lauantai 11. tammikuuta 2025

Dibiasky by Irena

 

No nyt yksi villapaita, tämä valmistui 2023.

Eli, muistatteko elokuvan "Don't look up" vuodelta 2021? Hieno leffa, katso jos et ole nähnyt. Siinä yhdellä päähenkilöllä nimeltä Kate Dibiasky, oli päällään elokuvan alkupuolella villapaita johon moni ihastui.

Tähän joku teki ohjeenkin, mutta se ei mielestäni ihan vastannut elokuvan versiota (olivat liian leveitä eivätkä kuviot ihan olleet yksi yhteen).
Joten piti sitten tehdä ihan oma.



Kuvauksesta vastasi nuorison edustaja.


Toisin kuin tarjolla olleet ohjeet, tämän tein alhaalta ylös, että sain istuvamman. Ja oikeasti oon jotenkin paremmin mukavuusalueella näin päin kutoessa.
Ohessa pari sovituskuvaa.


Ja koska olen ystävällinen henkilö, ohessa luomani kuviokaaviot kavennuksineen käyttöönne:


Hihan kuvio:


Alkuperäinen villapaitahan oli ihan kaupasta ostettavissa - toki ei taida enää olla tarjolla - mutta vilkaisin sieltä käytettyä materiaalia.

Parhaiten yksiin sopi Dropsin Sky, 74% Alpakkaa, 18% Polyamidia, 8% Villaa. Valmiin neuleen pinta näyttää aika samalta kuin elokuvan neuleessa, mutta kuvioita tulee enemmän - joten on ohuempaa kuin alkuperäinen.

Ei kommentteja: