Onnellinen isä: "Se on poika!"
Minä: "Jaa"
Minun ajatukseni: "Ei hän voi olla Poika! Poika kuoli ja syntyi helmikuussa, ei teidän lapsenne VOI olla Poika, ei voi! Älä väitä minulle että teille syntyi Poika, Poika on kuollut, hän on kuollut, kuuletko, kuollut.. Ei hän voi olla Poika."
***
Miksi kuopuksemme on juuri Poika?
Meillä esikoisen nimi syntyi samaan aikaan kuin esikoinen. Olimme ennen hänen syntymäänsä miettineet eri nimiä, ja kun hän syntyi oli hän itsensä näköinen - ja heti synnytyssalissa kutsuimme häntä etunimellään.
Kuopus kun syntyi, oli ajatukset tietenkin erilaiset kuin esikoisen syntyessä, koska tiesimme että syntyvä lapsemme on kuollut. Mutta kun hän syntyi, vaihtui työnimi heti Pojaksi, Poika on niin kaunis, Poika on ihan samannäköinen kuin esikoinen.. Kun suunnittelimme hautakiveä, mietimme mitä laittaisimme kiveen, toiset ovat laittaneet lapsen etunimen (tiedoksi kaikille, lapsensa saa haudata haluamallaan nimellä vaikka häntä ei olisi kastettu. Seurakunta ymmärtää tämän ja kehottaa siihen vaikka kaste onkin kristillinen seremonia) ja toiset ovat laittaneet esimerkiksi poikalapsi, tyttövauva jne..
Päätimme että siihen tulee Poika, koska sillä nimellä olimme häntä kutsuneet. Huomasin myös, että olin kirjoittanut jo jonkin aikaa Pojan isolla ensimmäisellä kirjaimella > kuten erisnimet kirjoitetaan. Viimeinen sinetti sille, että Poika on kuopuksen etunimi, löytyi Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta. Poika nimisiä ihmisiä oli kirjattu Suomen väestörekisteriin tuolloin 121 kappaletta, nykyisin nähtävästi 123 (kaksi tänä vuonna). Eli totesin nyt käyneen samoin kuin esikoisen aikanakin, nimi syntyi lapsen mukana - vaikka en sitä heti ymmärtänytkään.
2 kommenttia:
Otan osaa suureen suruusi. Minulla on isoveli, jolle on käynyt niin kuin Pojalle. Asiasta ei ole koskaan puhuttu kotona, vaan sain sen selville lukemalla kirkkoherranvirastossa perheen papereita väärinpäin ja laskemalla siihen pari muuta asiaa yhteen. Kysyin asiasta elävältä veljeltäni kerran ja hän kertoi sen, mitä muisti. Äidille asiasta ei oikein voi puhua, jos tästä on vaiettu kohra 40 vuotta.
Voimia ja halaus!
Mulla on kyyneleet vieriny pitkin poskia kun luin näitä vimeisimpiä postauksia. (ja nytkin silmät vuotaa) Kun tiedän miten kurjalta sinusta nyt tuntuu, niin itseäkin surettaa enempi. Eli minä ainakin täällä suren kanssasi ja toivottavasti saat ne kyyneleet tulemaan. Edes silloin kun kerrot Pojalle uudesta tulokkaasta. Ja eihän kyyneleet kysy lupaa tullakseen, ne tulee kun niiden aika on tulla. Oli sitten kaupassa, bussissa tai lenkillä.
Mä en voi muistaa, onnittelinko minä ketään vauvan saaneita tyttöjen välissä, mutta semmonen tunne on että en onnitellut. Eli älä siitä(kään) itseäsi soimaa.
Toivon, että sinulla on huomenna jo parempi päivä.
Lähetä kommentti