Kukaan ei koskaan valmistaudu siihen, että lapsi kuolee kohtuun täysiaikaisena, terveenä.. Kohtukuolemaan ei pysty valmistautumaan, se on jokaiselle sen kokemattomalle mahdoton ajatus, ei meille voi käydä niin. Niin minäkin ajattelin vielä tammikuussa, mahdotonta, ja kuitenkin niin kävi. Ja kun niin kävi, olisin toivonut tietäväni siitä jotain, olisi ollut hyvä jos olisin tiennyt mitä kannattaa tehdä, niinkuin tiedän nyt.
Ohjeita kohtukuolemavanhemmille:
Ottakaa kuvia, valtavasti, niin paljon kuin vain kamerassa tilaa riittää. Myöhemmin sinulla ei ole mahdollisuutta ottaa kuvia. Meille ajatus kuolleen kuvaamisesta oli ensin outo kun kätilö sitä suositteli, mutta myöhemmin ne muutamat kuvat ovat olleet meidän aarteitamme. Harvoja pysyviä muistoja mitä meillä on. Vaikka et koskaan katsoisi niitä kuvia, arvostat niitä silti.
Ota lapsi syliisi, kosketa, silitä poskea, laske varpaat. Ota lapsesi omaksesi, tutustu häneen niin paljon kuin on mahdollista. Pojan synnyttyä pidin häntä sylissäni kauan aikaa, hän oli kapalossa. Myöhemmin toivoin että olisin pitänyt häntä kädestä, silittänyt vatsaa, siinä hetkessä ei tullut mieleen eikä kukaan ehdottanut. Muistan vieläkin mille hänen painonsa tuntui käsivarrellani, kuinka pehmeälle hänen poskensa tuntui sormieni alla, miten lämpimältä tuntui hänen otsansa kun suutelin.
Jos mahdollista, ota hiustupsu tai pyydä kätilöä ottamaan. Meille kätilö leikkasi pienen hiustupsun Pojan tuuheasta tukasta ja painoi Pojan jalanjäljen samaan korttiin mihin hiustupsun teippasi. Voit myös pukea lapsesi omiin vaatteisiinsa, voit antaa lapselle pehmolelun vaikka hän ei sillä koskaan leikikään.
Luo muistoja koko elämän edestä.
6 kommenttia:
No nyt mä terrorisoin kokoajan :) mutta...
Voi miten tuttuja tunteita, tuttuja ja surullisia :( Vaikka aikaa on kulunut 1,5 vuotta niin ei sitä unohda koskaan kun pitää omaa kuollutta lastaan sylissä ja juttelee hänelle. Niin kovasti oisin halunnut nähdä tytön silmät... Mies kysyi jossain vaiheessa, että olenko koskettanut kättä? No en ollut..
Meillä ei ole kun kätilön ottamat 4 kuvaa, kun ei kameraa ollut mukana eikä liioin mitään vauvan vaatteita. Sairaalasta saatiin tytölle vaatteet ja ne oli niin kauniit että kysyttiin josko voisi niissä haudata. Ompelin sitten sairaalaan vaatteita, kun jotain piti tehdä.
Nyt mä lopetan tän häiriköinnin :) Toivottavasti juhannus onnistuu.
Terrorisoi pois. Hyvä että joku käy kommentoimassa.
Keho muistaa, kun kerran muistaa tuskan, niin muistaa myös kaiken muun. Minä vain katsoin Pojan jalkoja kun hän oli isänsä sylissä, en koskenut, tätä harmittelin. Se hetki tuntui kiitävän niin nopeasti, kätilöt ja lääkäri paikkailemassa minua (menetin verta reippaasti) ja minä vain katselin Poikaa..
Hyvää Juhannusta myös teille sinnepäin maailmaa!
Oma pikku tyttöni syntyi kuolleena kolme päivää sitten. Hän oli myös aivan täysiaikainen, yht äkkiä hän ei vaan enää liikkunut. Synnytys käynnistettiin ja synnytin kauniin, pienen, siron tytön. Hän näytti vain nukkuvan, vaikka olikin kuollut. Tulin juuri patologian laitokselta pukemasta häntä hautajaisia varten. Olin jo aiemmin ostanut hänelle yhden kauniin mekon ja hän sai sen nyt sitten päälleen.
Ohjeesi ovat hyviä, juuri näin pitää toimia, se tuntuu oikealta. Pidin itse tyttöäni synnytyksen jälkeen sylissä, silitin ja hyväilin ja kapaloin hänet "arkkuun". Saimme hänestä kuvia ja nyt vielä ihana henkilö tuolta laitokselta oli ottanut hänestä jalanjäljet, jotka saimme mukaamme.
Suru on musertavaa, eikä kenenkään koskaan pitäisi joutua käymään läpi tällaista. Siksi on tärkeää koittaa tehdä kaikki niin hyvin kuin pystyy ja kohdata vauvansa, jotta jälkikäteen on edes joitain lämpimiä muistoja.
Ystävä rakas, jos pystyisin helpottamaan suruasi jotenkin, sen tekisin. Mutta tiedän että en pysty. Sinun on elettävä nämä päivät, tunti kerrallaan, joskus jopa vain minuutti kerrallaan.
Minusta tuntui myöhemmin hyvältä se, että mieheni kanssa teimme kaiken mahdollisen itse, siirsimme Pojan Patologian osastolta seurakunnan tiloihin, sovimme hautajaisjärjestelyt, kaiken mahdollisen. Se oli ainut mitä Pojalle pystyimme siinä vaiheessa antamaan.
Voimia sinulle näihin päiviin. Jos jaksat, niin kannattaa käydä kirjautumassa Yahoon Tuntematon enkeli listalle:
http://health.groups.yahoo.com/group/tuntematon-enkeli/
Tuolla voi kirjoittaa ihan mistä tahansa asiaan liittyvistä, kysyä mistä tahansa, vertaistuki on parasta tukea.
Jos olisin vierelläsi, halaisin ja lujasti. Nyt vain virtuaalinen *halaus*
Kiitos. Olen lueskellut blogiasi ja kokenut sen lohduttavaksi. Olen laittanut hakemuksen kirjautumisesta myös tuonne maitsemallesi listalle. Jotenkin tässä on yritettävä selvitä eteenpäin, kuten sanoit, välillä vain hetki kerrallaan.
Olen iloinen että blogini voi tarjota jotain lohdusta, tiedän kyllä kuinka tyhjiä sanat voivat olla ja kuinka latteita lohdutukset.
Meillä lohtua toi aikanaan (ja vieläkin) lähinnä ajatus, että tämä on tapahtunut muillekin, ei ainoastaan meille. Muutkin ovat selvinneet elämässä eteenpäin (enemmän tai vähemmän), siispä se on mahdollista meillekin.
Jaksamista.
Lähetä kommentti