Tässä kun on joutunut olemaan taas elämän nyrkkeilysäkkinä, niin olen pohdiskellut sitä, että missä vaiheessa viimeksi meille tapahtui joku henkilökohtaisesti hieno juttu? Siis ei normaalia arkea (joka sekin voi olla onnellista) vaan ihan selkeästi tavallisuudesta onnellisempi asia, nollalinjasta kohottava seikka. Näitä surullisia uutisia tulee nykyisin jatkuvasti, tämän vuoden tulen muistamaan mustana ja surkeana. Mutta onko tämä koko vuosi ollut tätä yhtä ja samaa? Tavallista ja sitten aallon pohjia, normaalia ja sitten suonsilmäkkeitä..
Nopeasti kun ajattelen, niin tulee ensimmäisenä mieleen se, kun tulin raskaaksi, eli sekin oli viime vuoden puolella. Minusta oli ihanaa nähdä ne kaksi viivaa tikussa, vaikka pelko olikin mukana alkuraskauden ultraan asti - meillä kun on kokemusta myös keskenmenosta. Siinä seuraava iloinen hetki, nähdä pienen sydämen sykkivän. Nämä ilon hetket kuitenkin kaikki osuvat viime vuoteen, tammikuussa 2008 olin ehkä jo kärsimätön-synnytystäodotteleva-isomahainen-äiti loppuraskaudenvaivoineen. Seuraava ilon hetken oli tarkoitus olla Pojan syntymä, niin kaunis kun se hetki olikin, silti niin syövyttävän surullinen yö.
Pojan kuoleman ja syntymän jälkeen.. Ensin elämä meni siinä sumussa, ei sitä onnellisia hetkiä olisi huomannut vaikka olisi niihin törmännyt. Shokissa ja surussa meni kevät, ei edes huomannut tavallista arkea, ne päivät vain kahlasi eteenpäin askel kerrallaan.
Kesällä ehkä alkoi jo huomaamaan hetkiä kun ei kaikki ollut mustaa. Mutta vaikka oli jo vastaanottavainen myös valon pilkahduksille, en sellaisia muista. Tavallista arkea, tavallisine hauskoine hetkineen, onnea arjesta. Ei kuitenkaan mitään meille henkilökohtaisesti iloista juttua mikä olisi tapahtunut.. Sairastumisuutisia, ystäville syntyviä lapsia - jotka varmasti heille ovat onnen hetkiä, meille vain muistutuksia surusta.
Muistan minä kuitenkin kaksi positiivisesti yllättänyttä juttua: Omenapuumme erittäin runsas (ja hyvän makuinen) sato, ja tyrnipensaamme elämänsä kolme ensimmäistä marjaa. Nuo olivat odottamattomia, ihan hauskoja juttuja joista iloitsin.
Siinä se.
Tänä vuonna onnen sarakkeen puolella on omena- ja tyrnisato, ja surun puoli on täynnä.
Liian täynnä..
3 kommenttia:
Halaus ja rutistus sinulle!
Voimia! Joskus olen ajatellut (ja samalla miettinyt olevani varmaan maailman tyhmin ja itsekkäin ihminen), että ihan taatusti eivät mene onnen lahjat tässä maailmassa tasan. Sinulle tuntuu kasautuvan surua, minäkin olen siitä elämäni aikana saanut ison osan ja sitten tiedän ikäisiäni ihmisiä, joille ei ole vielä koskaan sattunut mitään erityisen pahaa tai hankalaa tai surullista. Tai sitten heillä on hyvät kulissit... Mutta hetkittäin tuntuu tosi mustalta ja epäreilulta. Toivottavasti elämä antaa sinullekin joitain ilon ruusuja - ja pian!
Villasukan tavoin miettinyt ihan samaa. Huonot asiat tuntuu kasautuvan aina ryppääseen, sitä vaan loputtomasti saa päin naamaansa kaikenlaista ryöttää. Toivon ensi vuoden olevan sinulle niin ihana kuin mahdollista!
Lähetä kommentti