torstai 18. kesäkuuta 2015

Minä en enää ikinä ompele elastaanitrikoosta mitään

Piti saada tyttärelle ja itselle mekot kevään ylioppilasjuhliin.
Kaapista löytyi kahta eriväristä elastaanitrikoota, ja kylläpä oli rrrrraivostuttava kangas ommella - ainakin allekirjoittaneen vanhalla saumurilla.


Tyttären mekko tuli aniliininpunaisesta, pienet lepakkohihat ja piippukaulus.

Ehkä uudemmalla (hyvällä) koneella olisi ompelu ollut ihan sujuvaa, mutta omani ei aina tykkää esimerkiksi resorien ompelusta kun kangasta täytyy venyttää. Tulee hyvin ärsyttävää hyppytikkiä, ja tämä kangas oli niin liukasta että ilmeisesti vaikutti samalla tavalla.


Allekirjoittaneen mekko oli vastaavan lainen j vastaavasta kankaasta mutta ruskea.


Olihan nää mukavat toki päällä.
Mutta jos ei ole pakko niin en toista.