lauantai 27. elokuuta 2011

Shopping spree

Nyt kun on kameran johto hyvässä jemmassa ja olen siksi kykenemätön lataamaan omia kuvia postaukseen, niin lainataan muilta.

Tällä viikolla olen tavoistani poiketen shoppaillut sisustustavaraa. Toki ihan käyttöön eikä vain koristeeksi, mutta silti.

Clas Ohlsonilta ostin ihanaisen keittiövaa'an.



Saman punainen kuin kahvinkeitin.
Hiano.
Ja tarpeeseen kun pitäis punnita pari kiloa omenoita omenasosetta varten.

Metallisen kompostisangon löysin Prismasta, kuvan Sisustusnostalgian sivuilta. Lähestulkoon samanlaiset, väritys ja fontti sama, omassani vain ison sangan sijasta pienemmät kahvat sivuilla. Hyvän näköisiä molemmat.



Kompostisanko tosin pääsee käyttöön vasta kun tupa valmis..

Vielä pisteenä iin päälle piipahdettiin tänään Näpsäkässä ihan Ex tempore (samma och längre på engelska) ja hankin muutaman suljetun korvakorukoukun. Näitä esittelen sitten myöhemmin jos onnistun jotain niihin väkertämään.

Ei muuta.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Venyttelyä

Sukkasato on kohta!

Vielä en ole sukkapuikkoja teroittanut, mutta vähän verryttelin. Paikkasin vanhat sukat tänään.. Mites se menikään, paikka paikan päällä on markka markan päällä. Hieman kätevä on viime jouluna (muistaakseni viime jouluna, antakee anteeksi jos väärin muistan..) lahjaksi saamani parsinsieni (kiitos rakas kummitäti!).

Pitääpä joskus ottaa siitä kuva, nätti on eikä löydy netistä (yritin tuossa etsiskellä, löytyi vain Prymin ja sitten vanhoja).

Sitten vielä vähän niistä sukista: Suuri käsityö järjestää Suuren sukkakilpailun! Keksisköhän jotain uutta ja mielenkiintoista? En muuten haluais voittaa ykköspalkintoa, tämän kisan hopeamitali ois UPEA! :D

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Lukunuttu

Tätä tikuttelin toukokuusta lähtien aina välillä automatkoilla ja leikkikentällä. Langat päättelin elokuun alussa kyhäilyjen jälkeen.



Ajatuksen sain tästä Dropsin ohjeesta.



Lankana Dropsin BabyAlpaca Silk, puikot 4 pyöröt. Ensin kudoin pyörönä 1o1n joustinta, jatkoin suoraan tasona 4 kerrosta oikeaa ja 4 kerrosta nurjaa ja taas toisessa päässä yhdistin pyöröksi joustinta varten - ei saumojen neulomista..



Ja tänään tämä pääsi viralliseen käyttöön:



Tykkään kovasti, istuu hyvin (edellinen olatin kun nousi selkäpuolelta ylös..).

Langasta en niin paljon, huopui nimittäin toisesta päästä helteellä kun vielä toista kudoin. Saa nähdä millainen on käytössä, nukkaantuuko vielä käytössä ja miten kestää pesua.

lauantai 13. elokuuta 2011

Huhuu!

Ihan pikaisesti piipahdin vain ilmoittamaan että kyllä täällä vielä ollaan. Käsitöitäkin on tehty ja jotain valmistakin jo, bloggaamaan ei vain jouda kun pitää juhlia järjestellä. Nuorimmainen kastetaan huomenna niin olen leipomisen lisäksi yrittänyt laittaa villakoiria järjestykseen.

Mutta palataan asiaan paremmalla ajalla.

maanantai 1. elokuuta 2011

Last Action Hero

Täsä nää ny o!

Kyh #8, villapöksyt:



Kyh #14, pikkuliina (jonka joskus aion pingottaa, vapaaehtoisia?):



Valmiina 25 kyhäelmää, kesken ei yhtään.

* * * * *

Kyh #1: Bratzin hame, Novita Cannes (virkkuukoukku 4, puikot 3), oma ohje, valmis
Kyh #2: Bratzin kolmiohuivi, Novita Wool Sävy ja Regia 4-säikeinen (virkkuukoukku 3), oma ohje, valmis
Kyh #3: Bratzin takkiliivimekko, Regia 4-säikeinen (virkkuukoukku 3), oma ohje, valmis
Kyh #4: Bratzin talvi kaulahuivi, Gjestal Bris (puikot 3), oma ohje, valmis
Kyh #5: Bratzin toppi, Novita Cannes (puikot 3, virkkuukoukku 3,5), oma ohje, valmis
Kyh #6: Bratzin myssy, Novita Cannes (virkkuukoukku 3,5), oma ohje, valmis
Kyh #7: Tiskirätti, Novita Bambu (Puikot 4), Vaaka-tilkkua mukaellen, valmis
Kyh #8: Lyhytpulttuiset villapöksyt, Kauhavan Kangas-Aitan hahtuva (Pyöröpuikot 4), oma ohje, valmis
Kyh #9: Kruunu, Drops Cotton Viscose (virkkuukoukku 3), ohje kukkapenkki, valmis
Kyh #10: Bratzin mekko, Novita Cannes (puikot 3), oma ohje, valmis
Kyh #11: Tiskirätti nro 2, Novita Bambu (Puikot 4), Vaaka-tilkkua mukaellen, valmis
Kyh #12: Bratzin myssy nro 2, Novita Cannes (virkkuukoukku 3,5), oma ohje, valmis
Kyh #13: Bratzin housut, Novita Nalle Kukkaketo (pyöröpuikko 3), oma ohje, valmis
Kyh #14: Pikkuliina Lumihiutale I, Novita Virkkauslanka (virkkuukoukku 1,5), ohje Mary Olki: Uusi Pitsikirja, valmis
Kyh #15: Bratzin hame nro 2, Novita Cannes (virkkuukoukku 4, puikot 3), oma ohje, valmis
Kyh #16: Bratzin liivi, Novita Cannes ja Sandness Alfa Glitter (virkkuukoukku 4), oma ohje, valmis
Kyh #17: Bratzin panta, Sandness Alfa Glitter (virkkuukoukku 4), oma ohje, valmis
Kyh #18: Virkattu risti, Novita Nalle Aloevera (virkkuukoukku 3), oma ohje, valmis
Kyh #19: Kuulokesuojukset, Regia 4-säikeinen (virkkuukoukku 3), oma ohje, valmis
Kyh #20: Lyhytpulttuiset villapöksyt nro 2, Novita Puro (Puikot 4), oma ohje, valmis
Kyh #21: Bratzin keeppi, Novita Cannes (virkkuukoukku 4, puikot 3), oma ohje, valmis
Kyh #22: Bratzin mekko nro 2, Regia 4-säikeinen (puikot 3), oma ohje, valmis
Kyh #23: Kännykkäpussi, Mandarin Petit (virkkuukoukku 3), oma ohje, valmis
Kyh #24: Heijastava virkattu Pelargonia, Novita Kotiväki ja heijastava nauha (virkkuukoukku 3), ohje Lesley Stanfield, valmis
Kyh #25: Heijastava virkattu Päivänkakkara, Novita Kotiväki ja heijastava nauha (virkkuukoukku 3), ohje Lesley Stanfield, valmis