Uusintakierroksella tällä kerralla Stephen Kingin Cujo, viimeksi taisin lukea yläasteikäisenä.
Ensimmäisellä lukukerralla tuo oli vain kauhukirja, jännittävä, ja se jännitys päättyi kun koira kuoli. Nyt, kauhu alkoi siitä kun koira oli kuollut, Vic nosti poikansa Tadin autosta ja kysyi Donnalta "koska hän kuoli?" Sitten itkin, itkin ja itkin, kirjailijan mielikuvituksessa syntyneen lapsen kohtaloa ja hänen äitinsä (yhtä lailla fiktiivinen hahmo) surua. Ja sitten kun menin nukkumaan, näin vain esikoisen kokevan saman kohtalon enkä saanut unta.
Onko suru ja Pojan kuolema saanut minut eläytymään nykyisin vahvemmin?
***
Sitten asiasta puurokattilanreunaan..
Keksin juuri hyvän testin kameralleni:
Joulukalenteri!
Eli 24 kuvapostausta, jotka paljastavat ehkä (eli siis vain ehkä, ehkä siis ei) jotain minusta ja minun elämästäni. Alkaen ensi maanantaista.
Jos on jotain mitä haluaisit tietää, tai nähdä (edelleen kuvattavissa ja julkaistavissa), niin postaahan ehdotus ennen maanantaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti