perjantai 19. syyskuuta 2008

Tänään haaveissa

Olimme eilen työkaverini kanssa salilla, ja illalla kotona saunassa. On niin mahtavaa nollata joskus ajatuksensa - tekemällä fyysisesti jotain rankkaa.

Joskus haaveilen, että meillä olisi isännän kanssa maatila, täynnä maatilan töitä. Ihan kuin oli kotona lapsena.. Ei siinä juuri rahaa tee työnmäärään nähden, mutta se työ, ihanan fyysistä, ajoittavaa (kylvöaika, aiv, heinänteko, perunannosto, kylvöaika, jne), selkeästi tuloksellista (kun kynnät, näet selkeästi koska pelto on kynnetty), pääosin kotona tehtävää (sopii erakolle) ja jossain määrin vapaata. Siis toki joutuu tekemään ne työt, mutta se on yksi hailee äestätkö tänään vai huomenna, aamulla vai illalla, pidätkö pitkän kahvitauon välillä, kunhan tulee tehdyksi. Ei pomo hengitä niskaan..

*huokaus*

Mutta nykyään ei kannata, ei siis siinä mittakaavassa mitä minä haaveilen.. Pienestä maatilasta jossa olisi muutama lehmä ja muutama pelto, oma perunamaa ja ehkä kana tai kaksi. Pitäisi olla niin suurta, niin paljon, että kannattaa.

Noh, sitten kun voitan lotossa 7-oikein, niin alan harrastamaan maatilan pitämistä niiden kahden lehmän kanssa (ja kaksi kanaa ja esikoiselle pupu).

2 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Mulla olisi haaveena hankkia pihalle joskus kanoja, ja kanitkin olisivat kivoja. Haluaisin myös valtaisan kasvimaan ja paljon marjapuskia ja omenapuita. Jälkimmäisellä haaveella on potentiaali onnistua, sillä lääniä täällä piisaa. Mutta ne kanat... ne rajoittaisivat elämää aika pahasti.

Lottovoittoa odottelen minäkin. En kyllä edes lottoa. Hm.

Irena kirjoitti...

Niin, mutta jos sitä voittaisi lotossa, voisi palkata säännöllisesti jonkun lomittamaan kananhoidossa niin pääsisi etelämerien saarille aurinkoa ottamaan ja Lontooseen shoppailemaan säännöllisin väliajoin.