perjantai 29. elokuuta 2008

Perunasadetta

Jorin blogin löysin ja sitä olen selaillut. Tuttuja muistoja osalta, lapsuuteni kun maalla vietin. Eräässä postauksessa hän pohti, miksei perunannostosta ottanut kukaan kuvia (hautajaiskuvia kun oli niin runsaasti).

Siitäpä lähti ajatus laukkaan menneisiin vuosiin. Eipä meilläkään kukaan kuvia perunannostosta ottanut, joudutte luottamaan vain muistikuviini. Syksyllä tuli yleensä äitini sisko perheineen nostamaan yhdessä perunoita, illat olivat jo vähän viileät, takki piti illalla olla yllä. Zetorilla isä ajoi aina tarhan kerrallaan sellaisella nostokoneella joka pyöräytti perunat lentoon (meillä oli paljon vanhoja maataloustyökaluja, mitä sitä toimivia turhaan vaihtamaan),

niitä yritimme kopata sangolla pellon toisessa reunassa kiinni. Perunalaatikot olivat sellaisia pieniä puisia, osa todella vanhoja. Hauskaa oli, vaikka joskus tuntui kestävän niin kovin kauan huolimatta siitä että suurella porukalla tehtiin.

Noston jälkeen oli joka iikka musta, en kyllä muista kävimmekö saunassa, mutta luulisi. Teetä ainakin joimme koko porukka ja söimme leipiä.

Kuva tuolta.

4 kommenttia:

Midinetti kirjoitti...

Täh XD. Ihan hillitön mielikuva päähän kopsuvista naateista ja karkuun juoksevista mukuloista (ihmissellaisista) valtasi juuri mun mielen. Ihan oikeasti luulin, että ne potut on poimittu vain tylsästi jonkun kuokan kanssa. Mutta perunasinko - vähän siistiä :D.

Mrs.Marple kirjoitti...

Tuo sinko on varsin kuvaava sana. Hyvällä ilmalla perunat lensi aika komeassa kaaressa.

Kuokalla käytiin vain varastamassa vähän uusiaperunoita juurista kesken kasvukauden..

Sahrami kirjoitti...

Lisää yhteisiä lapsuusmuistoja... Onko meidät traumatisoitu jo noin aikaisin...
Meillä muuten vieläkin nostetaan potut samalla tavalla, samalla koneellakin kai.

Perunanistutus tehdään nykyään koneella - tai melkein, kaksi istujaa siinä on jotka pottuja pudottelevat putkeen. Lapsuudessani potut istutettiin vakoon käsin, aina saappaanmitan etäisyydelle. Tai meillä lapsillakahden jalanmitan etäisyydelle, kun oli vähän pienet saappaat vielä.

Meillä perunat lajiteltiin nostossa kolmeen, ruokapotut, lehmienperunat (ne pienet ja pilalliset) ja sitten Eevanpotut, isän vanhimmalle siskolle, kun hän piti pienistä perunoista. Jännä, miten se oli ihan automaattista, tämä on Eevanpottu, tämä lehmille ja tämä ruokaperuna - ei pientäkään epäröintiä. Nyt kun sitä piti opettaa miehelle (tai ei nyt vaan kohta 20v sitten) niin ei meinannut millään mennä perille.

Nyt onkin haikeaa, kun ei perunoita nostettaessa enää kerätäkään lehmille perunoita. Niitä ei enää ole, ei enää yhtään tässäkään kylässä. Mun lapsuuteni maailma katoaa vähä vähältä, aivan kuin katosi heinäseipäätkin.
Peltojen tilalla onkin nykyään jo hakkuukypsää kuusikkoa. Entinen hehkuvan kuuma tieaukea on varjoisa ja kylmä, ei tarvitse enää väistellä kyykäärmeitä pyöräillessä.

Joo. Ajattelin tänäkin syksynä yrittää ottaa koppeja lentelevistä perunoista.

Mrs.Marple kirjoitti...

Ah Sahrami, näitä muistoja maalaistytöillä riittää. Tuosta kertomastasi aloin muistelemaan, että niin meilläkin ne vialliset meni lehmille..

Muistoja pulpahtelee pintaan kunhan riittävästi aivoja vaivaa ja pohtii.