torstai 27. maaliskuuta 2014

Toinen erä, porkkanaraakakakku

Minä otan kaikki haasteet tosissani.
Siksi tässä toinen yritys (eilen postattu oli toissapäivänä tehty, joten ihan joka päivä ei synny), raakakakku porkkanasta.


Pohjaan meni:
1,5 dl pekaanipähkinöitä liotettuna
vajaa 2 dl luomurusinoita
2 keskikokoista porkkanaa karkeaksi raastettuna (jos olisi tehokas blenderi, niin voisi laittaa palasina)
Mausteeksi yhden appelsiinin kuori raastettuna ja noin teelusikallinen kaardemummaa


Iiihanaa ruskeaa mössöä.
Meni kuitenkin paremmin sekaisin kuin edelliset.

Pohjalle painellen.
Sattumia tässäkin hieman.


Ja hetkeks kylmään.

Täytteeseen:
1,5 dl liotettuja Cashewta (nää harjoitusversiot on vähän pieniä, sitten siihen täydelliseen tuplataan annos)
Puolikas appelsiini (mahd. paljon valkoiset osat poistettuna)
1 dl vesihauteessa sulatettua kookosöljyä
VAIN 1 rkl hunajaa
ripaus kanelia
noin teelusikka vanilja-aromia.


Hyvin sekaisin ja päälle.
Väritys edelleen samaa sarjaa.

Nyt koristeeksi hieman soseutettua mansikkaa (kerran pakastettua) ja marmorointihaparointia.


Pakastimen kautta pöytään.

HYVÄÄ.
Ainoastaan yksi ongelma - eritasoinen jäätyminen.
Täyte pakastui kovemmaksi kuin pohja, joten syöminen oli mitä oli. Katsotaan huomenna - nyt kun on enää vain jääkaapissa - että onko järkevämän oloinen syötävä. Ehkä pohjaankin pitäisi laittaa lusikallinen kookosöljyä?


Tässä suunnittelin että pitänee ostaa pähkinöitä tukkukoossa. Tätä vauhtia tulee testattua ennen pääsiäistä aika monta versiota.

1 kommentti:

Irena kirjoitti...

Maku parani ajan kanssa, ulkonäkö huononi. A.k.a. mansikkasose ei ollut enää noin kauniin punainen.
Silti mietin, että olis ollu aavistuksen parempi, jos olisi aavistuksen laittanut kookosöljyä porkkanoiden joukkoon.