Hiljaiseloa on vietetty - blogillisesti.
Muuten olen sitten juossutkin pää kolmantena jalkana. Väliaikaisesti yksinhuoltajana (a.k.a. reissuleskenä) on kädet täynnä töitä. Ja kun töissäkin on riittänyt pikkasen vipinää, niin ei tässä juuri mitään ole ehtinyt ylös kirjaamaan.
Eräällä reissulla törmäsin tälläiseen luonnon ihmeeseen:
Ihan tien vieressä valtavasti joutsenia. Oli pakko pysähtyä ja ottaa kuva (kuvassa vasemmalla auton sivupeili), olivat niin lähellä, että kamerakännykkäkin juuri ja juuri sai napattua tunnistettavan kuvan (juu juu, uusi kamera on mietteissä, toiveissa ja hankintalistalla).
Viikko on ollut raskas myös henkisesti.
Niin syvä ikävä Poikaa.
Mutta minä selvisin tästä viikosta!! Nyt on jo perjantai! Yritys vielä kova saada viimeiset sukat Sukkasatoon purkitettua, lapa ja kantapää jo valmiit molemmista sukista (pyöröillä jälleen mennään), vartta yritän saada valmiiksi.
Nyt muuten sitten päättyi käytännössäkin ostolakko, löytyi mustaa seiskaveikkaa 2,90 ja muutama kerä piti ostaa - itselle saapassukat jahka ehdin, jaksan, viitsin ja muistan. Hyvin on rahaa säästynyt, ostokierre loppui ja melkein 2 kk ilman lankaostoksia.
Siinä.
Eipä tänne muuta.
Palaan asiaan sitten kun on oikeasti asiaa.
perjantai 31. lokakuuta 2008
tiistai 28. lokakuuta 2008
Aasi täällä terve
Voi ahdistuksen ahdistus ja typeryyksien typeryys!
Milloin, voi milloin työnantajakin hoksaisi, että aasikin tekee paremmin töitä jos siitä saa porkkanoita, ei keppiä.
Miten paljon sitä pitäisi tehdä (ja kuinka hyvin?) että oikeasti kehuttaisiin että hienosti tehty! Hyvä homma! Teet hyvää työtä!?
Miettivätkö johtajat suuressa viisaudessaan keskenään, että nämä ovat tehneet näin hyvää tulosta, mistäköhän heitä moittisimme?
Menee työhalut.
Joskus olen kuullut tarinan jalkapalloa pelaavista lapsista, toinen teki yhden maalin ja toinen neljä.
Tämä joka teki neljä tuli iloisena pelin jälkeen isänsä luo, joka kommentoi: "Hyvin teit maaleja, mutta olisit vähän voinut puolustaa paremmin. Niin ja jalkatyöskentelysi oli hieman hidasta"
Yhden maalin tehnyt meni myös iloisena oman isänsä luo, tämä isä kommentoi näin: "Mahtava maali! Erittäin hienosti pelattu! Hyvä sinä!!"
Mitäs luulette, kumpi lapsista oli tyytyväinen peliin ja omaan suoritukseensa, sekä nautti myös seuraavalla kerralla jalkapallon pelaamisesta?
Ketuttaa, potuttaa, ahistaa ja kaikkea muutakin taa..

perjantai 24. lokakuuta 2008
Kuva-arvoitus
Mikä tämä on?
Vastaus:
Se on joko Tuulomaantorttu, Mokkaruutuja, Mona-Liisa tai vain Suklaaruudut. Niin monta nimeä kuin on leipojaakin. Toisten mielestä Tuulomaantorttu on vaalea ja Mokkaruudut tummia, mutta taas ohjeita löytyy jos jonkinmoisia. Meillä tehtiin aina Mona-Liisoja, Masaliisoiksi jotkut kutsuvat.
Noh, muokkasin reseptiä omasta halusta ja osittain puuttellisista varastoista, eli tuo syntyi näin:
Tuulomaantorttu
(uunipellillinen)
Pohja:
2 munaa
3 dl sokeria
150 g voita
(150 g suklaata, kaapista löytyi niin lisäsin mukaan)
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta (ja jos ei oo, niin käytä 2 tl ruokasoodaa niinkuin minä tänään hädissäni)
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl maitoa
Kuorrutus:
250 g tomusokeria
25 g voita sulatettuna
4 rkl kylmää kahvia (tuo kylmyys ei ole välttämätöntä, varsinkin jos huomaa kuorrutusta tehdessä että tänään ei tietenkään ole kukaan jättänyt pannuun yhtään mitään ja on pakko pikapikaa keittää kupillinen kahvia että saa neljä ruokalusikallista)
1 rkl kaakaojauhetta
Pinnalle:
1 dl kookoshiutaleita - tai niin paljon kun tuntuu hyvältä
- Vaahdota munat ja sokeri
- Lisää sulatetttu, jäähdytetty rasva (ja suklaa)
- Lisää yhdistetyt kuivat ainekset sekä maito
- Sekoita tasaiseksi
- Levitä taikina uunipannuun leivinpaperin päälle
- uunin keskitasossa 200 astetta noin 20 minuuttia
- Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään
- Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle
- Ripottele kookoshiutaleet pinnalle
(siisti reunat, tulee edustuskelpoisempi ja reunat voi syödä itse)

Voittajien on helppo hymyillä
Pitää pikasesti kommentoida, että Turussakin nähtiin valo! Ja se valo on vihreä kaikin puolin.
Helsingin Sanomissa lukee näin.
TurunSanomat kirjoittavat näin.
Iltalehdessä näin.
Kansalaisaktiivisuus roks!
Helsingin Sanomissa lukee näin.
TurunSanomat kirjoittavat näin.
Iltalehdessä näin.
Kansalaisaktiivisuus roks!
maanantai 20. lokakuuta 2008
Päiväkirjamerkintä
Mitä minä tänään tein:
- Kävin postissa
- äänestin ennakkoon
- testasin pikapikaa uimapukua vaatteiden päälle, reilun kaksi vuotiaan kanssa kaupassa täytyy olla nopea ja luova
Kiitos ja hei.

Mitä minusta on tullut?
Minä tiedän kyllä, miten lapseni kuolema on elämäämme vaikuttanut. Miten elämä muuttuu kun terve ja täysiaikainen lapsi kuolee kohtuun.. Elämme nykyisin aikaa jälkeen Pojan syntymän, kun ennen elimme aikaa ennen Pojan syntymää. Mutta aloin pohtimaan tänään, miten kohtukuolema on muuttanut minua ihmisenä?
Minusta on tullut aavistuksen verran itsekkäämpi toisten ihmisten kommenttien ja typeryyksien kanssa. Minun ei tarvitse kuunnella sammakoita, minä voin sanoa että mieti mitä sanot, minä voin oikaista jos joku lausuu ajatuksiaan ajattelematta oikeastaan mitä sanovat.. Minä voin ja minä teen niin.
Minä lakkasin olemasta sinisilmäinen.
En täysin sinisilmäinen elämän suhteen ollut toki ennen Pojan kuolemaakaan, läheisiäni ja ystäviäni oli kuollut jo kevättä ennenkin. Keskenmeno ennen esikoista taas jo varusti siihen, että kaikki raskaudet eivät pääty onnellisesti. Mutta koskaan, koskaan en voinut kuvitella, että lapsi kuolee kohtuun täysin ilman syytä. Tiesin mikä on kätkytkuolema, mutta kuvittelin että kohdun sisällä lapsi on turvassa, en osannut kuvitellakaan että on olemassa sellainenkin asia kuin kohdunsisäinen kätkytkuolema.
Nyt minä tiedän, että mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa.. Kohtukuolema voi tapahtua kahdesti samalle äidille, itseasiassa kohtukuolema lisää kohtukuoleman riskiä.
Tiedättekö, on olemassa sananlasku/mietelmä jota toiset ihmiset (joskus jopa lääkärit) viljelevät: "salama ei lyö koskaan kahdesti samaan puuhun". Arvatkaa miksi ei? Koska kun se lyö ensimmäisen kerran, se puu kuolee, eikä kyseistä puuta enää ole samassa muodossa kuin mitä se oli ennen salaman iskua. Joten jos joku sanoo tämän sananlaskun joskus meille, voin sanoa, että ei, Poika ei kuole enää uudelleen, hän on jo kuollut.
Minä en stressaa enää töissä, mikään mitä täällä voi tapahtua, ei voi olla niin kamalaa kuin mitä minulle on tapahtunut. Kärpäsen kakkaa ovat työongelmat minulle nykyisin. Lapsen kuolema laittaa ongelmat oikeisiin mittasuhteisiin.
Minä olen torikammoinen, pelkään raskaana olevia naisia, väistyn lastenrattaiden tieltä. En mene hymyssä suin kyläilemään lapsiperheisiin jossa on Pojan jälkeen syntyneitä (eläviä) lapsia. En enää tule iloiseksi kuullessani pienen lapsen jokeltavan, se saa vain kurkkuni kuristamaan, kiven mahan pohjalle ja vanteen sydämeni ympärille. Minusta on tullut katkera ja kateellinen.
Minä en enää arvuuttele mitä mieheni ajattelee, jos hän ei kerro, kysyn. Olen ymmärtäväisempi hänen kiukunpuuskiaan suhteen - myös isä on ihan yhtä syvällä surun suossa kuin äitikin, vaikka se tuleekin eri tavoin esiin.

lauantai 18. lokakuuta 2008
Kyllä minä vielä postiinkin ennätän
Sain vihdoin palkinnot pakettiin!
Jei!
Hyvä minä!
En tässä paljasta mitä nuo sisältävät, mutta kuten kuvasta näkyy, mahtuvat kirjeenä ja molemmissa on jotain tässä blogissa joskus esiintynyttä. Lisäksi pääpalkinnossa on jotain ostoskieltoon (a.k.a. säästäväisyyteen) liittyvää. Ja kuten arvata saattaa, gallupeilla ei ollut juuri mitään tekemistä näiden kanssa, niitä oli vain hauska keksiä.
Jotain muuta hauskaa:
Ikivanhat munakupit, kuuluivat aikanaan isoäidilleni ja nyt minulle!
Niin ihanat, sellaista kovamuovia mitä lie. Ei noissa ollut mitään merkintää mistä ja kenen valmistama, käyttöön tulevat. Ilmeisesti pitää nyt aamiaiseksi ryhtyä aina keittämään löysiä munia että voi käyttää munakuppeja.

perjantai 17. lokakuuta 2008
Käytännön käytännönliikuntaa
Eilen kun nostimme rautaa salilla, ehdimme ystäväni kanssa keskustelemaan arkiliikunnasta - ja samalla marmattamaan työstä, koneen näpyttely ei juuri lihaksia vaivaa. Aloin tänään miettimään että mitä pieniä juttuja sitä voi oikein tehdä työn lomassa.
1) Näin sähköpöydän ääressä tietenkin nostan pöydän seisomakorkeuteen (nostin heti aamulla, hyvä minä!). Sitä useinkin jättää säädöt käyttämättä ja on vain.
2) Tulostin mahdollisimman kauas työpisteestä. Tällä hetkellä tämä on meillä minuun nähden niin hyvin kuin on mahdollista, tulostimeen on reilu 10 metriä.
3) Aina kansiota tarvitessasi tai takaisin laittaessasi nouse ylös tuolistasi, äläkä vain kurkottele.
4) Jos on vaihtoehtona portaat/hissi, valitse portaat. Meillä ei toimi, kun on ollaan maan tasalla.
5) Käy vessassa mahdollisimman usein, älä hae kahvia samalla kerralla vaan tee sitä varten uusi reissu. Tässä saisi kyllä askeleita, työt eivät välttämättä edisty kuitenkaan ja pomo alkaa katsomaan kieroon.
6) Puhuessasi puhelimeen, käveleskele pitkin toimistoa jos mahdollista.
7) Istuessasi tee lantionpohjanlihasharjoituksia, nostele jalkoja ilmaan, jännitä vuoroin korsettilihakset ja pakarat, ole levoton!
8) Pidä taukojumppa (toisissa yrityksissä tulee oikein fysioterapeutti pitämään taukojumppaa, fiksua!).
Tietenkin työmatkojenperinteiset, että pitäisi tulla pyörällä tai kävellen töihin, jäädä pysäkkiä tai paria ennen pois jne. Tämä ei vain aina toimi, liikenneyhteydet eivät ole toimivia, toiset tarvitsevat autoa liiketapaamisten vuoksi (tällöin kannattaa sitten varmaan parkkeerata mahdollisimman kauas että saa vähän käveltyä). Nyt töihin tultuani äitiysloman jälkeen olen yrittänytkin tulla pyörällä, aina tilanteen, säätilan ja oman laiskuuden salliessa.
Sitä kun aina muistaisi kaikki ajattelemansa..
Eikä vaivihkaa passivoituisi.
***
Informaatiopläjäys:
Arvontapalkinnot alkaavat olemaan valmiit, nyt vielä pitäisi pakata ja postittaa.
Olkaa kärsivällisiä, en ole unohtanut.. Olen vain saamaton..

tiistai 14. lokakuuta 2008
Hop ja hei, minä täällä
maanantai 13. lokakuuta 2008
Vadelmaa puikoilta
Meillä ei vieläkään ole kukaan ostanut paristoja. Joten lisää huonoja kuvia kännykällä otettuna.
Esikoinen kun kasvoi edellisistä jo ulos, niin uusilla oli kiire. Onneksi löytyi paksumpaa lankaa varastosta, ei tälläisiä pikkulasten (vaikkakin suurijalkaisten pikkulasten) sukkia nyt kauaa tarvitse tehdä, ei ainakaan niin pitkään ja hartaasti kuin edellisiä.
Lankana 7-veljestä
Pyöröpuikot 3/80cm, jälleen samaan aikaan tehtyjä
Ohje oman pään mukaan 3o1n, kantapää perinteinen ja vahvistettu.
On siinä kaksi raitaa varressa vaikka ei niin erotukaan.

Fastlane
Kiireessä pikaisesti vain huutelen arvonnan voittajan perään, Äiti-Puffa o-hoi! Yhteystietosi puuttuvat vielä, eli marplenposti (ät) gmail piste com. Voittojakin olen jo ehtinyt vähän miettimään ja pohtimaan.
Nyt pitää mennä hiihtelemään ja hosumaan.

lauantai 11. lokakuuta 2008
Mitä Turusta löytyy?
Järjen jättiläisiä ja hätiköinnin ammattilaisia.
Voi pyhä sota sentään.
Perustelevat hygieniariskillä, kosketustartunta on muka suurempi kestovaipoilla kuin kertakäyttöisillä. Voi voi. Kun kukaan ei malta ottaa ensin selvää asiasta hosumatta.. Tutkimuksen mukaan sillä ei ole eroa millaisia vaippoja käyttää.
Olen pahoillani Turkulaiset.
Nyt jos koskaan kannattaa kunnallisvaaleissa äänestää fiksumpia ihmisiä päättämään.
(Kiitos ja anteeksi kaikki kirjoitusvirheet mitä mahdollisesti kaksi lasillista punaviiniä on saattanut joukkoon soluttaa)

Analysis of the results of comparisons between cloth and paper diapers showed no significant difference in the frequency (F = .380, P < .535) or the intensity of fecal contamination in child day care centers
Olen pahoillani Turkulaiset.
Nyt jos koskaan kannattaa kunnallisvaaleissa äänestää fiksumpia ihmisiä päättämään.
(Kiitos ja anteeksi kaikki kirjoitusvirheet mitä mahdollisesti kaksi lasillista punaviiniä on saattanut joukkoon soluttaa)
torstai 9. lokakuuta 2008
Arvonta
Innostuttiin sitten suorittamaan virallinen arvonta.
Virallinen arvontakulho ja kaikki loppuun asti kuivilla pysyneet osallistujat:
Virallinen arpoja pisti arpoihin vauhtia:
Virallinen voittaja ilmeisesti Äiti-Puffa!
Tarkemman tutkimisen jälkeen totesin virallisen valvojan nostaneen kaksi arpaa:
Meillä on siis viralliset tulokset - päävoiton voittaja Äiti-Puffa ja lohdutuspalkinnon saaja Miiruska:
Meikäläisen huonolaatuisia kuvia ottavasta kamerasta loppuivat paristot, onneksi puhelimessa oli virtaa. Eipä nää kuvat nyt huonoja ees ole..
Äiti-Puffa ja Miiruska voisivat ilmoittautua minulle sähköpostiini: marplenposti (ät) gmail piste com, yhteystietoja ja muuta..
Niin ja kiitoksia valtavasti kaikille mukana olleille!

Iloisia asioita etsimässä
Tässä kun on joutunut olemaan taas elämän nyrkkeilysäkkinä, niin olen pohdiskellut sitä, että missä vaiheessa viimeksi meille tapahtui joku henkilökohtaisesti hieno juttu? Siis ei normaalia arkea (joka sekin voi olla onnellista) vaan ihan selkeästi tavallisuudesta onnellisempi asia, nollalinjasta kohottava seikka. Näitä surullisia uutisia tulee nykyisin jatkuvasti, tämän vuoden tulen muistamaan mustana ja surkeana. Mutta onko tämä koko vuosi ollut tätä yhtä ja samaa? Tavallista ja sitten aallon pohjia, normaalia ja sitten suonsilmäkkeitä..
Nopeasti kun ajattelen, niin tulee ensimmäisenä mieleen se, kun tulin raskaaksi, eli sekin oli viime vuoden puolella. Minusta oli ihanaa nähdä ne kaksi viivaa tikussa, vaikka pelko olikin mukana alkuraskauden ultraan asti - meillä kun on kokemusta myös keskenmenosta. Siinä seuraava iloinen hetki, nähdä pienen sydämen sykkivän. Nämä ilon hetket kuitenkin kaikki osuvat viime vuoteen, tammikuussa 2008 olin ehkä jo kärsimätön-synnytystäodotteleva-isomahainen-äiti loppuraskaudenvaivoineen. Seuraava ilon hetken oli tarkoitus olla Pojan syntymä, niin kaunis kun se hetki olikin, silti niin syövyttävän surullinen yö.
Pojan kuoleman ja syntymän jälkeen.. Ensin elämä meni siinä sumussa, ei sitä onnellisia hetkiä olisi huomannut vaikka olisi niihin törmännyt. Shokissa ja surussa meni kevät, ei edes huomannut tavallista arkea, ne päivät vain kahlasi eteenpäin askel kerrallaan.
Kesällä ehkä alkoi jo huomaamaan hetkiä kun ei kaikki ollut mustaa. Mutta vaikka oli jo vastaanottavainen myös valon pilkahduksille, en sellaisia muista. Tavallista arkea, tavallisine hauskoine hetkineen, onnea arjesta. Ei kuitenkaan mitään meille henkilökohtaisesti iloista juttua mikä olisi tapahtunut.. Sairastumisuutisia, ystäville syntyviä lapsia - jotka varmasti heille ovat onnen hetkiä, meille vain muistutuksia surusta.
Muistan minä kuitenkin kaksi positiivisesti yllättänyttä juttua: Omenapuumme erittäin runsas (ja hyvän makuinen) sato, ja tyrnipensaamme elämänsä kolme ensimmäistä marjaa. Nuo olivat odottamattomia, ihan hauskoja juttuja joista iloitsin.
Siinä se.
Tänä vuonna onnen sarakkeen puolella on omena- ja tyrnisato, ja surun puoli on täynnä.
Liian täynnä..

keskiviikko 8. lokakuuta 2008
tiistai 7. lokakuuta 2008
Vanhassa sananlaskussa
Tässä tarvitsisi kypärän..
Elämä potkii päähän, yhä uudelleen ja uudelleen.
Sitä kun toisesta päästä helpottaa, niin tulee toinen. Olo on kuin harakalla tervassa, pyrstön irrotessa nokka tarttuu.. Paitsi että tässä souvissa ei kasva pyrstön pituus vaan ahdistus.
Niin se arvonta.. Kyllä minä olen sitä ajatellut ja tällä viikolla toteutan. Pitää nyt vain koota itsensä.
Kyllä tämä tästä.
***
- edit, klo 14:36 -
Helpotuksen Huokaus!
Tällä kerralla vain säikähdys, vain väärä hälyytys..
Ja harakkakin pääsi tervatusta sillasta lentämään matkoihinsa.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Missäs kissa jos ei kaivossa?
Voi hyvä typerys minua. Valitan, että kun on vaan ohuita sukkalankoja kaapissa ja ei voinut lisää ostaa. Ja samaan aikaan mulla on ainakin NELJÄ kerää 7-veljestä kaapissa, kaksi iskemäntöntä ja kaksi josta vain vähän käytetty. Jep. Kyllä tuli hyödyksi ostokielto, lankoja on niin paljon ettei ees muista mitä sieltä löytyy. Varmaan olis paras olla loppuvuosi lakossa..
No ei se mitään, nyt on tulossa esikoiselle ihanat vaaleenpunaset saapassukat, ja edistyminen on hirmuisen nopeaa!
Miiruskakin ehti tuossa galluppiin vastaamaan, en tuota yhteenvetoa enää muuta, kunhan vain lisään että:
Prunni = kaivo, joten Miiruska tiesi ihan oikein!
Arvontaa nyt voinkin sitten järjestellä jo tänään, tai sitten ensi viikolla..
En lupaa tarkkoja aikoja, lupaan vain, että nyt menen juomaan kupillisen (tai kaksi) kahvia.
Kuulemiin.

lauantai 4. lokakuuta 2008
Ja sukat on sillä makkaralla
Vihdoin jotain oikeasti Sukkasadon saldoonlaskettavaa valmista:
Sniikkerit itselle.
8-aloitus kärjestä, jonka kanssa tappelin ja tappelin ja lopuksi totesin että olisin voinut aloittaa usemmallakin kierrolla näin ohuella langalla.
Lankana Austerman Step, edelleen poikkesivat värit toisistaan (kahdelta kerältä tein), mutta nyt ei tullut onneksi solmuja vastaan.
Puikot 2,5/100 - minä en tee enää muuta kuin pyöröpuikoilla sukkia ja lapasia *rakastan*.
Malli tehden mitä mieleen juolahti kutimen edetessä. Vähän hassun näköiset nuo pikkupalmikot. Kantapäästä tykkään, takana on 1o1n- joustinta.
Näitten väkertäminen kyllä kesti ihan liian kauan. Seuraavaksi paksummat puikot, paksumpi lanka, ja sukkien käyttäjäksi joku pienempi kinttuinen.. Niinkuin vaikka tuo esikoinen, joka ehti jo kasvaa ulos niistä harjoitussukista.

perjantai 3. lokakuuta 2008
Laivastoon, laivastoon, liity sinäkin laivastoon
En minä jaksa odottaa enää.
Tehdään siis yhteenveto nyt:
1) Vahaliiduilla olisi piirretty yhtä jos toista, yhdistävänä tekijänä oli kuitenkin luonto. Kukaan ei halunnut piirtää ihmistä tai rakennusta tai kudinpuikkoja.
2) a. ja b. joukkueet saivat yhtä paljon kannattajia, joten siinä tuli tasapeli. C. joukkueen kanssa halusi pelaamaan vain Merru
3) Suosikkikirjoja oli yhtä monta kuin vastaajaakin
4) Kirjeitä olivat kaikki jossain vaiheessa lähettäneet, suurin osa kuitenkin haluaisi lähetellä useammin. Mikä estää?
5) Kevät on keltainen tai vihreä (paitsi Äiti-Puffan mielestä vaalean sininen) ja tuoksuu koivulle, sitrushedelmille, nurmikolle ja maalle.
Kesä on sininen, keltainen, vihreä ja vaaleanpunainen ja tuoksuu mansikoille, vastaleikatulle nurmelle, rantavedelle ja suolalle, myös koivulle, sateen jälkeiselle metsälle sekä ruusulle.
Syksy on tummanpunainen, punaruskea, oranssi, kullankeltainen ja ruskea. Syksy tuoksuu kahville, tuleentuneelle viljapellolle, maatuvalle maalle, kotimaiselle omenalle (x3) ja kanelille.
Talvi on kristallinkirkkaasti valkoinen, ja yhden kerran tummansininen. Talvi tuoksuu vaniljalle, kuuselle/havulle, Vitalikselle, piparkakulle ja myöskin kanelille.
Ihania potpourreja (ööh.. Olikohan oikea muoto? Niitä hajupusseja kuitenkin) noista saisi *nuuskis*
6) Nurru = pieni oja jolla valutetaan vesi pihan lätäköistä ojiin. Nurruja tehdään kepeillä ja kantapäillä ja hienostellen kuokalla.
Pami veikkasi että liittyy ihmisen mielialoihin, hauska vaikkakin väärin.
Kranni = naapuri, moon meiltä ja muut on meirän krannista.
Meemu oli aika lähellä!
Kakku = karitsa
Saaga tyytyi yleissuomen versioon leivotusta kakusta.
Rauska = rikkonainen, oliko sulla kersana rauskat rasat?
Merru veikkaili sanan liittyvän fyysiseen olotilaan - hieman oikean sävyinen arvaus!
Markki = tontti, maat tilan ympärillä (tulee suoraan ruotsinkielen sanasta mark)
Äiti-Puffa arveli adjektiivia merkityksenään terävä, skarppi, fiksu, aika hauska ajatus!
Tratti = suppilo, jota käytetään esimerkiksi mehun pullottamisessa.
Katja tiesi ihan oikein!
7) Mukavinta oli vastata selkeästi tuoksu/väri kysymykseen, toi tunnelmia ja tuoksuja mieleen.
Ensi viikolla sitten arvontaa, toivottavasti Miiruskakin ehtisi kuulumisensa tällä viikolla käydä kirjaamassa.
(Ja ihan vain ohimennen: raivostuttavan tarttuva kappale tuo "Kaikki laivaan")

torstai 2. lokakuuta 2008
Yksi pala puuttuu
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Listaa jutuista ja asioista
Mitä meiltä löytyykään.. Tämän löysin Sarilta. Enkä minä osannut kommentoimatta rukseja laittaa..
[ ] akvaario
[x] arabian astioita - vanhoja, perinnöksi saatuja
[ ] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[ ] autotalli - ei ihan, autokatos
[ ] digiboxi
[x] digikamera - ikivanha, uusi mietteissä
[ ] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[x] epilaattori
[ ] farmariauto
[x] henkilöauto - kaksi, ekologinen minäni nolostuu tässä vaiheessa
[ ] hiirimatto
[x] hiustenkuivain - isännän, eikä tätä käytä kukaan
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[x] ilmakitara - esikoinen on ruvennut soittelemaan ilmakitaraa, viimeksi se oli saunakauha
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[ ] kahvipannu (espresso)
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[x] keittiövaaka
[x] kenkäteline - isännän ylä- tai ala-asteella tekemä, toimiva ja kätevä
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[x] kopiokone - monitoimikone, samassa tulostin ja skanneri
[ ] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt - haluaisin kyllä omat
[ ] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja - vähissä on, rippiristi ja äidiltäni saamat perintösormukset
[x] kuntolaitteita - hyppynaru löytyy
[ ] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[ ] litteä tietokonenäyttö
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin - näitä on monta, käytössä kaksi ja toimivia lisäksi muutama päälle
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[x] moottoripyörä - isäntä kyllä suunnittelee Kawan myymistä *niisk*
[x] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[x] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo - ei ole mutta tahdon
[x] ompelukone - saumurikin kelpaisi, ja tila jossa tehdä
[ ] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[ ] parveke
[ ] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema - ulkoinen
[x] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[ ] pöytätietokone
[ ] rappuset
[x] rikkaimuri - hyödytön kapistus
[x] rullaluistimet - näitä ei vain kukaan käytä
[ ] salarakas (jos on niin en tiedä)
[x] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[x] skanneri - monitoimilaite, tässä lisäksi kopiokone ja tulostin
[ ] suihkulähde
[ ] sukset - ei ole mutta pitäisi hankkia, jos vaikka ens talvena tulis lunta
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[x] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[x] teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä - pienen pieni kansi johon on laitettu neljä jalkaa, ja siinä on kannettava päällä.. Eli joo
[ ] traktori
[x] tulostin - monitoimikone, tässä lisäksi kopiokone ja skanneri
[x] uima-allas - puhallettava
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[x] videokamera
[x] viinaa - taitaa vielä olla vähän desinfiointiin käyttämääni 80%
[x] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[x] vuodesohva
[ ] web-kamera
[ ] wokki-pannu
[ ] yleiskone - no jos minut lasketaan yleiskoneeksi?
[ ] yläkerta

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)