Kivaa oli

No missä?

Leikkikentällä tietysti!


Melkein oli liian hurja alamäki meikäläiselle, mutta vain melkein.
Kiikut olivat tosin liian pieniä tälle takamukselle.. Typerästi mitoitettu.



Oli meillä tekosyykin mukana, eli esikoinen oli näön vuoksi matkassa.

Kiitos ystäväni kun tulit Suomeen lomailemaan!

Meiltä löytyy jos löytyy

Jatketaan suunnittelemista ja haaveilua.

Löysin kerran kirpputorilta neulekoneen, tai neulurin, en ole varma kumpi. Hinta oli vain kaksi euroa joten sen ostin, mutta en sitten koskaan sitä edes testannut että toimiiko (eikös olekin tosi fiksua?).

Mutta, nyt kun suunnitelmissa on se neulehame, niin nehän pitkät pätkät olisi kätevä päästellä koneella. Ja sitten käsin tehdä pitsit ja vastaavat helmaan..

Eli tämä tarkoittaa sitä, että pitää ottaa kone käyttöön ja testata toimiiko. Ensin olisi tietysti hyvä löytää se masiina.. Ja ohjeet siihen.. Löytyyköhän netistä ohjeita vanhoille koneille? Täytyy myöntää että en edes muista minkä merkkinen se vekotin on.

Pelittääköhän villalangalla?
Kokemuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Jospa vain

Nyt kun en siis mitään aikaiseksi saa, on hyvä hetki haaveilla. Neulotusta villahameesta!



Oij kun olisi mainiota sellainen talvipuettava ihana lämmittävä tekele, josta voisi vielä sanoa että sen on itse tehnyt.



Jatta on tehnyt yhden.
Samoin Mielitty.
Yhden löysin Neulovan Nartun arkistoista.
Ullaneuleen jämäsivuilta löytyi ohjekin.
Tietenkin GarnStudiolla on ohje myös hameelle.
Kiltinkin voisi värkkäillä.



Kuvista kuuluu kiitos tänne

Aikansa ja paikkansa

Olette varmasti huomanneet, kuinka alkoholi vapauttaa kielenkantoja?
Niinpä, hyvin suomalaista eikö totta.. Selvinpäin ei uskalleta sanoa edes että "Olen pahoillani" tai että "Otan osaa". Mutta hieman promilleja vereen ja kyllä halaillaan, ja todetaan kuinka elämä on epäreilua ja ja ja. Suurin osa menikin yli hilseen, kun minä en ollut humalassa, ainoastaan tämä tuttavani, joten kaikea en pystynyt ymmärtämään.

Miksi ihmeessä ihminen on niin estynyt, ettei pysty vilpittömästi pahoittelemaan toisen kohtalosta selvinpäin jos pahoillaan asiasta on? Ymmärrän kyllä että humalassa on helpompi tunnustaa rakkautensa ja toivottaa pomo huitsin kukkeliin, mutta suruvalittelut?

En nyt niin olisi sitä kaivannut juuri silloin, kun nimenomaisesti lähdin pitämään hauskaa ystäväni kanssa (äitiysvapaa ilta muutenkin kun isäntä huolehti esikoisesta ja lähtivät kyläilemään että sain valmistautuakin rauhassa).. Minä puhun mielelläni Pojasta ja surusta, mutta selvinpäin, oikealla hetkellä, rauhassa.

Auringonpalvojat

Puutarha antaa ymmärtää, että kyllä se syksykin kohta tulee. Ja hyvin hedelmäinen syksy.
Omenapuussa kasvaa suuren suuri sato, keväällä kukinta-aikaan sattuneista pakkasista huolimatta meidän pikkuinen puu tekee nähtävästi paljon omenoita. Pitäisiköhän sitä keittää vaikkapa omenamehua tänä vuonna?


Sama iloinen yllätys löytyy marjapensaista. Punaherukaa ainakin tulee ja runsaasti.


Sitten kaikkein iloisin yllätys.
Meille tulee puutarhamme kaikkien aikojen ensimmäinen tyrnisato! Siellä se on! Tyrnimarja. Tuota pitää varjella ettei linnut syö.

Jatkuu, osa 2

Pikapäivitys:
Nyt on saanut kahdesti sädetystä, ensi viikolla alkaa sytostaatit.
Ja eilen siirrettiin takaisin tuohon lähikeskussairaalaan.

Joten eiköhän tämä tästä, nyt tehdään jo jotain eikä ainoastaan tutkita. Seuraavaksi seurataan onko hoidolla vaikutusta.

Toistan itseäni

Tästä on tullut nyt ihan täysin Valitus-blogi.
Pahoitteluni.

Ja jatketaan valittamista:
En oo koskenukkaan käsitöihin viikkoon! Niinpä tietysti.. Siellä odottelee toinen kämmekäs, esikoisen neuletakki ja oma olkainlämmitin jolla on käyttötarvekin jo elokuun lopussa (juhlat tulossa, asusteeksi ja lämmittäjäksi). Ja siellä ne odottaa syyttävine katseineen - kyllä puolivalmiit käsityötkin osaavat katsella alta kulmien. Enkä tähän väliin edes ryhdy puhumaan puolivalmiista töistä joista ei koskaan tule mitään, siis niistä puoliantiikkisista ja täyspölyttyneistä.

Sitä tarttis varmaan jonkun "ryhdypä töihin" -pillerin tai "ala aktiiviseksi" -ruiskeen. Kahvi ei nyt vain tunnu riittävän.

Vaihdetaan hetkeksi valituksen aihetta

Tämä meikäläisen Pyöräile töihin ja Säästä bensaa-kampanja tuo uusia näkökulmia elämään. Ja uusia vaaranpaikkoja..

Pyöräilyssä on etunsa, kunto kasvaa, bensaa ei kulu, näkee luontoa ja voi antaa ajatustensa lentää. Mutta haittapuolet... Tuo asvalttiviidakko on vaarallinen pienoiselle pyöräilijälle (kypärä aina päässä) vaikka tuntisi liikennesäännöt. Se on kurja huudella verissäpäin, että

Minä olin oikeassa senkin törkimys!

Ja sitten kupsahtaa kuolleena asvalttiin, ei paljon nappaa vaikka olisitkin ollut oikeassa.

Ja pahimmat? Ne papparaiset jotka kuvittelevat vielä näkevänsä hyvin, osaavansa liikennesäännöt ja omistavansa tiet. Olen pahoillani että näin yleistän, mummelit toki saattavat ajella ärsyttävän arasti ja hiljaa - mutta sitä on vaikea jäädä kenenkään hiljaa ja arasti ajelevan alle. Ja sitten kun väistät hiuskarvan varassa sitä täysillä suojatielle ajavaa papparaista ja yrität katsoa kiukkuisesti päälle, Tuo papparainen EI EDES OLE HUOMANNUT SINUA, vaan tihrustaa silmä kovana vasemmalta tulevia autoja (tuli niitä tai ei). En minä nyt niin väritön ja pieni ole.. Ja tämä on tapahtunut vuorokauden sisään jo kahdesti, eikä ollut edes sama vaari.

Entä lääke tähän?
Koska minä en ole vastuussa heidän ajokortistaan tai sen poisottamisesta, enkä edes heidän silmälasiensa oikeasta vahvuudesta, saati asenteestaan, voin tehdä vain jotain itselleni. Miten olisi sellainen keltainen heijastinliivi? Se ainakin näkyisi ja niitä on tarjolla. Talvella se voisi olla muutenkin kätevä, pimeellä on paha huomata mustissa kulkevaa. Mutta riittääkö tuokaan? Miten olisi sellainen huomiolippu pyörään?

Jatkoa

Nyt sillä on nimi.

Lymfooma.

Tää on niin tätä

Nyt sitten paistaa aurinko.
Pyh ja pah.
Nähtävästi säätilakin osaa lällätellä ja vieläpä kovaan ääneen. Nauti tässä nyt sitten.

Elämä haisee

Oletteko huomanneet, kuinka elämällä on tapana nykäistä matto alta siinä vaiheessa kun tuntuu siltä että olisi juuri ja juuri tasapainossa ja ajattelee selviävänsä.

Sitten tapahtuu jotain muuta mitä et ole odottanut, taas uusi onneton tapahtuma, taas uusi sairaus, taas uusi onnettomuus, taas uusi katastrofi.



Niinpä niin.
Ja mikään ei ole koskaan varmaa.



Nyt pitäisi vihdoin olla ainakin ammattilaisia potilasta hoitamassa (ensimmäiset viisi lääkäriä antoivat kipuihin vain särkylääkkeitä ja tulehduskipulääkkeitä.. Niillä se paranee).



Että sellaista.

Kuvista kuuluu kiitos Syöpäjärjestöjen verkkokaupalle, Wikipedialle ja Irwinille.

Sorvin ääressä

No niin.
Töissä taas.
Ja ilokseni huomaan että aurinko ei paista vieläkään! Hyvin hyvin lohduttavaa, sade ei siis ollut vain minun kiusakseni pääasiallinen säätila.

Tiedättekö mistä tietää että loma oli onnistunut? Siitä, että ei muista järjestelmänsä (saati sähköpostinsa) salasanaa aamulla konetta aukaistessaan. Minä muistin, mutta juuri siinä ja siinä melkein unohtamisen reunalla.

En edes myöhästynyt töistä.
Tulin tosin hyvistä aikomuksistani huolimatta autolla, suunnittelin pyöräilyä, mutta kun ropisi kovin niin päätin olla laiska ja kuiva. Aamulla heräsin hienosti kellon soittoon (no okei, kännykän herätykseen, kenellä on oikeasti enää vanhoja kunnon herätyskelloja?) ja muistin pukeakin päälleni - ja pesin hampaat ja söin aamiaisen. Hyvä minä!

Niin.
Eipä mulla kummallisempia.
Kunhan kummastelen omaa aamuani.
Huomenta vaan.

Kiertokirjeitä

Sain tälläisen tänään:


Kiitos Elena.

Mutta sitten pieni muisto:
Olin varmaankin ala-asteen ensimmäisellä tai toisella luokalla, kun sain kiertokirjeen. Se oli niitä ihan vain niitä "lähetä kirje viidelle ja kortti listassa ylimpänä olevalle", ei mitään arpa-versioita vielä siihen aikaan. Tuohon aikaan niissä oli ennustuksia ja uhkauksia, että paha perii ja huono onni vainoaa ellei kiertokirjettä jatka.

Sittenpä ahdisti pientä lasta ja koko kirje tuli painajaisina ja ja ja..

Sen jälkeen en ole lähettänyt yhden ainoaa kiertokirjettä eteenpäin. Joten ei lähde tämäkään, vaikka kovin iloinen että blogini on lukijani mielestä tunnustuksen arvoinen.

Ei...

Sitä on tullut jossain määrin kylmemmäksi ja silti herkemmäksi. Minua ei enää hetkauta välttämättä jossain tapahtuneen maanjäristyksen aiheuttama tuho. Mutta jos samassa uutisessa kerrotaan lapsensa menettäneestä äidistä on sydämeni verillä.

Kenenkään äidin ei pitäisi ikinä haudata lastaan.

Eikä salaman pitäisi ikinä iskeä kahdesti.

Halaus sinulle, ystäväni.

Kaikkea sitä löytää kun netissä pyörii

Kaikille dekkarikirjailijoille välttämätöntä lukemista.
Tai ainakin kaikille dekkarien lukijoille hauskaa ajattelemista Akukan blogista.

Ei nimi miestä...

Heffalumps and Woozels

Kun mitään ei valmistu, niin näytetään jotain vanhaa - ja keskeneräistä.

Tälläisen neuletakin värkkäilin joskus 2000-luvun alkupuolella, neule oli ihan mukavaa, mutta siitä tuli ISO, joten siihen jäi kaulus tekemättä ja napit laittamatta. Oon niiiin huono purkamaan mitään valmiinnäköistä. Tällä viikolla kaivoin takin kaapista ja päätin lahjoittaa sen omalle äidilleni, hänellä ehkä riittää energiaa tuunailla tai sitten purkaa vaikka villasukkien raitalangoiksi.


Malli oli jostain lehdestä, joka EI ollut käsityölehti, oliskohan ollut Yhteishyvä tai Me-lehti? En muista mitä puikkoja käytin, mutta lankana oli Nalle ja tehostelanka Tango. Ja nyt väliaikaiskiinnittäjänä isohko bambupuikko, ja kuvausavustajina muutama pyykkipoika jolla vaatetta vähän kiristetty takaa kuvausteknisistä syistä. Kun se oli niin iso. Mutta eikö ne käytä samaa tekniikkaa aidoissakin muotikuvauksissa?

Sekavuutta ja väkivaltaa

Miten voikin olla yhtäaikaa iloinen ja niin niin surullinen?
Täysin sekavat ja vastakkaiset tunteet samanaikaisesti.

Tänään keskustelin erään ystäväni kanssa.. Tämä ystävä on raskaudessaan jo viimeisellä kolmanneksella ja keskustelimme tietenkin loppuajan raskausvaivoista, synnytyksestä ja vauvaan liittyvistä asioista. Vein samalla lainaan kestovaippoja ja kestoliivinsuojia. Oli jotenkin mukava jutella vauva-asioista ihmisen kanssa joka tietää mitä meille on tapahtunut ja ymmärtää kuinka arka asia on.

Mutta (aina on mutta) muistelot esikoisen alkutaipaleesta, imetyksestä, vaipatuksesta, kotiintulosta, kaikesta, muistutti niin kipeästi että Poika ei kotiin tullut.

On tuttavaperheitä joiden vastasyntyneitä en ole käynyt katsomassa, en vain pysty (kortilla olemme muistaneet). Kummipoikaammekaan en voi liian usein käydä katsomassa, tulee aina niin kovin kaihoisa olo kun näkee mitä meiltä puuttuu. Koska tämä loppuu? Koska??

Tiedän kyllä, että suru kestää koko loppuelämäni, jossain muodossa se tulee aina kulkemaan mukanani. Ja nyt jo jossain määrin olo on normaali, surunkin kanssa. Mutta missä vaiheessa pystyn näkemään vastasyntyneitä tai viimeisillään raskaana olevia ilman että veitsellä muokataan sisuskaluja uusiksi. Missä vaiheessa voin katsoa 2008 helmikuussa syntyneitä lapsia ilman että ikävä lyö lekalla.

Koska?

Ensimmäinen monesta

Sitten sarjassamme "Vertaillaanpa hyviä kirjoja ja niistä tehtyjä elokuvia"


Linnunradan käsikirja liftareille, Douglas Adamsin viisiosaisen trilogian ensimmäinen osa. Elokuva on ihan hyvä, olisi suorastaan loistava jos en olisi kirjaa lukenut (vähintään kymmeneen kertaan). Näyttelijät rooleihinsa sopivia, erityisesti nautin Stephen Fryn äänen kuuntelemisesta, ja käsikirjoitus oli sujuva.

Mutta kun kirja on loistava niin se on loistava. Esimerkiksi Marvin on niin paljon säälittävämpi, monitahoisempi ja masentuneempi kirjassa, että elokuvaversio ei tee oikeutta Siriuksen kybertekniikkayhtiön ensimmäiselle AIP prototyypille. Ja toinen asia, elokuva ei lainkaan selitä miksi Zaphod varasti juuri Kultasydämen, kun taas kirjassa Zaphod kertoo Margrathean olevan kaikkien aikojen epätodennäköisin planeetta - Kultasydämen voimanlähteenä on ääretön epätodennäköisyysmoottori.. Klik klik yhdistyvät johdot lukijan korvien välissä. Niin ja Eddie, elokuvassa ei mainittu sanallakaan sen äidillisestä sivupersoonasta.

Ja seuraavaksi marinaa säästä..

Älkäähän käsittäkö väärin, yleensä minä tykkään siitä että on vähän viileämpää ja nautin myöskin raikastavista kesäsateista.
Mutta oikeasti.
Eikö - edes - yhtenä - lomapäivänä - voisi - olla - kaunis - ja - aurinkoinen - sää - ?

Edes yhtenä päivänä, tiedättehän, voisi mennä rannalle, uimaan esikoisen kanssa, nauttimaan auringosta ja vaikkapa jäätelöstä uinnin jälkeen.

Loma vetelee viimeisiään, tämän viikon jälkeen töihin. Todennäköisesti sitten ensi viikolla onkin koko kesän kauneimmat kelit ja helleaalto alkaa.
Kivat mulle.



Kiitos säätilan kuvasta kuuluu Aina Groupille.

Minä minä minä

Kyllästyin sitten.
Ja päätin tehdä asialle jotain:




Tuossa jälkimmäisessä on pää vähän vinossa, mutta väliäkös sillä.

Digikuvaamisen onni ja autuus

Muistatteko ne otokset joista ei juuri saanut selvää kuka siinä oli kun kamera oli heilahtanut? Entä ne kuvat joissa päät olivat rajatuneet vahingossa kuvan ulkopuolelle? Mutta ne vasta klassisia otoksia olivat joissa oli kuvaajan etusormi mukana ja ne jotka olivat juuri sopivasti alivalottuneita.

Ja ne kaikki filmiltä kehitettiin ja suurin osa niistäkin päätyi albumiin..

Entäs kuinka nykyään pitäisi olla? Kaikki epäonnistuneet otokset voi poistaa ennen kuin edes siirtää kuviaan koneelle, ja tietokoneella olevistakin kuvista voi kehittää vain ne parhaat..

Ja todellisuus: Niitä kuvia ei tule kehitettyä. Ne hyvät ja paremmat otokset kertyvät koneelle.. Kertyvät ja kertyvät..
Ja sitten kerran tai kaksi vuodessa niitä muistaa jopa lähettää kehitykseen.. Ja sitten niitä tulee iso pino postissa ja ne pitäisi saada kansioon..

nimim. Tilasin juuri eilen 151 kuvaa alkaen marraskuulta, ostin tänään juurii kaupasta kaksi 300 kuvan albumia kun entisetkin tilatut kuvat ovat vielä tallelle laittamatta.

Kaksi viikkoa etuajassa

Unikeko.
Minä.
Vasta 27.7. on unikeonpäivä, mutta minä nukuin jo tänä aamuna pitkään, harvinaisen pitkään.

Minä, joka herään joka päivä viimeistään seitsemältä, nukuin kymmeneen.. Ja vielä olisi varmaan mennyt pari tuntia helpostikin jos ei olisi eräs innokas esikoinen päättänyt että nyt äiti herää. Perinnöllistä aamu-unisuutta tämä ei ole, eikä kaamosmasennustakaan varmaan näin keskellä kesää yhtäkkiä kehitellä.

Monien lääkkeiden sivuvaikutuksena on unisuus, mutta kun eipä ole tullut otettua mitään lääkettä pitkiin aikoihin, närästyslääkettä varmaan pari viikkoa sitten viimeksi. Joten mistä syy äkilliselle, tavallisuudesta poikkeavalle aamu-unisuudelle?

Well I say!

Läppäri raks-raks-raksuttaa.
Hi - taas - ti.
Ja ajatus vielä hitaammin..
Näitä on tullut värkkäiltyä, esikoisen kiitoskortteja häntä syntymäpäivänä muistaneille.


Eli jos tuollainen kolahtaa postilaatikkoon, tiedät kenen blogia luet.

Tulipa muuten mieleen, minä en koskaan lähettänyt kortteja Pojan kuoleman jälkeen meitä muistaneille. Jotenkin olo ei ollut sellainen että olisin ketään halunnut mistään kiittää. Risti-ilmoitukseen toki laitoimme kiitoksen kaikille.

Surusta lomaa

Minä en unohtanut Belgiassa, että lapseni on kuollut, mutta hetkeksi nostin surun hyllylle. Ilman tietoista päätöstä tunteeni päättivät antaa suremiselle lepotauon. Kuten eräs ystäväni on useaan otteeseen todennut, minulla on koko loppuelämäni aikaa surra.

Mietin ennen lomaa paljonkin sitä, tuleeko minulle huono omatunto jos minulla on hauskaa (keväällä oli huono omatunto jokaisesta hetkestä joka ei ollut tuskainen), uskallanko nauttia? Ajattelin kuinka asiat olisivat jos Poika olisi elossa, lähtisimmekö lainkaan lomalle tai jos lähtisimme ja kuinka pitkäksi aikaa, minne, millä? Pojan kuoleman jälkeen olen jossitellut paljon.

Ikävä minulla oli.
Valtaisa.
Ikävä on tosin koko ajan, kun en kuopukseni luokse pääse, mutta ikävä kasvoi kun olin poissa paikasta jossa Poika on elänyt (kohtuni sisällä mutta kuitenkin).

Tuliaisia osa 2

Piti ottaa kuva ennenkuin kaikki on kadonnut parempaan talteen (a.k.a valokuvaajan vatsaan). Eli suklaata, suklaata ja suklaata. Ja vähän mantelikeksejä. Suklaakauppojahan oli Brysselissä kuin sieniä sateella, joka nurkalla ja nurkan takana. Belgia lienee suklaataivas, tai no, syntisen hyväähän se on.. Että tuota noin..


Tuo meikäläisen tuoma suklaa on Leonidas nimisestä liikkeestä. Aivan sika hyvää (tämä on toinen lasti, ensimmäisen ostosreissun tuomiset ehdittiin syödä jo Belgiassa) ja ei edes kalleimmasta päästä.

Tässä esikoisen tuliaiset ja ajankulut. Alimmat palapelit löytyivät lastenvaatteisiin ja leluihin painottuneelta kirpputorilta, päällimmäinen onkin sitten Antwerpenin eläintarhasta, jossa vietimme koko lauantain.


Kyseisessä eläintarhasta löytyi nykyisin erittäin harvinainen Siperiantiikeri.


Löytyi Brysselistä kaikkea muutakin kaunista.

Tuliaisia osa 1

Tintti on Belgiasta kotoisin, Brysselistä löytyy kai useampikin näitä seinämaalauksia.


Ja piti tietenkin itsellekin hankkia yksi Tintti kotimaastaan. Ja esikoiselle lukemista.


Nyplätty pitsi on jotain hyvin Belgialaista, pelkästään pitsiin erikoistuneita liikkeitä löytyi valtavasti.


Ja toki piti yksi liina itsellekin, liike oli N.Toebac, 10, Rue Charles Buls, lähellä Grand Placea.
Niin ja löysin lankakaupankin..
Ja sorruin ostamaan mohairia.. Hal-val-la.


Lisää taas huomenna.
Nyt on pakko mennä lämmittämään sauna. Sitä tuli reissatessa ikävä.

Me olemme selkä

Just kotiuduttiin.
Hauskaa oli!
Suklaata syötiin ja tuotiin.
Viiniä juotiin mutta ei tuotu.
Ikävä on jo takaisin..
Kiitos ystäväni kun saimme vierailla.

Huomenna lisää.