lauantai 19. syyskuuta 2015

Yhteistyössä on voimaa

Ja taitoa.


Erilaisuudessa on voimaa.


Ja erilaisilla ihmisillä on paljon erivärisiä keränloppuja.


Ajatus oli kälyni Katin (Krassutellen blogista, nykyisin ehkä paremmin tavoitettavissa Katin kynsisalongista tai Peppiinan kennelistä) ja virkkaustyöhön osallistui meidän kahden lisäksi myös toinen kälyni sekä kummitätini.


Palojen koko noin 15 x 15 cm ja peittoon meni yhteensä 108 palaa.


Joka palassa 7 värikierrosta ja viimeinen kierros luonnonvalkoisella.


 Palat yhdistetty kiinteillä silmukoilla samalla luonnonvalkoisella ja reunassa kaksi kierrosta kiinteitä silmukoita.


 Langat Nallea, Woolia ja muita vastaavia konepestäviä villasekoite- ja villalankoja.


Saaja tuntui tykkäävän 69-vuotislahjastaan.

Kiitos naiset!
Yhdessä onnistuu.