sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kas näin heiluu kassi, ja kassi heiluu näin

Kun kummityttö halusi käsilaukun syntymäpäivälahjaksi, niin kummitätihän ottaa ja ompelee sellaisen syntymäpäivälahjaksi.

Kaava itte tehty, vähän mallia otin paristakin eri SK -lehdestä.

Edestä:


Päällikangas Marimekon Raanu-ekopuuvillaa, keltainen nappi omista varastoista.

Takaa:


Sisältä, samaa kangasta kuin taannoin kietaisumekkoon, ei mitään hajua kankaan nimestä tai valmistajasta, tai edes mistä alunperin hankittu.


Taskunkin tein, tuli vahingossa eteen napin puolelle, kun piti laittaa taakse, läpän puolelle.


Pohja samaa kangasta kuin tasku.


Malli olisi halunnut itselleen samanlaisen.


Äiti lupasi harkita asiaa.


Nyt suunnitelmissa välikausitakki allekirjoittaneelle. Toivottavasti suunnitelmista siirrytään toteutukseen ainakin ennen ensi syksyä. Monesti pakkaa omat jutut jäämään muitten projektien jalkoihin - innokkaan alun jälkeen.

2 kommenttia:

H3idi kirjoitti...

Upea kassi ja mielettömän värikäs kangas! Loistava valinta tuo keltainen nappi.

Irena kirjoitti...

Kiitos!

Tykkään kankaasta myös. Siitä sai esikoinen jo penaalinkin itselleen. Jotenkin tuntuu sopivan säilytysjuttuihin.

Tuo keltainen nappi oli itseasiassa vasta toinen vaihtoehto. Tein vahingossa liian pienen napinreiän :D