Koska sukkasato tuntuu kypsyvän taas kovin hitaasti, jutellaan hetkisen vähän muista asioista.
Kuntoilusta ja liikunnasta. With children.
No nyt kaikki innokkaat liikkuvat ihmiset huutavat kuorossa, että ei äitien ole vaikea päästä kuntosalille kun vaan järjestää aikaa ja laadi laadi laa. Mutta tehdään sellainen olettamus että tulot ovat pienet - ei mahdollista kustantaa itseään salille jossa järkevä lastenhoito. Oletetaan että:
- yh-äiti = ei puolisoa, tai
- puoliso reissuhommissa tai
- puoliso rakentaa omakotitaloa tai
- jotain muuta vastaavaa
Ja oletetaan vielä että joko omaa sukua joka voisi kaitsea lapsia ei ole lähellä, tai eivät pysty/halua lapsia hoitamaan.
Eli oletuksena nyt kertakaikkisesti että liikunnat on suoritettava lasten kanssa.
Noh, lenkkeily on edullista, yhden lapsen kanssa vielä jopa helppoa. Mutta lisätään yhtälöön yksi tai useampi vanhempi lapsi. Kun yksi on vaunuissa ja toinen kävelee vieressä, tulee korkeintaan tuskanhiki kun ei päästä eteenpäin.
Seuraava askel onkin tuplarattaat, eli kaksi kyytissä. Mutta entäs jos onkin kolme lasta?
Ratkaisu: Kantoliina!
Kuvassa olin harvinaisella lenkillä nuorimman kanssa, muut lapset kun olivat isänsä kanssa uimassa.Sauvakävelykin onnistuu liinaillen.
Samoin kolmen lapsen yhdistelmään saa liikettä tuplarattailla ja kantoliinalla. Tänään teimme esimerkiksi pienen pyrähdyksen metsään, vajaa puoli kilometriä tietä pitkin rattailla ja liinalla, metsässä vanhemmat lapset kävelivät itse.
Tuplarattaat toki maksavat jonkin verran, me löysimme aikanaan käytettynä (ystävän kautta, kiitos vielä! :) ) ja kantoliinakaan ei ilmainen ole. Meillä on nyt käytössä Kaislakehdon trikoinen liina - käytettynä ostettu myös. Molemmilla on vielä käytön jälkeen jälleenmyyntiarvoa. Liinan pystyy kätevä ihminen varmasti tekemään itsekin sopivasta kankaasta, en tosin voi sanoa tuleeko edullisemmaksi kuin käytetyn osto.
Mielipiteitä, ajatuksia, vinkkejä?
Tähän aiheeseen palataan vielä, kuulemiin!