Kuvapostaus

Tässä nyt näitä:



Kolmea erilaista ruutua on tullut virkattua perinteisen isoäidinneliön lisäksi.

Rotestilaulu

Blaah.
Mulla on suvantovaihe.
Käsitöistä kun sain vihdoin valmiiksi Esikoisen neuletakin ja Mariomyssykin valmistui vauhdilla, niin mun kiireellisin to-do-lista on tyhjä!

Muutaman neliön silloin tällöin olen virkannut, mutta sekin on jotenkin innotonta.. Kuvia voisin toki laittaa, oon testaillu vähän erilaisia neliöitä.

Pitäisköhän ryhtyä tekemään sitä isännän neulepaitaa? Jos siis ens talveksi haluaisin valmista..

En tiiä.
Ei huvita..

Asiasta aasinsiltaan: Esikoisen hoitopaikassa onkin vesirokkoaaa. Voi jee.. Toisaalta parempi nyt sairastella kuin vanhempana (jos nyt sitten saa). Pitänee piipahtaa apteekissa, etsiskellä jotain jo valmiiksi kaappiin kutinaa varten. Kokemusta siitä mikä auttaa?


Se se vaan on sillä lailla
että tässäki maassa
sitä on paljon mälsää
ei sitä tartte edes paljon kavereilta kysellä
kun vaan viittii vähänkin tsiikata ympärilleen

Kiitos moisesta viisaudesta kuuluu Simo Salmiselle, kuva tuolta.

Päivän toinen

Katsokaa!
Näkkileipä!
Tai siis valmis Mariomyssy:


Ja koska itsestään on niin hankala ottaa kuvaa niin että näkyisi pipo ja vahingossa huovutettu hihatin/olkainlämmitin, (jonka aiemminkin olin pessyt jo koneessa, mutta ilmeisesti hellävaraisemmassa pesussa. Kuka niitä nyt jaksaa muistaa.. Mutta siis siitä tuli nyt oikeamman kokoinen, ihan vahingossa, muistatteko kun se siis oli liian suuri?) niin Esikoinen suostui stuntnaiseksi ja mallinukeksi ja tadaa:


Lankana Gjestal Bris.
Puikot 6 sukkapuikot ja välillä Addin (ihanat!) pyöröt 6/60cm.
Ohje siis Jatan tuttu Mariomyssy.

Jonkinlaisen virkatun koristeen tohon voisi värkkäillä, en kuitenkaan sitä ihan vielä pihalla tarkene - jotenkin ohuen tuntuinen. Mutta kevätmyssyksi mainio! Pitänee jostain paksummasta langasta tehdä vähän tiiviimpi päänlämmitin.. Samalla kun niitä sukulaisten joululahjoja värkkäilee (kiitos Äiti-Puffalle ideasta)

Kristallipallo kaapista

Kaikki aina toitottavat että ei sovi elää menneisyydessä ja että sitä tikulla silmään joka vanhoja muistaa ja muuta.
Niin ajatellaanpa sitten tulevaisuutta.

Kohta on pääsiäinen!
Ja koska tänä vuonna 1.pääsiäispäivä on 12. huhtikuuta ja nyt on 23. helmikuuta, niin ajattelen kuusi viikkoa ja kuusi vuorokautta tulevaisuuteen!

Ja mitäs minä siitä ajattelen?

Ruokaa..

Juhliin liittyy aina ruoka, jouluna on toisilla kinkkua, on laatikoita, on rosollia. Suklaata tietenkin, tortut, piparit.. Juhannusjuhlaan liittyy grillattava ruoka, ensimmäiset uudetperunat, limsa (lapsuuden kodissa juhannukseksi hommattiin limsakori, muuten ei vuoden aikana juurikaan kyseistä juomaa saanut), mansikkakakku.

Laskiaisen jälkeen (Ortodoksisessa kirkossa Laskiaissunnuntain ja läntisissä kirkoissa huomisen Laskiastiistain) alkaa Suuri paasto. Ja paaston jälkeen onkin sitten pääsiäisaterian aika.

Mitäs te syötte Pääsiäisenä?
Mämmiä?

Miten olisi Zakuska?
Finfoodilla on useampikin ehdotus Pääsiäiskattaukseen, tässä yksi.

Iisakin kirkko

Tässä se nyt on.
Edestä:


ja takaa:


Puikot 2,5 pitkät puikot ensialkuun, hihat kudottu yhtäaikaisesti pyöröillä ja raglan kavennuksiin pidemmät 2,5 pyöröt.

Lanka Sandnessgarnin Lanettia.

Ohje oma yhdistelmä.
Tuo palmikkokuvio löytyy jostain vanhasta SK-lehdestä, polvisukankuviona. Nyt en sitten millään tähän hätään sitä löydä sitä lehteä..

Ja tiedoksenne, Mariomyssykin on päässyt alkuun!
Reipas tyttö olen.

Lauantain menu

Viikonloppu!

Tätä on odotettu..
Useammastakin syystä.

1) Työviikko loppuu (yllätys yllätys viimeaikoina on motivaatio ollut vähissä, mutta eikö se tästä taas parane jossain vaiheessa)
2) Huomenna kosmetologille lahjakortin turvin!
Lahjakortit on niin ylivertaisia, suosittelen jokaiselle miehenpuolikkaalle, joka ei tiedä mitä hankkisi puolisolleen, lahjakortin hankintaa. Se ilahduttaa kahdesti > silloin kun sen saa ja sitten kun sen käyttää.
3) No ei mulla muita syitä ollut, mutta lista on mukavampi silloin kun siinä on enemmän kuin kaksi vaihtoehtoa.

Ja koska meikäläisellä on vanhemmuuden vastuista vapaa päivä kun Isäntä ottaa Esikoisen mukaansa johonkin ralliin, niin voin jopa ehtiä piipahtamaan kirpputorilla ennen kosmetologille suuntaamista. Esikoisella alkaa olemaan paidat pieniä, no okei, housut, hameet, mekot ja muut. Hän kasvaa vauhdilla! Pyrähtäen! Yllättäen! Niin ja muutenkin on kauhee tarve penkoa.. Kirjoja.. Pitsiliinoja.. Pelejä.. Pitänee ottaa eväät mukaan niin voi lähteä ajoissa ettei tarvitse kesken poistua.. *hiihee*

Kuvia saatte edelleen odottaa.
Kyllä ne tallessa on, ja lupaan ja vannon että joskus ne laitan esillekin.

Aaltoja vesilasissa

Olen saanut esikoisen neuletakin valmiiksi!
Hurraa!
Kuvankin otin, mutta se on vielä kamerassa, kuten myös kuva Pojan syntymäpäiväkukkapuskasta. Hyvä kun tuli kunnon pakkasia - eikä siis plussaa ja miinusta vuorotellen. Pysyy parempana pidempään, luulen ma.

Kiitos teille kaikille, jotka kannoitte vuosipäivän läpi sanoillanne ja ajatuksillanne. Te teitte siitä hieman helpomman kestää..
Ystävät rakkaat.
Ja nyt on vuorossa toinen suruvuosi, ei ehkä niin synkkä ja musta, ehkä siellä täällä värillisiä langanpätkiä. Ikävissäni olen kuitenkin. Mutta viime kevääseen kun vertaa niin toivoa on, että ajan kanssa surusta tulee lempeä kumppani, ikävästä lempeä vieras, muistosta vain kaunis tuskaisen sijaan.




Muistakaa pukea kunnolla, siellä on reippaasti pakkasta (tai siis täällä, tuolla ulkona).

Poika

Synnyit rakkaani tasan vuosi sitten,
ja minulla on niin suunnaton ikävä.

Tekstejä ystävänpäiväksi

Kävin läpi viime keväänä kirjoitettuja tekstejäni. Vertaistukilistan, Käpyn ja kirjeiden joita kirjoitin ystävilleni lisäksi oli tarve kirjoittaa asioita ylös, päiväkirjamaisesti. En yleensä päiväkirjaa pidä.. Nyt lienee hyvä hetki tarjota teille näkymä viime kevääseen.

04.03.2008. Eilen iski ahdistus, Isäntä ei ollut kotona koko iltana ja minä yritin pitää itseni koossa. Sujui ihan hyvin siihen asti kunnes hän tuli kotiin, sitten annoin itseni hajota palasiksi. Tyhjä sisin, ohuet kuoret. Onneksi Isäntä vietti sitten illan Esikoisen kanssa, sain rauhassa olla hiljaa ja onneton, ei tarvinnut näyttää reippaalta. On hyvä, että pystyn nukkumaan yöt, uni parantaa tälläiset ahdistuksen hetket ja aamulla vaikutan taas ihan normaalilta.

07.03.2008. Käyttäydyn suurimman osan ajasta normaalisti, tunnen itseni normaaliksi ja käyttäydyn suurinpiirtein normaalien ihmisten tavalla. Kunnes tapaan ystävän tai sukulaisen (jonkun muun kuin Isännän tai Esikoisen). Menen lukkoon. Tuijotan seiniä tai lattiaa, en katso kohti, olen hiljaa. Kurkkuuni nousee pala ja ahdistun. Sama asia jos joudun puhumaan jonkun tuttavan kanssa puhelimessa, ei onnistu vieläkään. Päätinkin juuri, että kirjoitan eräälle ystävälleni tuntojani, saan jakaa ajatukseni jonkun ystävän (vanhan ystävän) kanssa.

08.03.2008. Isäntä on rallissa. Päivä on sujunut ihan hyvin. Kunnes tuli iltapäivä ja minä hajoan palasiksi. Kävimme Esikoisen kanssa erästä taloa katsomassa, ja siellä on pienen pieni vauva. Paniikki hyökyi päälle täysillä ja tuli kiire pois. Hyvä kun muistin esitteitä ottaa mukaan, ettei olisi mennyt reissu kokonaan hukkaan. Onneksi oli tullut rallissa keskeytys ja olivat jo kotimatkalla (muuten olisi mennyt niin myöhälle että olisimme olleet jo nukkumassa).

Kuinka lukossa ja masentunut oikeasti olenkaan. Peitän sen itseltäni ainakin todella tehokkaasti. En tunne itseäni masentuneeksi, ja olo on suurimman osan ajasta normaali(hko). Mutta vain jos en ole muiden ihmisten seurassa kuin Isännän, Esikoisen ja muutaman muun, enkä liian kauan yksinäni. Pelottaa, että jos suru ja ahdistus tipahtaa joku päivä eteen ja astun syövereihin. Kun minun on kuitenkin jaksettava, Esikoisen vuoksi jos ei muuten.

Isännän ja Esikoisen nimi muutettu

Ennen heräämistä

Näin viime yönä painajaisen.


Olin maanantaina menossa hakemaan Pojalle tilaamaani kukka-asetelmaa (sydämen muotoinen), ja he olivat tehneet sen punaisista ruusuista. Tilasin valkoisilla ruusuilla, mukaan aavistus violettia sellaisella laventelin näköisellä kukkasella. Olin aivan kauhuissani ja ihmeissäni, miksi näin? Teillä lukee tuossa selvästi että valkoisia ruusuja!? Myyjä sieltä sitten vastasi, että me ajateltiin että kyllä tämä on parempi näin. Hänelle sanoin siihen että en minä voi lapseni haudalle punaisia ruusuja viedä, en minä tuota maksa, tehkää heti uusi!

Aamulla kun heräsin, mietin miksi minulle on niin tärkeää että ovat valkoisia ruusuja? Hautajaisissakin kukkavihko oli valkoisia ruusuja ja jotain violettia.. Ja kun viime keväänä toin kotiin silloin tällöin kukan Pojan kuvan viereen, oli se aina valkoinen, neilikka, ruusu tai muu.


****

Sitten muututaan hetkiseksi muotibloggariksi - mutta vain hetkeksi..
Löysin netissä surffaillessani Yalon, jolla on jalot periaatteet hienojen vaatteiden lisäksi.

Sieltä löysin kotimaisen Willattaren:


Maksamaton mainostus päättyy.
(Kuva Willattaren sivuilta)

Differential calculus

Virkkausmaniaa poteva Teresa on laittanut nettiin erilaisten isoäidinneliöiden ohjeita. Näissä iloinen yllätys on kuvalliset ohjeet!

Minä tekstiohjeista mitään ymmärrä, kaaviokuvaa sitä lukea pitää.


Muuten ei käsityöt edisty.
Paitsi näin ajatuksina ja ohjeiden etsimisenä..

A little ray of bitter sunshine

Kyllä minä näen vielä iloisiakin asioita.

Aurinkokin paistaa tänään..

Niin ja tietenkin:





Emporio Armanin alusvaatekampanjat tarjoavat aina silmäniloa.

Muistoja

Tunnelmakuvia ja hetkiä on palautunut viimeaikoina mieleeni. Saatan tehdä jotain tavallista ja arkista ja yhtäkkiä muistankin hetken viime vuoden helmikuulta.

Viime vuonna 11.2. kävimme Esikoisen kanssa kaupassa ja sielläpä vietettiinkin 112-päivää, oli paloautoa ja ambulanssia ja niitä kaikkia pääsi katsomaan. Oli kaikenlaista puuhaa ja kaupan päälle sai vielä ilmapallonkin.

Ystävänpäiväksi tein suklaakakun, vein palasen siitä neuvolan tädillekin, 14.02.2008 kävin vielä neuvolassa. Neuvolan tädin kanssa lyötiin pieni vetokin siitä onko lapsi tyttö vai poika ja kuinka suuri. Minä veikkasin oikein, tiesin että poikavauva meille syntyy ja alle 4 kiloinen... Tästä vedonlyönnistä ei enää puhuttu kun täti kävi meillä kotikäynnillä synnytyksen jälkeen.

Muistan lauantaipäivän.
Muistan kuinka makasin naistentautienosastolla kun isäntä lähti kotiin nukkumaan hetkeksi ja kertomaan uutisen ihmisille jotka sitä eivät kertakuulemalla uskoneet. Muistan kuinka prenan kätilöiden piti tuoda minulle särkylääkettä, ja jouduin sitä pyytämään useampaan otteeseen.
Muistan kuinka tuijotin seinää ja kelloa mitään näkemättä, kuinka itkin, itkin ja itkin.
Muistan että minulla oli valtavan suuri tarve päästä sieltä pois, Poikani oli ruumishuoneella ja minulla vain tyhjä syli. Lähdinkin heti kun se oli mahdollista, lääkäri kävi katsomassa ja isäntä tuli Esikoisen kanssa hakemaan, päivällisen söimme sairaalassa ja sitten lähdimme.

Muistan illan, kun pelkäsin mennä nukkumaan, mutta en halunnut olla hereillä. Menimme koko perhe yhtäaikaa, isännän kanssa painauduimme yhteen, ja nukahdin melkein heti.

:´(

Turhaan olen pohtinut missä kyyneleet ovat, ne odottivat helmikuuta ja tulevat yllättäen. Autolla ajelin tuossa takaisin töihin, niin soi Happoradion kappale Puhu äänellä jonka kuulen. Niin arvatkaapa ketä alkoi itkettämään kohdassa

Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?

Niin...

Se tulee nurkan takaa, yllättäen, vaivihkaa, just silloin kun ei odota.

Pala palasta

Kamerasta on akku loppu.
Ja laturi hukassa.
Jei!

Joten saatte nauttia kamerakännykällä napatusta otoksesta:


Oli pakko välillä tehdä jotain nopeaa, neuletakin edistyminen on vähän sitä ja tätä. No on se kohta valmis mutta kuitenkin. Ja jos tarkemmin miettii, niin noita paloja pitäis olla parisensataa tai alle (riippuen peiton koosta), joten ei sekään ihan hetkessä valmistu. Reipas tyttö olen ollut siinä mielessä, että olen heti päätellyt langanpäät kun pala on virkattu. Jos jättäisin myöhempää varten, jäisi peitto kokoamisvaiheen jälkeen ihan varmasti päättelemättä.

En muuten ikinä tykkää tehdä kahta samanlaista peräjälkeen, siksi paloistakin tulee erilaisia. Ja kohta kyllästyn varmaan tuohon perinteiseen isoäidinneliöön ja virkkaan muunnoksia.

Joo.

Ja se on täällä

Pelätty helmikuu.

Eilen pitkästä aikaa itkin ja ikävöin. Otti niin helevetin kipeää nähdä tuttavaperheen kaksi lasta, suurin piirtein sama ikäero mitä Esikoisella ja Pojalla olisi ollut..

Kylässä jaksoin, mutta ajomatkalla kotiin murtuivat padot. Surin niin sydämeni pohjasta elämän epäreiluutta ja ikävääni. Sitä että meidän Esikoinen ei saanut pikkuveljeään täällä pitää. En tiedä sattuuko se eniten, kuinka paljon toinen vauvoista pitää ja haluaisi hoivata ja aijata ja... Mutta ainoa mitä voi omalle pikkuveljelleen tehdä on siivota lumet haudalta.

Kiusasin viime viikolla kerran Esikoista hoidosta hakiessani kun häntä hieman vauvatti (piti päästä äitin syliin ja äitin piti kantaa), että oletko sinä äitin oma vauva.. Tuli napakka En Ole! Ja siihen sitten kysyin, että kukas sitten äitin vauva on ellet sinä? Esikoinen vastasi lapsen varmuudella: "Meillä on Enkelivauva."

Aivan.

Meillä on Enkelivauva.

Ja äidillä on niin kova ikävä.