keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Ärrinmurrin tunika

Mulla oli ajatus ja suunnitelma.


Kaavan suunnittelu ja piirtäminen (vanhasta paidasta) sujui vielä hyvin. Ja kankaankin leikkaaminen.


Mutta sitten mulla ei ollut riittävästi oikean väristä resooria.

Ja saumuri sanoi yhteistyösopimuksen irti resoreja saumuroidessa eikä yt-neuvottelujen jälkeen suostunut töihinkään vaan ryhtyi lakkoon määrittelemättömäksi ajaksi.


Ja ompelin hiharesorikantit ensin väärin päin.
Leikkasin pois ja tein uudet.


Niistä tuli liian löysät.

Ja sivusauman saumurointi lähti purkautumaan (ilmeisesti oli motivaation puutosta jo siinä vaiheessa mokomalla työläisellä) ja jouduin surruttelemaan ompelukoneella.

Että sellainen.

Mutta eikö tää nyt päällä pysy.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

So 80's jalakkaat

Mullapas on housut.


Tämä blogi saisikin vallan toisen luonteen jos niin ei olisi.

Mutta nyt on sellaiset legginssit jotka on omien mittojen mukaan tehty.
Ei jää lyhyiksi eikä putoa vyötäröltä.


Pitkä ja persevä on joskus niin kovin vaikea yhdistelmä valmisvaatevalmistajille.
Apua tekemiseen löytyypi täältä >KLIK<.


Onkos tämmönen nyt sitten se Persie?


Pultut joustavalla siksakilla syherretty nätimmän näköseksi.


Ja tässä se kasariosuus.
Meni hieman hätävarjelun liioitteluksi se yläosan pituus, nää menee rintojen alle ja kelpais tälläisenään varmaan raskausleggareiksikin. Seuraavaan versioon vähäsen matalammalle, jookos.


Mä rakastan mittojen mukaan tehtyjä kaavoja.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Tune in for tuning


Hermostutaan valtavaan vaatteiden määrään joita ei koskaan käytetä koska väärän kokoisia, koska väärän mallisia, koska liian lyhyitä ja koska muuten vain.


Löydetään yksi paita jota kavennetaan vähän reunoista (nuppineulat jo kuvassa niin näette paljonko on vähän).


Ja esikoinen saa kesätunikan.


Älkää te välittäkö siitä etten koskaan silitä mitään.
Silitysrauta on meillä vähänniinkuin koriste-esine.


Loppuja paitoja laitettiin suikaleiksi ja vähän muuksi.


Tuloksena kesähame.

Mustasta aiemmin silputusta teepaidasta resorintapainen vyötärölle.


Harmaasta pitkähihaisesta hihat pois, sivujen surautus ja alareunan huolittelu (yläreuna kiinni siis kyseiseen mustaan resoriin).


Violetti, vihreä ja keltainen toppi noin 10 cm mittaset soiropyörylät, alareuna huoliteltiin vetäen että vähän aaltoilee ja yläreuna normaalisti.


Joustosiksakilla kiinni pitempään harmaaseen aloittaen alhaalta.


Kyllä tää kotihameeksi kelpaa.
Tytär kyllä ihastui ja kysyi että saahan tätä pitää muuallakin?

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Juhannus tallelle

Se on mukava sitten sydäntalvella käydä saunassa ja muistella kuinka mukavaa ja lämmint.. Eikun kuinka mukavaa oli juhannuksena.


Kuivattuja koivunlehtiä kertakäyttölakanasta tehtyyn pussiin.


Pussi laitetaan ajoissa löylyveteen ja se tuo koivuntuoksun saunaan löylyä heitellessä. Pussi kestää useamman käytön, ainakin viis kertaa meillä sama pussi toi tuoksut, ilmavasti kuivataan vain välillä.

Näitä tuli riittävästi joululahjoiksi asti.


Se on hyvä miettiä joululahjoja näin juhannusviikolla!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tähtisatupeitto

Kun uusi ihminen saanut lahjansa, niin voi näin julkisestikin esitellä tämän kevään kutkuttavimman projektin:


Star Trek vauvanpeiton!

Live long and prosper.


Qapla'


Engage.


 Ja väleissä pari tunnistettavaa tunnusjonoa.

Ja reunavirkkaus on muuten myös TNG sarjasta saanut sävynsä, tunnistatko mistä?

Takapuolet ne on mukavia:


Ja vielä bonuksena pingotuskuva keväältä, ennen reunavirkkauksia.


Tein yhtenä peittona, niin pingotus oli hieman haastavaa ja kuten kuvasta huomaatte, vinossa. Reunan jälkeen vain enää kevyt silitys.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kivipelto

Meillä on kylvetty tänään paljon näitä


Jonkin verran noita


Ja testimielessä muutama tälläinen


Lisäksi oli vielä Kyssäkaalia, mutta se kivi ei ollut niin kuvauksellinen kuin nämä muut.

Lasten kanssa etsittiin tasaisia kiviä, maalattiin harrastusspraymaalilla kahdesti ja spriiliukoisella tussilla sitten kasvin nimi. Kestänee pidempään kuin viime vuotiset pahviset merkit.

Yksi kasvatuslaatikko valmiina, toinen multaa ja kylvöä vailla ja sitten on mun hienot salaattipedit joista myöhemmin jahka sinne asti pääsen.

Tataa!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tuli kesä, tuli kasvihuone

Kasvihuone valmistui eilen, joten kesäkuun kunniaksi muuttivat taimet liian täydeltä tiskipöydältä omiin tiloihin.

Lavojen päällä (naapurilta nyysitty idea, kiitos vaan Miia & Tytön täytyy tehdä) kasvusäkkejä joissa tomaatteja, munakoiso ja vesimeloni. Yksi säkki odottaa lavakurkkuja jotka ostan taimina.


Lisää tomaatteja, muutama pienikokoiseksi jäänyt paprika, tai chili, en muistanut merkitä purkkeja enää koulimisvaiheessa.


Yrtei yrtei.
On Basilikaa, Timjamia, Rakuunaa, Sitruunamelissaa, Laventelia ja Rosmariinia.
Kasvatuslaatikoihin menee sitten perinteisempää Tilliä ja Persiljaa, jahka sinne asti pääsen.


Ne suurimmaksi päässeet chili, paprika ja vesimeloni.


Tästä saattaa tulla satoakin!
Tai näin ainakin toivon.


Lähikuva, Rakuuna se on nätti yrtti.


Ja ensi viikko jatkuu kasvulaatikoiden asentamisella oikealle paikoilleen, täyttämisellä ja kylvötöillä.