sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Mittojen mukaan liian suuret

Päätin kokeilla omien mittojen mukaan tehdyn leggins-kaavan muuttamista tavallisiksi housuiksi, tai tässä tapauksessa farkuiksi.

Normaalisti kaupasta löytyy liian lyhytpulttuisia farkkuja joissa vilkkuu persvako jos vähänkään menee kyykkyyn.

No nyt ei.


Ihan muuten kivat, mutta jäi sitten pussittamaan tuohon eteen.
Sinne sopii vaikka sukkapötkö.


Pitänee toivoa, että pesuissa pikkaisen kutistuu - tokihan tällä kerralla oli tietenkin jo esipesty kertaalleen jo kankaana.


Muuten sillee kivat, ei nää putoa yltä eikä ahdista vatsasta.

Pieni yksityiskohta pultusta.


Seuraavaksi voisin kokeilla saman kaavan jatkokehitystä ja tehdä lökäpöksyt kierrätyskankaasta, jahka ensin selvitän millä kaavamuutoksella tuo etupussi katoaa ilman että alkaa housut kiristämään väärästä kohtaa.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Knit when you can

Heikosti kun ehtii tekemään käsitöitä, niin silti löytyy aina muutama hetki sieltä täältä.
Tätä kaulahuivia onkin tehty näytelmäharkoissa, työmatkalla, aina tilaisuuden tullen.


Leveä ja pitkä, ja hieman erilaista joustinta.


 Lanka oli hyvin marinoitunutta Rowanin Tapestryä (villa+soija) ja puiset puikot kokoa 8.


Joskus yksinkertaiset neuleet käy terapiasta.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vauhtia ja verhoja

Vaikka joulunalus oli kiireinen, ehdin yhden joululahjankin omin kätösin värkkäämään.



Vaunuverho Novitan Tennesseestä ruutuvirkkaamalla, reunassa kierros kiinteitä silmukoita.
Virkkuukoukku 3.


Jyskistä hain suihkuverhojutskat jolla verhon saa kiinni vaunun kuomuun.



On noin 40 cm leveä, korkeus jonkinverran suurempi.

Toivottavasti ajaa asiansa ja suojaa auringolta, jahka se aurinko nyt saadaan taas esille.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Make it up

Tälläinen 30-vee lahja valmistui jo jokin aika sitten.


Silmämääräistä ohjetta hieman Hipun blogista *klik*.


Päälikangas Marimekon Raanu, sisällä joku toinen ohut kuviopuuvilla.


Hyvin mahtuu tavaraa sisälle, meikit kuulemma ihan sopivasti.


Semmoista.



sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mitäs siitä sitten tuli?

Kun esikoinen oli reilun vuoden tai kaksi, piti kutomani hänelle villahousut Sandnes Smartista.
Ihan mukavasti pääsi alkuun, kokokin oli vähän reilu ettei tarvinnut heti valmistuakaan.
Ja sitten se unohtui kaapinperukoille.


Lapsi kasvoi, syntyi muita lapsia.
Käsityöntekele pysyi unohdettuna.
Muutettiin.
Ja vihdoin kaivettiin keskeneräiset villahousut esiin.


Koska olin katkaissut langat aina välillä, ei purkaminen oikein innostanut, joten tein vain resorin toiseenkin päähän ja päättelin langanpäät.
Ja nyt on esikoisella, ei villahousuja, mutta villakauluri.


Lämmittää ja vieläpä samaa ihmistä jolle tämä oli tarkoitettu.

Aloitettu tuolta vihreästä resorista, jossa myös reikäkerros villahousujen nyörille. Näin kun jälkikäteen katsoo, niin selkeästi astetta pienemmillä puikoilla on aloitettu mitä tultiin maaliin. Mutta eipä varmaan käyttöä haittaa.

Raidat satunnaislukugeneraattorilla.
Eli keksin omasta päästäni sitä mukaa mitä kudoin.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Teit meistä kauniin - kuinka Apulannasta tuli Apulanta

Elokuva alkaa hajanaisilla muistikuvilla ja katsoja pääsee lama-ajan tunnelmaan uutisvilahduksilla. Samanlainen tyyli jatkuukin läpi koko leffan, eteenpäin mennään muistosta muistoon. Juoni on kuitenkin sujuva eikä tarina jää laahaamaan, kaikkea ei pureskella katsojalle valmiiksi. Tälläinen keski-ikäinen, 90-luvulla teini-ikänsä viettänyt pysyi hyvin juonessa mukana vaikka välillä jäi muistelemaan omaa nuoruuttaan.




Vaikka elokuva lienee ensisijaisesti Apulannan syntytarina, se silti on myös monta muuta tarinaa samanaikaisesti, siinä on mukana pari rakkaustarinaa sekä myös Tuukan kasvutarina. Tuntuukin, että ohjaaja on ollut ankarin omaa nuorta itseään kohtaan. Särmiä ei ole hiottu ja kaikki huono käytös on asetettu katsojille tuomittavaksi. Jossain määrin tuntuu, että Temonen pyytää koko kansalta anteeksi, tälläinen olin ja näin tein. Voitteko antaa anteeksi ja voitteko pitää minusta?
Ja kyllähän me voimme.




Päärooleista löytyy tuoreita kykyjä, Sipen roolin vetää hiljaisesti ja uskottavasti Teppo Manner, angstia täynnä olevan Tuukan roolissa nähdään Iiro Panula ja aikakoneella on tuotu takaisin nuori Toni Wirtanen. Eikun ensimmäistä rooliaan tekevä upea Tatu Sinisalo. Tatu on Toni, hän puhuu kuin Toni, liikkuu kuin Toni, hän näyttää siltä miltä Toni 90-luvun alussa näytti. Tämän parempaa roolitusta ei olisi voinut tehdä. Elokuvan edetessä voikin sitten pelata ”löydä Apulanta”-bingoa, Toni, Tuukka ja Sipe kun esiintyvät itsekin elokuvassa.




Juoni lienee suurimmalle osalle tuttu, elokuva kun perustuu tositapahtumiin. Vaikka elokuvaa saa seurata kuin dokumenttia, on se myös komedia ja naurattaa katsojia läpi elokuvan. Suosittelen kuitenkin varaamaan mukaan myös muutaman nenäliinan, itse kaipasin muutamaan otteeseen nyyhkiessäni.




Tämä on sairaan hieno elokuva.

Teit meistä kauniin ensi-illassa 7.9.2016.

Kuvat Lars Johnson

lauantai 3. syyskuuta 2016

Long time no activity

Töihinpaluun ja muiden kesäkiireiden aikana on jäänyt sekä käsityöt että blogi hunningolle.

Muutama pikainen sohvatyynyn päällinen on valmistunut.


Jokainen hyvinmarinoidusta Marimekon kankaasta.


Piipahdimme myös asuntomessuilla (viime tingassa viimeisenä päivänä vaikka messut olivat tällä kerralla naapurikaupungissa), tälläkin kerralla oli käytetty runsaasti käsitöitä sisustuksessa. Tai ehkä jotenkin vain kiinnittää huomionsa niihin.


Kirjoneulerahit vois kerätä mukavasti koirankarvoja meidänkin olohuoneessa.


Pitsipöytäliinat lienee tulleet takaisin muotiin?


Messuilta löytyi jopa huone pelkille käsitöille (jonka lattia ei ollut täynnä keskeneräisiä käsitöitä, lankakaatikoita, käsityölehtiä), kangaspuut, neulomisnurkkaus..


Ompelukone..
Joka tosin saatoi olla ehkä vain koristetarkoituksessa.



Torkkupeittoja oli sekä kangaspuilla tehtyjä että puikoilla kudottuja


Pisteenä iin päälle löytyi Kauhajokisen Wood Art -yrityksen taideteos josta tykkäsi äiti ja muksut.