tiistai 28. heinäkuuta 2009

Katsokaa

Mysteeri.
Se näyttää tältä:



Ja isäntä luuli sitä kirjaksi..

Mutta se on tummaa suklaata joka saapui meille postilaatikon kautta, kiitos Miiruska! Ihana olet.

* * * * *

Käväistiin isännän kanssa elokuvissa. Ihan kahdestaan. Minä ja hän.. Parisuhteellisuutta.

Piipahdettiin katsomassa Harry Potter ja Puoliverinen prinssi. Täytyy sanoa, että ei se ollut hyvä elokuva - jos ei ole lukenut kaikkia kirjoja kymmeneen otteeseen ja nähnyt kaikkia aiempia Harry Potter elokuvia. Eli isäntä ei oikein tykännyt, minä tykkäsin - vaikka se oli paljolti erilainen kuin kirja.

Esimerkiksi:
- Kirjassa oli paljon enemmän Harryn ja Dumbledoren oppitunteja ja paljon enemmän pohdintaa Hirnyrkeistä
- Lopussa ei elokuvassa ollut taistelua joka kirjasta löytyy, vaan kuolonsyöjät vähän salakähmäisesti vain käväisivät Tylypahkassa ja lähtivät pois
- Elokuvassa jostain syystä poltettiin Weaslyjen kotitalo, en muista että tätä olisi ollut missään kirjan kohdassa
- Jästien pääministeri puuttui kokonaan
Ja paljon paljon muuta mitä ei löytynyt tai oli erilaista.

Mutta pidin siis itse, pari tuntia kului nopeasti (tai no, sitä niin harvoin pääsee että osa viehätyksestä oli siinä?).

Parisuhdeaika on pop.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Laiskan tunnustukset

Olen minä täällä, koneella vain harvemmin. Tuo kaunis sää vetää ulos nauttimaan auringosta silloin kun ei ole jossain tekemässä jotain tai muuta. Elkäähän huoliko, loma loppuu kohta ja taas ehtii netissäkin luuhaamaan.

Käsityöt ei tosin edisty vieläkään, ihan totaalinen jumi päällä - juhannuksena aloitin yhden tiskirätin, se on puolessa välissä. Suunnitelmissa on kyllä saumurin lainaaminen (omasta kaapista löytyy toistaiseksi vain tavallinen ompelukone) ja muutaman ajatuksen täytäntöönpano. Niistä sitten tarkemmin jos saan jotain aikaiseksi.

Että sellaista.

Niin ja kirpputorille olisi tarkoitus taas viedä vähän tavaroita, jos vaikka löytyisi vähän tyhjää tilaa täältäkin.

Hauskaa heinäkuun loppua satunnaisille vierailijoille!

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Käyttökokemuksia, sis. K18

Ja sitten hieman käyttökokemuksia edellisestä:

Deodoranttina
- toimii, vaikka on ollut kuuma niin en haise, jei.. Kovin tiukan paidan kanssa en ole edes kyllä testannut, mutta toisaalta, silloin ei välttämättä pidä mikään.
- pitää hieman odotella ettei läiskäse paitaa heti öljyämisen jälkeen, en usko että öljyläikät kainaloissa on yhtään sen viehättävämmät kuin hikiläikätkään.

Kosteusvoiteena
- sääret nauttii, ei ole kuivat, ei kesi, ei kutia, erinomaista vartalovoidetta kaikin puolin!
- kasvoilla toimii, myös aiemmin kuivat posket ovat hyvän tuntuiset, ei siis lainkaan öljyiset (paitsi juuri öljyämisen jälkeen). Otsaan en ole niin levittänytkään, kun on hyväkuntoinen muutenkin ja hiukset olisivat vähän tiellä ja saisivat osan öljystä jota eivät välttämättä kaipaa.

(Siitä aasinsilta) Hiushoitona
- ei testaustuloksia, en ole kokenut tarvetta. Olen harventanut pesuvälejä (nyt pesu noin viiden päivän välein, eli noin kolme kertaa kahdessa viikossa), hiukset eivät tunnu kuivilta (ei siitä niin kauaa ole kun kampaajallakin kävin vähän lyhentämässä) tai kärsineiltä, niin olkoot. Aion kyllä vielä kokeilla joku päivä juuri ennen pesua - tehohoitona, palaan asiaan.

Aurinkovoiteena ja Aftersun-voiteena
- ei estä palamista..
- mutta palamisen jälkeen punaisuus lakkasi nopeasti ja iho ei kesi, eli en aio käyttää aurinkosuojana mutta auringossa olon jälkeen.

Liukuvoiteena
- täydellistä. Paljon parempi kuin teolliset jotka tuntuvat tahmaisilta ja niin, teollisilta. Voitelee hyvin, tekee varmasti pidemmän päälle muutakin hyödyllistä intiimivoiteena ja levitys käy leikistä jo alkuun.
- ja koska on ihan terveellistä syödäkin, niin, noh, te tiedätte..