Koska ei tässä vielä kaikki, netistä tuli napsuteltua vanhaa kangasta ja se vielä matkalla..
Että ohohupsis.
* * * *
Neljä vuotta sitten jouduin tänä samaisena päivänä laskemaan lapseni hautaan. Niin tuskainen päivä, niin vaikea tehtävä.
Miehen kanssa pohdimme hautajaisjärjestelyjä tehdessä, että pitäisimmekö hautajaiset karkauspäivänä. Onneksi emme, niin surullisia kuin muistopäivät ovatkin, silti äärettömän tärkeitä ja eheyttäviä.
4 kommenttia:
Tasan 3.5 v sitten saatoin ensimmäisen lapsenlapseni samaan paikkaan. Ikävä ei lähde koskaan, vaikka sen kanssa olenkin oppinut elämään. Halaus teille molemmille!
Mummi
Mummille jaksamista ja halaus myös!
Isovanhemmilla on suru lapsenlapsestaan ja lisäksi huoli omasta lapsestaan.
Meillä oli neljä vuotta sitten jo yksi lapsi ennestään, hän piti meidät kiinni arjessa.
Suru muuttaa muotoaan ajan kanssa, raastavasta tuskasta kaihoisaksi ikäväksi.
<3 Voi että miten aina tulee surullinen olo kun näkee kuvia pienestä arkusta <3 Meillä 16.3 tulee 5 vuotta hautajaisista... Voi kurjuus...
Niin pieni, ja raskain mahdollinen taakka.
Lähetä kommentti