sunnuntai 22. elokuuta 2010

Jotakin ja jonkinverran, todisteita vailla

Eli käsitöitä on taas tullut tehtyä.
Ei toki kyhäelmiä eikä muutakaan keskeneräistä (vaikka yksi jo odottelee sitä kuuluisaa kadonnutta päättelykeijua), vaan pitihän sitä yksi uusikin työ aloittaa. Nuorukaiselle on tulossa alpakasta lämpimämpi kirjoneulepujoliivi. Kun siis keväällä tein puuvillasta. Tämän kirjoneule tulee kuitenkin tuohon alas, olkoon yläetu yksivärinen, vaihtelu virkistää ja sitä rataa.

Ja jotta ei käsityöt loppuisi, niin tulipas ilmoittauduttua taas vaihteeksi sukkasatoonkin. Lapsille pitäis uudet villasukat - pikkuisännälle miehekkäämmät, niitä vaaleanpunaisia kyllä riittää - kummipojalle voisin tossut tehdä (sukkia kuulemma on), ja itselle jotain, ehkä.
Kun nyt yhdet jalanlämmittimet saisi aikaiseksi.

Meinas unohtua: Kyh-tempauksen arvontavoitto Harmaakarhulle odottaa tuossa, postitukseen keskitytään ensi viikolla (lupaan ja vannon).

Niin ja miten syyskylmät tulee aina niin yllättäin? Tässä eilen aamulla piti etsimällä etsiä nuorimmalle rasoja (muistatteko kun yksi kyhäelmäkin oli lapaset?), ja ei mistään paria.. Ulos lähdettiin sitten eripari rasoin. Nyttemmin jo onneksi molemmalle yksinäiselle löytynyt se pari.
Mutta tuleeko kohta lunta, missä meidän toppahaalarit on??

tiistai 10. elokuuta 2010

Ja pyh..

Mulla on blogiblääh.
Neuleblääh.
(Kyhäelmäblääh)
Kesäblääh.
(Ja isännällä ilmeisesti rakentamisblääh vaikka tämä kuuluukin toiseen blogiin.)

Mun pitäis esitellä teille tämän kesän luomutestattava..

Niin ja iänikuinen siivousblääh, ilmeisesti synnynnäinen.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

ViimeinenKYH valmiit 22/26 aloitetut

Ne on siinä.



Kesken jäi villapöksyt, Fat Bottom Bag, Thorpe ja toinen tiskirätti.
Niin tuota mallipalaa ei ole päätelty koska mittailun ja laskeskelun jälkeen sen puran. Mulle riittää se että teen mallipalan, en pese enkä vanuttele saati venyttele. Ehkä joskus hifistelen niinkin tarkasti, nyt riittää tälläinen.
Tuosta tiskirätistä loppui valkoinen lanka, jatkoin sitä sitten jämäpätkillä, ei hullumman näköinen.

Kyh #1, BabyBornin virkattu kesämyssy, valmis.
- 3,5 virkkuukoukku, lankana Novita Santorini
Kyh #2, Baktus, valmis.
- 6 mm pitkät puikot, lankana 2 kerää Gjestal Brisiä
Kyh #3, Barbien kesähattu, valmis.
- 3 virkkuukoukku, lankana Novita Santorini
Kyh #4, tiskirätti, kesken.
Kyh #5, KiukkuMaijan kesämekko, valmis.
- 3,5 virkkuukoukku, lankana Novita Santorini
- Mekossa aaltovirkkausta, popkorneja, klustereita ja simpukoita ja muita
Kyh #6, rasat kokoa 1 v, valmis.
- 2,5 mm pyöröt, lankana Drops Alpaca
- malli oma ilman peukaloa (ehkä olisivat voineet olla aavistuksen suuremmat)
Kyh #7, raitatiskirätti, valmis.
- 4 mm pitkät puikot, Novita Bambu
Kyh #8, lyhytpulttuiset villapöksyt, kesken.
Kyh #9, Fat Bottom Bag, kesken.
Kyh #10, helistin, valmis.
- 3 virkkuukoukku, lankana Nalle Colori
- sisällä Muumi pääsiäismunan muovimuna ja herneitä, virkattu pääasiassa kiinteillä silmukoilla
Kyh #11, Barbien käsilaukku, valmis.
- 3 virkkuukoukku, lankana Novita Santorini
Kyh #12, Tähdellinen myssy, valmis.
- 3,5 sukkapuikot, lanka Novita Tennessee
- Sytomyssykeräykseen
Kyh #13, verkkokassi naamaräteille (jotka vanhasta vohvelikangaspyyhkeestä leikeltyjä ja saumat vain huoliteltu saumurilla), valmis.
- 3,5 virkkuukoukku, Novita Santorini
- malli omasta päästä, vähän apuja Kotilieden ekokassikilpailusta
Kyh #14, jämälankasiili, valmis.
- 3,5 puikot, jämä 7-veljestä
- napit omasta varastosta, sisukset talteenotettuja päättelylanganpäitä
Kyh #15, KesäyönPatakinnas, valmis.
- patakinnas 7 sukkapuikot, Novita Huopanen
- kukat 3,5 virkkuukoukku, erinnäisiä jämä 7veikkoja
Kyh #16, Barbien vyö, valmis.
- 3 virkkuukoukku, Novita Santorini
- malli omasta päästä, kiinnitys solmimalla
Kyh #17, tilpehöörikori avaimille, valmis.
- 6 virkkuukoukku, Novita Mambo
Kyh #18, tilpehöörikori hiuspinneille sunmuille, valmis.
- 6 virkkuukoukku, Novita Mambo ja Santorini
Kyh #19, punainen Fan-kirjanmerkki, valmis.
- 1,5 virkkuukoukku, Novitan Virkkauslanka
Kyh #20, vaaleanpunainenFan-kirjanmerkki, valmis.
- ks. edellinen
Kyh #21, virkattu patalappu, valmis.
- 6 virkkuukoukku, Novita Huopanen
Kyh #22, mallitilkku neuletakkiin, valmis.
- 5 mm pitkät puikot, Drops Silke Alpaca
- Ainaoikeaa, sitten sileää
Kyh #23, rasat BabyBornille, valmis.
- 3 mm sukkapuikot, lankana (jämä) Nalle Colori
Kyh #24, Thorpe, kesken.
Kyh #25, virkattu bikinitoppi, valmis.
- 5 mm virkkuukoukku, Novita Cannes, vuori Coolmaxia, napit omasta varastosta
- ohjetta hieman muokattu tarpeen mukaan
Kyh #26, kaulakoru (alkujaan rannekoru), valmis.
- 3,5 virkkuukoukku, Novita Tennessee ja Mandarin Petit
- omasta päästä

Päivitystä odotellessa..

Ihan en kaikkia kyhäilyjä valmiiksi saanut, muutama tuossa odottaa vielä kuvaamistaan.
Että sellaista.

Mutta en just nyt jaksa, palaan asiaan.