torstai 25. kesäkuuta 2009

Kesätestiin

Tätä:



Kuva tuolta.

Kemikaalicocktailin Nooran innostamana päätin nyt tulevan kesäloman aikana testata neitsytkookosöljyä deodoranttina.. Ja kosteusvoiteena.. Ja samalla vielä hiustenhoitoaineena.

Josta päästäänkin lomatestaukseen numero 2:
Hiusten pesu ilman shampoota! Olen iät ja ajat tietänyt sen, että mitä useammin hiuksiaan pesee, sitä nopeammin rasvoittuu. Eli näyttää likaiselta jo seuraavana päivänä. Siksi pyrin aina minimoimaan shampoopesut, viime aikoina olen pessyt noin kahdesti viikossa. Mutta lomallapa on hyvä testata vielä harvempaa pesutahtia ja koettaa pestä vain vedellä (tai ruokasoodalla?). En ole vielä tarkemmin tutustunut tähän, pitää vielä tutkailla, mutta ainakin harvennan shampoopesuja jos en muuta.

Palaan asiaan.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Ruispeltoon ei ehditty

Juhannus oli ja meni, hyttysten ruokana tuli mökillä oltua ja talviturkki heitettiin samalla reissulla.
Ehdittiin myös pyöräilemään, ja katsokaahan mitä löydettiin:



Neulegraffiti!

Eli tallella oli vielä viikon jälkeenkin.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Kakkukuvia

Mansikkakakku katosi parempiin suihin ennenkuin ehdin nappaamaan siitä kuvaa, neljän munan kakusta jäi seuraavaksi aamuksi meille just ja just kahvin seuraksi tälläinen palanen:



Eli ihan perinteinen neljän munan kakkupohja (ei siitä sen tarkemmin, tehkää suosikkinne)
Täyte Kinuskikissan mansikkatäyte, paitsi että mansikat olivat pakastemansikoita jotka soseutin sauvasekoittimella ja tuorejuusto oli maustamatonta. Täytteen alla oli myös Lemoncurdia, se on äärettömän hyvää ja mukavan raikasta.

Päällä vispattua vispikermaa vaniljakreemijauheella terästettynä ja runsaasti mansikoita, koristeena sitruunamelissan lehtiä.

Kostutus Brunnebyn mansikkamehulla jossa aavistus sitruunamehua piristämässä.



Voileipäkakussa sekä ruis- että vehnäpaahtoleipää, kostutus kasvisliemellä (+ sitruunamehua! Sitä tais olla joka paikassa).

Kaksi erilaista täytettä:

1) Savukalaa 200 g, kermaviilipurkki, tillisilppua n 1 dl ja sitruunamehua pari rkl.

2) 4 kananmunaa pienittynä + 130 g ranskankermaa (vai 150 g? Se pieni purkki), suolaa maun mukaan

Päälle tuorejuustoa johon ranskankermaa, koristeeksi kaikenlaista mitä siinä päällä näkyy. Yrttioksat olivat kanelibasilikaa, mielenkiintoinen tuttavuus.

Voileipä kakku katosi kokonaan - siitä ehdin onneksi ottamaan siitä kuvan ennenkuin vieraat tulivat.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Työtä tulevien enkelien vanhempien hyväksi

Tälläisen kuvan piirsin, menee Fetus Mortus -laatikkoon lapsentieto-korttiin jota oon sairaalaan tekemässä.



Korttiin tulee samat tiedot mitä elävien lapsien vanhemmat saavat, ainoastaan puuttuu ONNEA! ja nukkuvan vauvan kuvan vaihdan enkelivauvaan. Mallina Poika, enkelit on niin rauhallisia mallina ollessaan. Malttoi olla kiltisti äidin mielikuvissa mallina ennenkuin lähti liihottelemaan omiin leikkeihinsä. Äidin rakas.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Treasure hunting

Aamullinen kierros kirpputorilla toi vaatelöytöjen lisäksi muutaman aarteen vastaan:



Kaksi Arabian Primavera asettia, vain euron kappale. Ei nuo täysin ehjiä ole, mutta erinomaisia käyttöön.
Ja sitten Christie mitä ei hyllystä vielä löytynytkään.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Hapsuja

Piiitkästä piiiitkästä aikaa jotain valmista käsityörintamalta.
Tadaa:



Sipulipussi (vaikka siis kuvassa on tomaatteja), ohje löytyy Suuri käsityölehdestä 9/2004.
Tämä lähtee joululahjaksi, joten jos luulet sellaisen saavasi meiltäpäin, niin unohdapa juuri äsken lukemasi ja näkemäsi, kiitos.

Niin ja pahoittelut huonolaatuisesta kuvasta, en tiedä missä meidän kamera on, kuvan otin vanhalla rotiskolla.