Joulutohina alkaa olemaan ohi ja kuusi vinossa (meidän kuusella on perimmäistä laatua oleva vinouma). Kilttejä ollaan oltu (kiitos kaikille meitä lahjoneille!), sukulaisia ja ystäviä kestitty, kylässä käyty sekä syöty runsaasti herkkuja - lähestulkoon kaikkea muuta paitsi lämmintä perunalaatikkoa.
Tapanin päivä oli ikimuistoinen myrsyineen ja sähkökatkoineen. Tunnelmallinen, ja oikein mukava :)
Tässä muiden joululahjakäsityöpostauksia lukiessa on tullut jo pari lahjaideaa ensi vuodeksi! Jos aloittais itsetehdyt lahjat jo tammikuussa niin ehtisi paljon enemmän valmistaa omin kätösin. Katsotaan kuinka suunnitelmat edistyy.
Vihdoin aloitin pitkään suunniteltua neuletakkia ihan itselle (!!). Langatkin olleet varmaan pari vuotta jo varastossa (jos en väärin muista niin helmikuussa 2010 kotiutuneet Tapiolta meille).. Ja ensimmäinen mallipala tehty kyh2010 työksi..
Kyllä tämä tästä.
Ohjeetta..
Mutu-tuntumalla.
Voipi olla muuten ettei tästä takkia tulekaan.
Lankaa kun ei saa enää niin en ole varma riittääkö hihoihin. Mutta hei, liivit ovat muotia, eikö vain?
torstai 29. joulukuuta 2011
lauantai 24. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 24.12.2011
perjantai 23. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 23.12.2011
Mielikuvitus loppui kalenteria täyttäessä, niin tässäpä ammattilaisen ottama kuva vuodelta 2007.
Esikoisen kanssa kävimme vauvauinnissa aikanaan, ja siitä meille jäi koko perheen harrastus - kerran viikossa suorimme kaikki uimaan. Esikoinen osaa jo uida (oppi itsekseen 4 vuotiaana ja viime kesänä kävi uimakoulussa oppimassa virallisia uimatyylejä) ja nuoremmatkin tykkäävät vedestä ja uimisesta (keskimmäinen poika ei tosin ole niin innokas sukeltelija kuin esikoinen).

torstai 22. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 22.12.2011
Nää on nykyisin niin suosikkileluja.
Äitin pitää leikkiä yleensä kans, ja tehdä linna. Joka ilmeisesti tarkoittaa käytännössä autotallia.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 21.12.2011
Toinen luukku kirjoista.
Siivottiin makuuhuoneen kirjahyllyä (mulla on kirjoja vähän joka puolella), ja laitettiin käsityöteokset samaan riviin.
Kun ottaa huomioon, että hamstraan lankoja ja kirjoja, niin käsityökirjoja on yllättävän vähän. Muutama uutena ostettu, pari lehtitilauksen ohessa saatua ja sitten kirpparilöytöjä. Yleensä käsityökirjoja lainaan kirjastosta.
(esikoinen järjesti kirjat paikoilleen, eivät ole aakkos- eikä kokojärjestykseessä)

tiistai 20. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 20.12.2011
maanantai 19. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 19.12.2011
Kaksi luottoreseptipankkiani netin lisäksi.
Hyvin käytetty keittokirja josta löytyy paaaaaaljon hyödyllisiä ohjeita leivontaan, ruuanlaittoon ja säilöntään. Alempana oma muistikirja johon kirjaan ylös hyväksitodettuja reseptejä.
Ja sitten siihen Smirgen ehdottamaan kalenteriluukunsisältöön, lasten kanssa voi leipoa vaikkapa Ranskalaisen suklaakaakun!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 18.12.2011
lauantai 17. joulukuuta 2011
perjantai 16. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 16.12.2011
torstai 15. joulukuuta 2011
Graffitibongausta!
Piipahdettiin Seinäjoen kirjastossa lasten kanssa ja bongattiin neulegraffiti ulko-oven kohdalta käsinojasta!
Kamera kotona ja vettä satoi (en viitsinyt kännykän kameralla ryhtyä temppuilemaan). Siinäpä syyt miksi ei kuvallisia todisteita.
Tunnustaako joku tehneensä?

Joulukalenteri 15.12.2011
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Sähkeuutisista päivää
Saamamme tiedon mukaisesti arpomattomat arpajaisvoitot on eilen onnistuneesti postitettu ykköspostilla osallistujille.
Toistan, palkinnot on postitettu.
Toistan, palkinnot on postitettu.
Joulukalenteri 14.12.2011
tiistai 13. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 13.12.2011
Meillä on tilanpuutetta.
Olen aikanaan ottanut kaksi äitiyspakkausta, ensimmäisen esikoista ja toisen enkelipoikaa odottaessa. Nyt niistä jääneet laatikot säilövät lastenvaatteita ja kestovaippoja hyllyn päällä. Tuonne laitetaan pieneksi käyneet ja sieltä otetaan aina seuraava koko käyttöön.

maanantai 12. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 12.12.2011
Blogissa on silloin tällöin vilahtanut muutama tatuointi bloggarin nahasta, ainakin käsissä ja selästä löytyvät. No niitä on yhteensä kuusi, tässä rakas pilalle venytetty:
Vatsassa on eräästä kirjastakin löytyvä lohikäärme, mutta tällä hetkellä muodoton. Jokainen musta viiva repesi leveäksi esikoista odotellessa (ja vatsannahkan paukkuessa), eikä muidenkaan lasten raskausaika kuvaa ole kutistaneet.
En ole varma haluanko korjata tätä koskaan vai jättäisinkö muistoksi juuri näin.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Astetta kiukkuisempi
Seuraava versio punaisesta ja kiukkuisesta Kardinaalilinnusta valmistui.
Ja täytyypä sanoa että tämä onnistui paremmin kuin ensimmäinen versio (hyvä niin, tämä kun menee joululahjaksi).
Nyt aloitin pohjalangalla - ensimmäiseen virkkasin ensin punaisen pallon ja sitten pohjavärin erikseen (kiinnitin jälkikäteen). Oikealla ensimmäinen ja vasemmalla siis uusi.
Silmät onnistuivat paremmin, vaikka tein ihan samalla tavalla. Jostain syystä ykkösellä on mulkosilmät.
Esikoinen kyllä huomautti, että uudella tipulla on liian paksu päälakitöyhtö.
Näin näyttää olevan.
Hups.
Korkeus on sama, uusi on aavistuksen leveämpi. Näyttää paremmalta ehkä näin.
Ottajia olis.
Mun tarttee varmaan tehdä kolmaskin.

Joulukalenteri 11.12.2011
Tämä ehkä kuuluisi raksablogin puolelle, mutta siellä kun ei ole joulukalenteria niin sopivat tännekin.
Nuo värit tulivat tuvan sisäseiniin siltä osin mitä ei tapiseerata (eli tapetoida pohojalaasittain) paperitapetilla. Maaliväreillä on nykyisin niin hauskoja nimiä, Miete tuli aikuisten makuuhuoneeseen, Laakeri yläkerran makuuhuoneisiin, Linssi yhteen seinään olohuoneessa (ja pieneen käytävän puolella) ja Kalla sekä Paperi kaikkialle muualle.

lauantai 10. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 10.12.2011
perjantai 9. joulukuuta 2011
Välirätti
Vielä viimeinen vapaavirkattu tiskirätti.
Näitä on ollut hauska virkata hiekkalaatikon nurkalla seisoskellessa, mutta nyt ei enää tarkene (ja täytyy myöntää että näin joulun lähentyessä ja rakennushommien lomassa ei kauheesti oo joutanutkaan leikkilentälle).
Tähän käytetty pari keränloppua ja vähän melkein täydestä kerästä.
Mää taidan tykätä tästä sen verran paljon että taitaa jäädä omaan käyttöön. Muutama vanha pitsiharjoitelmarätti on hieman kärsinyt käytössä (tai pesussa) (on siis tullut vähän liian suuria reikiä rätteihin), niin voisi vaihtaa.

Joulukalenteri 09.12.2011
Kaapista jälleen.
Meidän maustekaapissa on runsaasti mausteita (itseasiassa kolme hyllyllistä mutta tää sopi sopivasti kuvaan) ja osa mausteista on toisessa kaapissa laatikossa pusseissaan (ne mausteet joita ei kukaan ole muistanut taikka ehtinyt purkittaa tahi joille purkkia ei löydy). Tykkään ruuanlaitosta, tykkään vähäsuolaisesta mutta hyvin maustetusta.

torstai 8. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 08.12.2011
Rakkaat.
Sen jälkeen kun viiltävin suru muuttui kaihoisaksi, pikku vainajamme (vainaja on kaunis sana totesin taannoin) kuva löysi paikkansa eläväisten lasten kastekuvien joukosta olohuoneesta.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 07.12.2011
Oon aiemminkin esitellyt vanhoja käsitöitä, onnistuneita ja ei niin onnistuneita.
Tässä yksi sikaruma onnistuminen:
Lankana oli jotain villasekoitetta, kaksi kerää - sininen ja vihreä, isot puikot. Kaksi suuren suurta neliötä ja koottu pontsoksi tai miksi lie. Tää on ihana. Käyttää kotona. Kun vähän viluttaa. Ja sitten kun on lämmin se laitetaan taas kaappiin.

tiistai 6. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 06.12.2011
maanantai 5. joulukuuta 2011
Arvaamatonta
Ja sitten aika arpoa vastanneiden kesken jotain kivaa.
..Ja kakat..
Jätetään arpomatta ja lahjotaan molemmat.
Näin Joulun tienoilla kun on varmasti tavaraähkyä yhdellä jos toisella, niin unohdetaan tavarat ja laitetaan herkkuja. Joten osoitetta ja muutama pieni vastaus Katjuksalta ja H3idiltä osoitteeseen:
marplenposti (kanelibulla) geemail piste com
Ja vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
1) Oletko allerginen jollekin?
2) Tumma, maito vai valkoinen?
3) Hedelmä vai salmiakki?
4) Onko jotain mitä inhoat tai et missään nimessä halua? (kookos, toffee, marmelaadi, maapähkinät? kannattaa mainita kaikki mitä ei huoli)

Joulukalenteri 05.12.2011
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 04.12.2011
Tämän kalenterivuoden enkeli löytyy keittiöstä.
Isännän äiti antoi joskus (varmaan jouluna tämäkin!) lahjaksi.

lauantai 3. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 03.12.2011
Joskus esittelin kirjahyllyäni josta löytyy suuri kokoelma Agatha Christien teoksia, tässä toinen suosikki.
Terry Pratchettin kirjoja löytyy runsain mitoin hyllystä - kuten kuvasta näkyy niin kaksi rivistöä (takana näkyy lisää kirjoja). Ensimmäinen lukemani kirja oli "Hyviä enteitä: Noita Agnes Nutterin Hienot ja Oikeat Ennustukset", teos joka valitettavasti puuttuu hyllystä - sieltä puuttuu myös Magian väri ja Valkoparta karjupukki, jos joltain löytyy niin saa tarjota!

perjantai 2. joulukuuta 2011
Joulukalenteri 02.12.2011
Toisessa luukussa kurkataan kaappiin, joka on oikeastaan aika helppoa kun ovi on ollut poissa paikoiltaan korjaamista odottamassa tuosta alkusyksystä lähtien.
Sieltä löytyy keittokirjojen joukosta (suurin osa oikeassa reunassa - kuvasta rajattuna pois) viimevuotinen joululahja, peltiboksi (mää tykkään metallilaatikoista!) missä lääkkeitä, sinne ei vain kaikki ihan sovi, D-vitamiinit kuvassa mukana.

torstai 1. joulukuuta 2011
Ääretöntä lämpöä
Nyt kun vastaanottajakin lienee postista pakettinsa noutanut, niin voinee esitellä tämän täälläkin ihan julkisesti.
Moebius-huivia mukaillen pienin muutoksin.
Voi pitää kaksinkertaisena kaulassa:
Tai yksinkertaisena harteilla:
Ehkä voisi pitää hieman alempana, en viitsinyt venytellä kun saaja on pienempi kuin minä.
Lankana ohjeesta poiketen yksinään Drops Alpaca Bouclé, pyörö 4 mm/100 cm. Luonti poikkesi myös ohjeesta, tein vähän yksinkertaisemmin: 8-aloitusta mukaellen väänsin riittävästi kaseja kahteen pyöröön (toiset päät pistin kiinni puikkomittaan), ei tarvinnut poimia luoduista silmukoista mitään vaan sai aloittaa helmineuleen heti. Muuten siis kuten ohje, noin suurinpiirtein.
Arvatkaas onko muuten haastava pingottaa? Tein kahdessa otteessa höyhentyynyn ympärille.
Tässäpä vielä yksi huonolaatuinen sisäkuva:
* * * * *
Ja vielä odotellaan H3idin vastausta pari postausta alempaan raporttikyselyyn!

Joulukalenteri 01.12.2011
Nämä aarteet löytyy yleensä oikean käden nimettömästä..
Oman äitini vihki- ja kihlasormus, hän antoi ne joululahjaksi joskus kymmenisen vuotta sitten. Kihloihin menivät 1.12.1970, eli 41 vuotta sitten! Ja naimisiin 17.7.71.. (Ja isoveljeni syntyi vasta 1974, joten ei, se ei ollut syynä lyhyeen kihlausaikaan)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)