekoinen lahja. Tein rättejä lahjaksi jo viime vuonna. Onnistunut lahja oli, ja saaja on itsekin innostunut rättejä kutomaan - omaan käyttöön ja näin joulun alla lahjoiksi.
Pintaneule on vielä pohdittavana, ohjeita löytyy esim. Ullaneule 3/08 ja Aliisalta, sekä Suuri Käsityö lehdestä nro 6-7/2009. Periaatteessa voit tehdä ihan millaisen neliön hyvänsä, mukavan nyppyisä pintaneule irroittaa lian helpoiten.
*Edit 4.11.2009*
Tuolta kuvia ja llinkkejä eri tiskirätti ohjeisiin.
Meni vähän yksikätiseksi tämä neulominen pienen nuhanenän kanssa, mutta kyllä tämä tästä valmistuu, en oo enää purkamiseen syyllistynyt..
*Edit-täti täällä 3.11.2009 klo 12 ja jotain*
Todella helppoa - purkaa.
Eli valmistumisnopeudesta ei tietoakaan. Hieman hidastaa tahtia kun tekee ja purkaa kolme kertaa kun on tyytymätön kuvioon (minä joka en koskaan tee mallitilkkua toim.huom.).
Neljäs kerta siis toden sanoo, ja nyt näyttää valmistuvankin, ehkä, jossain vaiheessa.

lauantai 31. lokakuuta 2009
Hillonkeiton päätös ja muuta mölinää
Tälläistä hilloa tuli keitettyä:
Valmiiksi tuli
- 1 pari aikuisten sukkia
- 2 paria lasten sukkia
- 1 pari vauvasukkia
- 1 pari aikuisten tossuja
- 1 pari lasten säärystimiä
Kokonaissaldo siis allekirjoittaneelle huimat 6 hillopurkkia! Tarkoitus oli kyllä kutoa vielä yhdet vauvan tossut, mutta posti toi maanantaina juniorille tälläiset ihanuudet:
Niin ei ollut akuuttia tarvetta..
Kiireempi oli näillä:
Pitkälahkeiset villikset vauhdilla kasvavalle lapselle (jotka joku idiootti kutoi oikealla joustimen sijaan kun ajatteli saavansa nopeammin valmista, ja jotka ei siis niin jousta kuin resoorikohdista, ja jotka jää pieniksi siitä syystä varmaan jo huomenna) ja rasat palelevalle. Kyllä miehetkin voi pitää vaaleanpunaista. Ainakin siihen asti että äiti muistaa ostaa lisää hahtuvaa (tuota vihreää oli minimaalisesti, kuten voitte todeta pulttujen värityksen epäsymmetrisyydestä).
* * * * *
Joulu..
Tuota tuota.
Vaikka lisäkannatusta on ilmaantunut, niin en nyt perusta tempaukselle uutta blogia, tempaisen ihan vain näin omassa blogissa. Jokainen joka haluaa tempaista ohessa niin kommentoikoot täällä. Laitan linkkejä ohjeisiin ja muuta.
Yksi hyvä lahjavinkkihän on Annikaisen tossut, jollaiset jo teinkin - menevät omalle äidilleni. Hyvin nopea valmistaa, vaatii ainoastaan tiedon lahjansaajan kenkänumerosta, joustovaraa näissä ei kovin ole.
Ja sitten virallinen joulutempauksen julistus:
Sellaista.
Haluaako joku joulukalenterin?

Täten lupaan ja vakuutan, että pyhitän ajan 1.11.2009 - 22.12.2009 joululahjojen tekemiseen itse, vannon että tulen olemaan kiireisempi kuin tonttu Joulupukin pajalla.
Sellaista.
Haluaako joku joulukalenterin?
perjantai 30. lokakuuta 2009
No photo
Sattuneesta syystä ei huvita laittaa kuvia esille vaikka esiteltävää olisi.
Jaan sen sijaan kanssanne pari reseptiä mitä on tullut testailtua:
Banaanijäätelö:
2 dl kermaa
2 keltuaista
2 dl tomusokeria (meillä oli sitä reilunkaupan ruokotomusokeria)
2 banaania
1) vatkaa kerma vaahdoksi, laita jääkaappiin odottamaan
2) sekoita keltuaiset ja tomusokeri
3) muussaa banaanit
4) yhdistä kaikki varoen, laita kulhoon kansi päälle ja laita pakastimeen
5) ota pakastimesta 60 - 70 min välein, sekoita tasaiseksi esim haarukalla
6) toista kunnes sopivaa (4 h ei ihan vielä riitä, 5 - 6 paremminkin)
Kotona tehty jäätelö on HYVÄÄ, ja helppoa, ilman jäätelökonettakin. Tosin hieman aikaa vievää. Tämä resepti teki aika makeaa (erinomaista lättyjen kanssa), eli ensi kerralla banaanien kanssa laitan vähemmän sokeria tai korvaan banaanit vaikkapa marjoilla.
Porkkanamuffinsit
2 munaa
90 g voisulaa
porkkanaraastetta niin paljon kun ruoka-aikaan jäi (1,5 - 2 dl)
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1) vaahdota munat ja sokeri
2) lisää voisula ja porkkanaraaste
3) yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää
4) jaa muffinivuokiin (mulla oli paperivuuat vanhoissa metallileivosvuuissa > pysyy kuosissa paremmin) - tuli muistaakseni joku 20 pientä
5) paista 175 asteisessa uunissa 15 - 20 min
Peruskauraa. Suunnittelin, että joskus vois laittaa näihin kinuskikuorrutteen tai jotain, tulis juhlavampia. Oma äitini teki aikoinaan porkkanapiirakkaa, johon tuli uunissa paistettava sulatejuustokuorrutus, herkkua. Vähän karamellisoitui uunissa. Pitänee jostain etsiä kyseisen kuorrutteen ohje.
Eipä muuta länsirintamalta.

maanantai 26. lokakuuta 2009
Kadonnut elämä
Niinkin pieni asia, että muutaman bitin katoaminen taivaan tuuliin saa aikaiseksi matalapaineen, varsinkin jos ne kyseiset bitit pitivät sisällään valokuvat joulukuusta 2008 elokuuhun 2009.
*puuf*
Jonnekin katosivat.
Ei ole varmuuskopiolla eikä siellä missä pitäisi.
Eikä pienintäkään hajua kuinka kadonnut - saati että kuinka saisi takaisin.
Sinne meni melkein koko tämän raskausajan mahakuvat, esikoisen 3 vuotissyntymäpäiväkuvat, serkun häistä kuvat, rakennukselta kuvat (poislukien ne jotka olen blogiin ladannut) ja kaikkein tärkeimmät = kuvat mökiltä, esikoisen ensimmäisestä kalansaaliista, lämpimistä kesäpäivistä. Ei mitään äärimmäisen tärkeää, mutta kuitenkin. Nyt tärkeää.
Surku ja huokaus.
Ottaa yllättävän koville.
Tuli sellainen vetämätön, surullinen olo. Tämä sama fiilis oli pitkään Pojan kuoltua, ei huvita, en halua, en jaksa. Vaikka menetys on toki huomattavasti pienempi kuin tuolloin, oman lapsen menettämiseen nähden tämä on hyttysen ininää moottoritiellä. Saan kai silti surra myös pieniä menetyksiä?
Laitoin muuten heti kuvat kaikista lapsista tallelle muistitikulle (kun ei ollut tyhjää cd/dvd-levyä saatavilla) ja tilasin puuttuvia paperiversioiksi (näitä hukkuneita ei tietenkään ollut kukaan tulostanut minnekään).
Oi ihana digiaika.

perjantai 23. lokakuuta 2009
Sukkasato jatkuu
Pikasäärystimet esikoiselle:
- Lanka Novitan Aino
- Puikot 6/80 pyöröt
- 2o2n lopussa reikäkerros > joka kahden silmukan päähän langankierto, seuraava kerros 4o2n ja päätös. Eli loppupitsi.
Seuraavaksi yritän saada omat rasat valmiiksi ennenkuin aloitan seuraavaa työtä. Toisaalta kyllä päässä on vaikka mitä ajatuksia jotka pitäisi saada alkuun ennenkuin ne unohtuu. Nuorimmaiselle pitkälahkeiset villapöksyt hahtuvasta esimerkiksi, ja niitä joululahjoja!
Edelliseen postaukseen viitaten taitaa jäädä tempaukset tekemättä, taidan vain täällä kirjata ylös mitä värkkäilen jouluksi. Sen verran vähäistä oli kiinnostus, vielä kyllä toki ehtii kommentoimaan jos innostusta riittää?

tiistai 20. lokakuuta 2009
Kuvatonta kertomaa
Täällä on tapahtunut työtapaturma..
Oikean käden etusormessa on haava.. Liiasta kutomisesta. Eli nyt jatkuu käsityöt apuvälinein, laastaroidun sormen kanssa siis. Vähän oma vika, nytkin on kesken kaksi työtä (siis näkyvillä, en ees puhu siitä isännän neulepaidasta joka on ollut kesken keväästä asti tai ikuisuusprojektista eli torkkupeitosta): Esikoiselle säärystimet ja itselle rasat. Ja molempia tekee mieli tehdä vauhdilla.. Säärystimiä siksi, että ehtis Sukkasatoon ja omat rasat siksi, että tuolla ulkosalla alkaa olemaan kylmä ja kaikki omat hanskat ja vastaavat on jossain hyvässä jemmassa..
Tulipa mieleen, onko olemassa yhteisprojektia/blogia, jossa tehdään joululahjoja? Sellainen josta sais ideoita pieniin neule- ja virkkaustöihin. Ja miksei ommeltaviin juttuihinkin. Joulupukinpussitempaus? Onko sellaista? Pitäiskö pistää pystyyn jos ei ole? Itellä on ainakin muutama idea joululahjoihin - tosin kaikkea en voi julkisesti esitellä kun osaa ajattelen sellaisille joiden luulen tätä tajunnanvirtaa lukevan (epäsäännöllisen säännöllisesti).
Pitäisköhän tempaista pystyyn tempaus?
Kommentteja kommentteja!
(Ja pian, kohta on joulu!)
*edit* 22.10.2009:
Lisää kommentteja kaivataan! Aura kannatti tempausta, lisämietteitä odotellaan.
Aasiasta sillanviereen: Pikkuinen sai aivan ihanan pehmoiset sukat lahjaksi, oli tehty Novitan luxus Cloudista! Voi kun oli pehmoiset, ja on konepestävä lanka kuitenkin. Sitä täytyy testata lähemmin, jos vaikka siitä tikuttelisi Esikoiselle neuletakin ensi vuodeksi.. Onko joku tehnyt?

sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Tossukat ja muuta
Tämä on sarjassamme "Minäkin kun muutkin":
Eli Annikaisen tossukat, viides purkki Hillokellariin. Nämä menee joulupukin pussiin (näiden saaja ei täällä käy, niin voi paljastaa, joitain joululahjoja laitan säilöön joulunjälkeiseen postaukseen ajastuksella).
* Koko 38
* Nämä kudoin vaihteeksi ihan yksitellen.
Olipa outoa.
Eli nro 5 sukkapuikot.
* Lankoina Nalle Colori ja tavallinen sekä 7-veljestä.
* Hieman tein pidemmän kantapään kuin alkuperäisessä ohjeessa.
* * * * *
Tälläinen taannoin värkkäiltiin:
Kaavat oli hukassa, joten piirsin pikapikaa vanhasta vaipasta.
Kankaat kierrätyskankaita - imuna vanha pyyhe ja vaippana vanha flanellipaita.
Hieman muotopuoli, mutta toimiva.
* * * * *
Ja eilen tehtiin tälläinen:
Ohje tuolta, muutamin muutoksin:
- 2 dl soijamaidon sijasta 3 dl kookosmaitoa
- aitoja kananmunia käytin
- margariinin sijasta voita
- tumman suklaan sijasta maitosuklaata jossa Omaria

perjantai 16. lokakuuta 2009
Arvoituksia ja aarteita
Onko tullut pääsiäinen ja meillä tehdään itse mämmiä?
Uunissa leivottu muta/hiekkakakku?
Uuden sementtierän testaus?
Ei, vaan meillä leivottiin. Ruskiloita tai Ruskahtimia tai Ruskottimia.. Brownies on leivonnaisen nimi siis, jos joku keksii hyvän suomennoksen niin mielelläni otan vastaan. Ohje Valion, tällä kerralla noudatettiin ohjeita aika tarkasti (taloussuklaan sijasta oli tosin kaapista löytynyttä tummaa suklaata ja aavistus maitosuklaata, ja meillä laitettiin sekä pähkinöitä että manteleita) (niin eikä tarjoilussa käytetty kermavaahtoa).
Noi oli ihan liian hyviä, katos koko systeemi alta aikayksikön.
Ja sitten sinne aarre-osioon..
Postipoika polkaisi meille eilen tälläisiä ihanuuksia:
Valtavan suuri kiitos ja kunnia kuuluu Miiruskalle, aivan ihana ystävä.. Nöyrin kiitos, myssy pääsee tänään testiin.

tiistai 13. lokakuuta 2009
Herkkusuun aikaansaannoksia
Eilen värkkäiltiin tämän näköinen esikoisen kanssa:
Hyvin sujuu leipominen yksikätisestikin, kun on vaan reipas apulainen..
Mutta kärsimättömyydestä saa maksaa:
Kun piti saada heti maistaa, niin piiraasta tuli lähinnä lämmin jälkiruoka.. Makuun ei toki vaikuttanut mitenkään. Mutta jos haluaa edustuskelvollisemman leivoksen, niin sitten kannattaa odottaa jäähtymistä.
Ohjeen löysin vanhasta keittokirjasta, resepti kulkee nimellä Herkkusuun Herukkapiirakka, hieman muutoksia tein:
Pohja
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
150 g margariinia (käytin voita, tulee parempaa)
1 muna
3/4 dl maitoa
Täyte
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 munaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria (käytin vaniljasokeria, sama syy kuin edelliseen muutokseen)
Pinnalle
4 dl punaherukoita (meillä mustikoita kun ei herukoita pakkasesta löytynyt)
1 dl sokeria
1) Sekoita kuivat aineet keskenään
2) Lisää sulatettu voi, muna ja maito
3) Sekoita tasaiseksi
4) Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan
5) Paista piirakkapohjaa 200 asteessa uunin alatasolla 10 min
6) Vatkaa munien rakenne rikki
7) Lisää tuorejuusto ja sokeri
8) Kaada esipaistetun pohjan päälle
9) Sekoita marjat ja sokeri keskenään
10) Lisää juustoseoksen päälle
11) Jatka piirakan paistamista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 min
Ajatus leipomiseen lähti tällä kerralla siitä, että meillä oli jääkaapissa maustamatonta tuorejuustoa jonka parastaennen päiväys läheni lähenemistään. Eikä kaapista löytynyt kermaa.. Hieman vaikea löytää piirasohje jossa tuorejuustoa ja EI kermaa EIKÄ liivatetta. Mutta löytyi!

lauantai 10. lokakuuta 2009
Sain taas valmista
Puna/mustaherukkahilloa
Aloitin jo jokin aika sitten, mutta sattuneesta syystä valmistuminen hieman venähti, ei tässä ollut kuin jalkaterästä puolet kutomatta..
- malli omasta päästä kirjoneulesukat
* aloitus 66 silmukkaa 2o1n joustinta, reikäkerros joustimessa
* joustimen jälkeen lisäys yhteensä 99 silmukkaan, kirjoneuleet mitä päähän pälkähti
* kirjoneuleen jälkeen kavennus 60 silmukkaan ja taas vähän joustinta (tätä joustinta olis saanu olla vähän pidemmällekin)
* tavallinen vahvistettu kiilakantapää ja nauhakavennus kärjessä
- koko 41
- lanka Novita Nalle Aloe Vera
- puikot 3 pyöröt ja virkkuukoukku 3 (naru siis virkattu)
Mukavan tuntuista lankaa, varmaan teen tästä jotain vielä lisää. Ainoa huono puoli on väri > on toooodella kiva perata mustaa lankaa joka menee sotkuun kun sitä kutoo molemmista langanpäistä yhtä aikaa. Ja tuossa kirjoneulekohdassa menee ihan varmasti sotkuun.
Saa nähdä ehtiikö sukkasadon aikana enää sukkia valmistumaan, tahti on pikkasen hidastunut viime aikoina. Ehkä jos jonkinlaiset tossut pukinkonttiin? Joka tapauksessa ylitin viime vuoden saldon! Heja!

keskiviikko 7. lokakuuta 2009
En ihan laiskana ole kuitenkaan ollut
Nämä tuli tehtyä jo odotusaikana.
Hieman liian pienet, mutta kun ei ollut mallia vielä saatavilla:
Omasta päästä villapöksyt Novitan Puro langasta.
Koko siis NB, olis saanu olla suoraan S.
Ihan hyvin pitää kuitenkin päivällä, kuvassa alla 80x80 harso, olis ehkä sopivampi jos olis 70x70 harsoja.
Sitten nämä sain valmiiksi tänään, nämäkin toki aloitettu jo jokin aika sitten, eli rasat esikoiselle:
- lankana 7-veljestä
- puikot 3,5 pyöröt, tehty samanaikaisesti
- ohje ihan perus lapanen peukalokiilalla

sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Syy miksi en ole ehtinyt saamaan sukkia valmiiksi
Voisin toki samalla esitellä jonkun toisen kutomat pikkuiset sukat:
Eli tuollaisen kävin kuluneella viikolla tekemässä.
Sukat Marttaliitolta.
Olen niin onnellinen, ja samanaikaisesti ikävöin niin meidän rakasta enkeli Poikaa.. Kummallista miten sitä tunteet ovatkin keinulaudalla. Kun tämä pikkuinen syntyi ja sain hänet syliini, itkin ääneen ja nauroin. Olin niin surullinen, muistin edellisen synnytyksen ja taas tulivat ajatukset siitä miksei Poika saanut elää. Ja kuitenkin niin iloinen siitä että tämä lapsi syntyi elävänä. Saa nähdä kuinka hormoonit tästä pistävät pollan vielä sekaisin.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Kaksi sukkaa yhtäaikaa (Magic-loop)
Muutama ihminen on maininnut minulle, että nettiohjeet Magic-Loop tekniikasta ovat hieman hankalat ja kaivanneet apuani kun ovat aloittaneet kahden yhtäaikaisen sukan kutomisen. Ja siinä onkin sitten käynyt ilmi, että teen hieman erilailla omani mitä missään ohjeissa lukee. Päätinpä sitten tehdä ihan oman ohjeversion, olkaapas hyvä, toivottavasti tästä on apua:
Tässä tämä, toivottavasti on riittävän selkeä?
Kysykää jos joku asia jää vielä epäselväksi.
Voitte jättää myös kommenttia jos oli selkeä sellaisenaan, kiitos.
Same in english.
1) Luo sukkien silmukat pitkälle neulepuikolle peräjälkeen, mielellään numeron tai puolinumeroa suuremmalle puikolle kuin mitä sukkaan ajattelit käyttää. Käytä joko kahta eri kerää tai sitten saman kerän molempia langanpäitä
2) Siirrä silmukat pitkältä puikolta pyöröpuikolle
3) Jaa viimeiseksi siirretyn (ensimmäiseksi luodun = langat keskellä pyöröpuikkoa) silmukat kahtia, vedä pyöröä niin että sukan ensimmäinen ja viimeinen silmukka ovat kohdakkain, ala kutomaan (tässä sukassa 2o2n joustinta)
4) Kun olet kutonut ensimmäisen sukan ensimmäisen kierroksen, jaa toisen sukan silmukat samalla tavalla kahteen osaan, vedä samalla tavalla pyöröä niin että ensimmäinen ja viimeinen silmukka kohtaavat ja kudo toisen sukan ensimmäinen kierros
5) Jatka kutomista. Sukkien (tai hihojen, lapasten, mitä ikinä kudotkin) alkukohdat ovat kohdakkain pyörön keskellä
6) Itse kudon sukat näin kokonaisuudessaan, ainoastaan kantapohjan kavennukset kudon sukka kerrallaan, pyöröillä tosin nekin, mutta ensin toisen ja sitten toisen
Tässä tämä, toivottavasti on riittävän selkeä?
Kysykää jos joku asia jää vielä epäselväksi.
Voitte jättää myös kommenttia jos oli selkeä sellaisenaan, kiitos.
Same in english.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)