perjantai 22. elokuuta 2008

Kriitikko täällä terve

Vertailussa tällä kerralla esikoisen tämänhetkinen suosikkielokuva ja kirja jonka pohjalta kyseinen elokuva tehty:


Kun kirja on erinomaista luettavaa myös aikuiselle, on elokuva selkeämmin lasten mieleen, ainakin meillä. Elokuvaan ei tietenkään saa mahdutettua kaikkea mitä kirjassa on, esimerkiksi alussa olevat ennusmerkit pyrstötähdestä puuttuvat elokuvasta kokonaan, kuten helmet hiekalla ja valkoiset merilinnut. Elokuvassa on taas jotain mitä ei kirjassa ole: Jostain on jostain syystä Pikku Myy on jo mukana, vaikka hän esiintyy vasta seuraavassa kirjassa Vaarallinen Juhannus. Elina Salo on tosin niin piristävä Pikku Myynä, joten sallittakoon moinen.

Kirjassa Niiskuneiti on paljon järkevämmän oloinen kuin elokuvassa, jossa hän on niin kovin kanamainen. Esimerkiksi kirjan mukaan meren pohjalla aarrelaivassa hän keksi miten sokaista mustekala, elokuvassa kyseinen pelastus oli laitettu ihan vahingossa tapahtuneeksi ja Myyn järkeilemäksi. Nipsu lähtee elokuvassa kissaa kiinniottamaan ja jää sille tielleen, kirjassa hän on ihan turvassa luolassa ja Muumipeikko lähtee noutamaan Silkkiapinaa joka elokuvasta puuttuu kokonaan.

Näissä kahdessa oli mainitsemieni asioiden lisäksi aika paljon muitakin pieniä ja suuria eroavaisuuksia, ehkä osasyynä oli, että Tove itse ei ottanut osaa käsikirjoitukseen (mainitaan aina vain alkuperäisen tarinan kirjoittajana, jos mainitaan) eikä edes ideointiin. Mutta joka tapauksessa erinomaista viihdettä lapsoselle kun äiti haluaa surffata netissä (niin ja on se Piisamirotan esittäjän ääni aika just passeli kyseiseen rooliin).

Ei kommentteja: