torstai 1. toukokuuta 2008

Simaa, ilmapalloja ja niin edelleen

Vappuja vaan.
Niin se tulee tämäkin juhla joka vuosi, ei tosin ole yhtään juhlatunnelmaa. Tokkopa tässä näitä muitakaan juhlia kovin innokkaasti tullaan juhlistamaan. Ne on ne kaikki ensimmäiset jotka saattaa pikkasen ahdistaa. Esikoisen vuoksi pitää kuitenkin löytyä jääkaapista simaa ja ilmapalloja puhaltaa ja jopa hymyillä ja nauraa. Veimme myös Pojalle oman ilmapallon, täytyyhän sitä olla tasapuolinen..

Viime viikonloppuna piipahdimme kummipojalle viemässä villasukat, raukalla kun on vähän kylmät jalat:


Nyt on sitten jo toiset puikoilla, oli mokoma kasvanut niin että oli sitten juuri ja juuri justit, illalla varmaan jo liian pienet.
Tuo on kuitenkin neulottu SandnesGarnin Lanettilla, puikot 2,5. En huomannut punnita, mutta eipä tuon kokoisiin juurikaan lankaa mene. Kantapäistä olen ylpeä, edelliset olen tehnyt varmaan jotain yläasteaikoina, ja siitähän on jo vuosia ja vuosikymmeniä, ainakin melkein, viisitoista vuotta vähintään. Joten siinä mielessä ihan siedettävä tulos. Meikäläisen sileä neule ei ole koskaan oikein sileää, siksi tykkäänkin neuloa kuvioita ja kaikenmaailman malleja mielummin kuin suoraa. Imago kysymys.. Ja silti näistä toisistakin on tulossa ihan samanlaiset.. *huokaus*

Ei kommentteja: