torstai 4. maaliskuuta 2010

Aikaa kaupan

Miiruska edellisen postauksen kommenttiosiossa kyseli että mistä sitä aikaa ostan.

Päätin sitten jakaa teille tässä salaisuuteni (ihan vain meidän kesken):
- silitykseltä
- siivoukselta
- tv:n katselulta
- omilta harrastuksilta

Tai no, omat harrastukset on vaihtuneet mukaan otettaviksi - eli käsitöiksi, tv:stä katsotaan vain elokuvia (digiboksiton talous) ja siivous? Ööh, kyllä mä joskus, keskilattialta. Ja se silitys, no en oo kyllä ikinä ollut kovin hyviä kavereita silitysraudan kanssa.

AEL (aikana ennen lapsia) kävin taijissa (aiemmin jopa karatessa ja sen jälkeen Han Moo Dossa, lajit muuttuivat rauhallisemmiksi mitä vanhempi), joogassa ja kuntosalilla (sinne kyllä vielä joskus menen), käytiin isännän kanssa elokuvissa ja moottoripyöräajeluilla hetken mielijohteesta ja olen jopa joskus käynyt konserteissa ja festareilla. Ja kyllä on tarkoitus vielä joskus, kun ehtii, vaikka sitten moottoripyörän kyyttiin - viime kesänä kun pääsin vain kerran.

Aika kyllä näin vanhemmiten kiiruhtaa aika paljon nopeammin kuin nuorena. Muistatteko kun lapsena kesti kauan joulukuun alusta siihen että pukki tuli? Tai että kesä ja loma kesti ikuisuuden? Nyt nuo viuhahtavat ohitse ja sitten huomaakin että on jo MAALISKUU?

Albert Einstein pohti aikanaan ajan suhteellisuutta, Ajan vääristymä eli aikadilataatio on suhteellisuusteorian ennustama ominaisuus, jonka mukaan kappaleen liikkuessa lähellä valon nopeutta aika kulkee yhä hitaammin.
Ite oon vahvasti sitä mieltä, että aika kulkee sitä nopeammin mitä vanhempi on, eikä sillä ole mitään tekemistä valonnopeuden kanssa..

Nojaa.
Jotenkin tuntuu, että näin päivän pidentyessä sitä on enemmän aikaakin, heräileeköhän itsekin talvihorroksesta? Suomen kasvitkin talvehtivat pääosin valon puutteen vuoksi/ansiosta, ei niinkään lämpötilojen vaihtelun vuoksi (lähde: luin joskus jostain).

Nyt sitten lataamaan pyykkikone, se kun ei ole vielä omatoiminen (esikoinen on opetellut viime aikoina täyttämään tiskikonetta ja tiskaamaan loppuja käsin - äiti ei saa auttaa).

4 kommenttia:

Miiruska kirjoitti...

Aika on kyllä ihan ihmeellistä. Lapsena se kulki hiiiitaaasti varsinkin jos odotti jotain, kesäkin kesti ikuisuuden. Nyt sitä aikaa tarttis, ja eikös vaan se juokse hurjaa kyytiä. Lapset syntyy ja yhtäkkiä sitä on ite ihan mummeli.

Voisitkos laittaa sitä aikaa tulemaan tännekin päin, mulla kun ei nuo sun mainitsemat konstit sitä tarpeeksi tuo :D Koskaan en oo silittäny, dikipoksia ei oo täälläkään ja siivouskin mitä sattuu ja millon sattuu..

Ehkä oot vaan ehtivä ihminen :)

Romulus kirjoitti...

Todellakin aika on alkanut kulkea melkosella suhinalla vanhemmiten!

Sitä ehtii yllättävän paljon kun ei halaile sohvaa. Välillä tuntuu että lepo tekis poikaa mutta kun ei malta kun on niin paljon asioita kun olis kiva tehdä - ja aika uhkaa loppua :).

Mrs.Marple kirjoitti...

Romulus: Ja jos joutuu makaamaan sohvalla, niin sitten sitä vasta ehtiikin kutomaan! Esikoista odotellessa jouduin vuoteessa lepäilemään verenpaineen nousun vuoksi (prenalla käynnisteltiin), niin siinä sain kastemekon neulottua valmiiksi..

Miiruska: En oo, vaan hyvä esittämään ;)

Romulus kirjoitti...

Ai niin, kudontaa harrastetaan nimenomaan sohvalla nököttäen!!! :D:D