tiistai 26. marraskuuta 2013

Kotiäitien kuntokuuri osa 3

Vastusharjoittelu

Fakta:
Salille on hankala päästä yksin, syystä että mitkä mainittiin osassa 1 ja rahaa ei liiemmälti ole. 

Noh, onhan jokaisella kotiäidillä yksi paino jota pitää nostella ja kanniskella ja muuta. Meillä se pötkäle painaa nyt noin 7 kg. Mutta täytyy sanoa, että joskus menee hieman toispuoleiseksi se homma. Oikealla tulee kanniskeltua enemmän. Eikä sitä painoa voi ihan miten tahansa nostella. Kyykyt ja kumarrukset sujuu toki mainiosti. 

Mutta meillä toimii tää:

 
Ei vie tilaa, käy mainiosti pihalla harjoitteluun (kun nuorimman ensin nukuttaa ja sitten näköyhteys kahteen suurempaan jotka kotona). Netti on täynnä liikeohjeita ja lisää voi keksiä itse. 

Mulla on toistaiseksi vain tuo 8 kg, toiskohan pukki mulle suuremman?

lauantai 23. marraskuuta 2013

Tik tak, tik tak

Kello käy. 

Vielä viikko aikaa osallistua arvontaan!

Palkintojahan lisätty kokonaista kolmeen, ja korvakorupostauksen arvoitus edelleen ratkaisematta - joten yhden ihmisen on mahdollista vielä lunastaa kolme arpaa. 

Arvonta löytyy 12.11.13 päivätystä kirjoituksesta. 

perjantai 22. marraskuuta 2013

Sydämellistä puuhaa

Pieni juttu pitkällisen prosessin kautta:


Ensin oli Puron jämiä, virkkuukoukku ja vanhasta SK-lehdestä puuvillasydämen ohje. 


Pyykkikoneeseen 40 asteen pyöritykseen ja tuloksena kasa palleroita. 


Lanoliinikylvetys, oikomista ja vääntelyä, ojennus kuivamaan ja vähän silitysrautaa niin saatiin tämmösiä:


Nää menee myös koulun joulumyyjäisiin.  

maanantai 18. marraskuuta 2013

Näitä!

Tässä viikonlopun tarmopuuskutuksen tulokset:


Novitan Kotiväkeä, 1,5 virkkuukoukku ja hieman ajatustyötä. Tonttukorvikset Mrs.Marplen tapaan. 

Ja näitä piisaa:


Ja sitten, yksi pari näistä menee arvontaan!
Loput tyttären koulun Joulumyyjäisiin. 

Loppukaneetiksi se, joka tietää missä elokuvassa puhuttiin tarmopuuskutuksesta ja kenelle sen tuloksia mentiin kertomaan, saa ylimääräisen arvan!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Sokerihiirelle

Pitihän sitä testata. 
Melkein täydellistä. 


Ostoslistalle menee sokeri- ja suklaalämpömittari. 

Arvontaan on syntymässä viikonlopun aikana kolmas palkinto! Joten nyt osallistumaan. 

tiistai 12. marraskuuta 2013

Joulunalusarvonta!

Aika alkaa nyt!
Loppuu 30.11.2013 klo 23.59

Arpoja saa
A) kommentoimalla tähän postaukseen saa yhden
B) toisen saa olemalla tämän blogin tunnustautunut lukija (tuossa oikeassa palkissa >)

Voittoja vähintään kaksi, jotain lankakätköistäni ja jotain herkullista (eli molemmilla arvoilla voi voittaa!). Meinasin syksyllä laittaa suurarvonnan pystyyn, mutta jos vaikka sitten ensi vuonna. 

Kolmas palkinto:


(Palkinto ei sisällä kuitenkaan kuvausrekvisiittana toimivaa viinilasia)

perjantai 8. marraskuuta 2013

Marraskuulumisia

Sukkasato oli ja meni huonolla menestyksellä, niin nyt on aika vilkuilla tulevaan, joulupukinkäsityöpaja on polkaistu käyntiin!

Ja nyt onkin niin, että ensimmäisiä tuotoksia en voikaan esitellä ennen joulua, ettei yllätys mene pilalle. Joten esitelläänpä meille tänään saapuneet ihanuudet:


Suloisista suloisin kettupuuhka!


Isoveljille käsiin lämmikettä (eivät olleet poseeraustuulella). 

Suuri kiitos kuuluu H3idille!
Lisää varmasti:
http://nurinkurinblogi.blogspot.fi

Ja tonttuilemaan. 

perjantai 1. marraskuuta 2013

Päälämmittimiä


Kävi samoin kun viime vuonna - sukkasato loppui innostuksen hiipumiseen ja äkilliseen tarpeeseen saada pipoja. 

Syystä että nuorisohenkilö vei mun viime keväänä kutoman pipon, niin tein samalla vauhdilla kaks. 


Hieman eri raidoituksilla, lankana Puro molemmissa. 


Puikot 4,5 ja 5 pyöröt. 
2o2n joustinta ja muuten oikeaa vaan. 

Tykkään väreistä!