Kasvimaapäivitystä

Sipulit ovat hyvässä vauhdissa, melkein kymmenensenttimetrisiä varsia ja joka rivissä, yllättävästi herneetkin olivat kasvaneet aika hienosti, odottamatonta. Ja vaikka perunoiden istuttamisesta ei ole niin kauaa, niin yksi varsi näkyi jo mullan alta! Upeaa! Mutta sitten porkkanat, niitä ei näkynyt ainoatakaan, nolla kappaletta, ei yhden yhtään, tyhjältä näytti (jos ei rikkaruohoja lasketa). Nähtävästi meikäläisen porkkanat kaipaisivat lähempää tuttavuutta ja enemmän sympatiaa, tai ainakin kastelemista. Sademäärät eivät taida riittää ja kasteluletkun etäisyydellä eivät ole.

Niin, ei muuten tälläkään kerralla kameraa mukana..

Ikuista

Def Leppardin toissapäiväinen keikka on ollut minulle pieni kirkas tähti synkällä mustalla taivaalla.

Kun kuulin maaliskuun alussa että ovat tulossa Suomeen, oli vähän kahtiajakautuneet fiilikset, toisaalta ilo siitä että kyseinen bändi on tulossa vihdoin uudelleen kuuloetäisyydelle ja toisaalta Pojan kuolemasta oli niin vähän aikaa että tuntui etten voisi ikinä olla iloinen mistään. Että ole nyt siinä sitten iloinen kun olet sydäntäsi myöden surullinen.

Podin myös huonoa omaatuntoa, enhän minä olisi menossa keikalle jos Poika olisi elossa. Isäntä onneksi sanoi hyvin painavin äänensävyin että kyllä olisit, Poika olisi kulkenut mukana ja olisi viettänyt illan isänsä kanssa (ja esikoinen olisi ollut kummiensa luona yökylässä niinkuin nyt olikin). Kun joku toinen sanoi tuon, se antoi minulle täyden vapauden nauttia illasta.

Nyt mietinkin että mitä nyt, mihin nyt suuntaan katseeni? Mikä on se valopilkku johon tähdätessä jaksaa syvemmätkin suot? Koska niitä tulee, syviä suonsilmäkkeitä, vaikka kuinka yrittäisi pitkospuilla tasapainoilla. Suru on aaltoliikettä, toisinaan tuntuu jo ihan hyvältä, ja toisinaan tipahdan ja syvälle. Toiveena on, että jossain vaiheessa elämää tämä aaltoilu olisi hieman laimeampaa, hillitympää, vaikka lainehdintaa yhtä kaikki.

Tätä eivät kaikki tajua, parhaiten ehkä tämän ymmärtävät saman kokeneet, tämä suru kestää koko elämän. Ei ole määräaikaa johon mennessä surut on surettu, vuoden kuluttuakin makaa edelleen toinen lapseni haudassa, kymmenen vuoden kuluttua hän kuuluu edelleen tämän perheen lapsilukuun. Poika ei katoa mihinkään vaikka onkin kuollut, hän on nyt ja hän tulee aina olemaan tämän perheen toinen lapsi. Ja kun näin on, tulen suremaan häntä lopun ikäni.

Näin taannoin hautausmaalla käydessäni lasten hautoja, joista osa hoitamattomia, synnyin- ja kuolinajat olivat 1960 - 1990 väliltä jostain. Minulle tuli valtava suru, pelkäsin että minä unohtaisin Poikani joskus! Kammottava, hirvittävä ajatus. Ystäväni lohdutti kuitenkin, vaikka vanhemmat ovat ehkä unohtaneet haudan, lasta eivät koskaan. Kaunis, lohduttava ajatus.

Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan ei ikinä kuole.

I'm not f-f-f-foolin'

Olin minä siellä.


Paita piti tietenkin ostaa, vuonna 1993 olin yläastelainen ja köyhä kuin kirkonrotta, ei silloin voinut ajatellakaan mitään paidan ostamista. Pohdittiin kaverin kanssa, että mistähän me silloin revittiin rahat niihin lippuihin?

Tulipa matkalla puikoteltua toista kämmekästäkin vähän, mutta vain vähän. Autossa on vähän kehnohko neuloa, tulee matkapahoinvointia (juna voittaa tässä auton 5-0).

Do you wanna get rocked?

Mua ei kertakaikkisesti saisi päästää lankakauppaan itsekseni, varsinkin jos siellä on alennusmyynti..


Mä lähdin vain hakemaan ristipistolankoja ja kangasta haaveitani varten. Ja nuo langat suorastaan hyppäsivät matkaan euron ja kahden euron kerähintaan.

Sitten asiasta asianpätkään:
Nyt lähdemme kohti Helsinkiä, Helsingin jäähallia ja Def Leppardin konserttia!
Def Leppard on yksi suosikkiyhtyeistäni jo hurjasta teini-iästä lähtien, olimme viimeksi ja menemme nyt.

Tahtoo tehdä

Sitä innostuu helposti kaikenlaisesta. Nyt on ihan pakko päästä tekemään ristipistotyö! Juu tiedän, mulla on kaappi puolitäynnä puolivalmiita ja pää täynnä suunnitelmia, mutta silti, aina sopii yksi haave lisää.
Sellainen vähän tuonne Itä-Eurooppaan päin viittaava kuvio olisi kiva, sitä voisi tehdä vaikka käspaikan?

Pitää pohtia tarkemmin joskus.

Aurinko paistaa ja vettä sattaaa

Muistatteko vielä kun listasin varmoja konsteja? No nähtävästi eilinen matonpesu on yksi varma keino saada yöksi ukkosta ja rankkasade. Vaikka niin lupailivat kaunista. Saa nähdä kauanko kuivaminen kestää, niin mielelläni kuitenkin kuivattaisin ulkosalla. Sisäkuivatettujen mattojen tuoksu ei vedä vertoja ulkonakuivatetun raikkaudelle..

Näin kun lomat ovat ovella, niin sitä voisi vaikkapa pohtia loman ja parisuhteen yhteensopivuutta. Iltalehden teettämän kyselyn mukaan sekä seksi että riidat lisääntyvät lomien aikana. Tulista vaakamamboa? Nojaa, kyllähän sitä varmasti ihmiset riitelevät jos arkena yrittävät parhaansa mukaan vältellä toisiaan ja sitten viettävätkin neljä viikkoa samassa paikassa saman henkilön kanssa. Ja toki jos toinen odottaa lomalta aktiivista remontointiaikaa ja toinen haaveilee lorvimisesta ovat yhteentörmäykset todennäköisiä, tästä löytyy kirjoitus myös Ellit-sivustolla.

Meillä on onneksi isännän kanssa toistaiseksi sopinut hyvin lomilla ajatukset yhteen. Jos olemme olleet maailmalla, on asenne ollut "me ja muut". Ei sitä ainoan tutun kanssa ole ruvennut riitelemään, vaikka joskus ei ole niin kauhean kiva ole ollut kylmässä teltassa aamuviideltä kun linnut karjuvat, isäntä kuorsaa ja minä valvon.. Mies kyllä nukkuu ihan missä vain ja nukahtaa hyvin helposti olosuhteissa kuin olosuhteissa, lienee armeijan peruja? Olen nähnyt kuvan, jossa varusmies vetelee hirsiä kolmen riviin asetetun jakkaran päällä. Eikä ollut mikään lavastettu juttu.

Meillä tuoksuu mäntysuopa

Innostuin pesemään pari mattoa (ovat odottaneet kyseistä innostusta jo vuoden varastossa). Nyt tuoksuu joka paikka sitten mäntysuovalle. Tai ehkä vain mun kädet ja ne kulkee tuossa nenän alla joka paikkaan. Tulipa tehtyä. Olen suorastaan ylpeä itsestäni! Kuntoilusta kävi sekin, mutta Def Leppardin uusinta kuunnellen kuntoilusta tuli nautintoa.

Piipahdettiin tänään Pojan haudallakin koko perhe, pyöräillen. Oli rauhallinen ja kaunis tunnelma hautausmaalla. Ilokseni huomasin (jos nyt hautausmaalla mitenkään voi iloita), että joku oli tuonut kukkia Pojan haudalle. Joku muukin vielä muistaa kuin me! Lämmitti sydäntä. Nurmikkokin pikkuhiljaa alkaa itämään, tai ainakin jotain vihreetä näytti puskevan. Kohta voisi suunnitella muitakin kukkia, orvokit vielä edelleen kuitenkin kukkivat täydellä vauhdilla ja tuuheasti - orvokeilla kun on taipumusta vähän venähtää. Olen vielä kahden vaiheilla, jätänkö orvokit vaikka vien uusiakin kukkia vai tuonko pois..