Mullapas onkin kasviimaaaaa!
Käytiin esikoisen kanssa istuttamassa porkkanoita (tavallisia ja syys), sipuleita, matalia herneitä (silpoherneitä?) ja kaikenmaailman niittykukkia. En löytänyt lähtiessä kameraa, joten todistusaineistoa en voi nyt toimittaa - teidän täytyy vain luottaa sanaani. Mutta mietinkin että mistä sitä olisi kuvan ottanut, mullasta? Todella mielenkiintoinen, taiteellinen ja informatiivinen olisi ihan varmasti se kuva ollut. Heko heko. No jos sellainen ihme tapahtuu, että jotain muutakin siellä itää kuin rikkaruohot, niin otan kuvan sitten. Kamera nimittäin löytyi suurinpiirtein heti kun kotiin pääsimme.
Maan kääntäminen on terapeuttista, samoin kun halkojen hakkaaminen. Pojan kuoleman jälkeen tuli tehtyä sitäkin muutamaan otteeseen. Ei tarvitse ajatella mitä tekee, ei tarvitse ajatella mitään. Senkun antaa lihastensa tehdä töitä. Joskus se on hyvä kun ei ehdi ajattelemaan aktiivisesti, lakkaa ajatuksetkin kiertämästä kehää.
Mutta olipa ihanaa oikein tehdä kasvimaa ja kylvää juttuja! En ymmärrä mikä mulla oli kasvimaalla kyykkimistä vastaan murrosikäisenä?? Ehkä se oli se pakko, kun oli pakko - lakkasi huvittamasta. Muistelin siinä kuokkiessani ja maata kääntäessäni hyviä vanhoja aikoja, perunamaan perkausta, porkkanoiden harventamista, kaikkea mitä tuli joskus tehtyä.
Huomenna voi kyllä olla hieman lihakset kipeänä.. Ensin aamulla salilla ja sitten päivällä talikon varressa. Loppujen lopuksi tein vielä pikasiivotkin ja imuroin kotosalla ennen saunaan menoa. Kovin kovin ahkera päivä, huomenna kostautuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti