sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Näin tänään

Joulukalenterin päivittäisten postauksien jälkeen tulee aina pieni blogikrapula. En suinkaan ole käsitöitä jättänyt, päinvastoin - neuletakin lisäksi on vartailla jo muutakin, mutta niistä vähän myöhemmin kun kokonaan valmiita, pääteltyjä ja kuvattuja.

Monet ovat näin vuoden aluksi listaneet menneen vuoden käsitöitään.. Ensin mietin, että pitäisikö myös, mutta sitten totesin kuvakollaasista tulevan niin lyhyen, että nolostukselta välttyäkseni oheen muutama blogeissani julkaisematon kuva siitä mitä loppuvuonna on tehty.

On ryhdytty opettelemaan ruuan suusta lykkäämistä ja kakomista kun vahingossa menee nieluun.



(never mind the sotku taustalla)

Ihasteltiin vehreitä peltoja ja kaunista taivasta Tapanin päivänä, samalla laskeskeltiin langoille kaatuneita puita.



Yllätettiin sukulaiset, ystävät ja itsemmekin pienellä perhetapahtumalla juuri ennen joulua.



(stressittömiä häitä vietetään salaa, eikä karkulaisten tarvitse mennä Las Vegasissa eikä myöskään maistraatissa naimisiin)

Päästiin vihdoin tekemään raksallakin lumitöitä uudenvuoden aattona.



(raksajutuista kuitenkin tarkemmin raksablogin puolella)


Toinen mitä on tapana tehdä näin vuoden aluksi on tehdä lupauksia.
Joten täältä pesee:

* Pyrin vähentämään lankavarastoa tekemällä käsitöitä ensisijaisesti omasta varastosta löytyvistä langoista ja ostamalla vain tarpeellista ja sitäkin vain tarjouksesta

* Yritän järjestää ensi vuoden aikana vähintään yhdet blogiarpajaiset blogin vakilukijoille


Sellaista.

Nyt takaisin puikkoja kilkuttelemaan.

4 kommenttia:

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

ONNEA!! Yllärit on ihania, varsinkin yllätyshäät!!:o)

Irena kirjoitti...

Siis yllätys niille muille oli että: "Me mentiin eilen naimisiin!
:D

Häitä ei sen kummemmin juhlittu.

Matleena kirjoitti...

Oikein lämpimät onnitteluhalit teille kummallekin! ♥♥♥

Muutenkin mukava katsaus menneeseen vuoteen eikä vähiten tuon pontevasti lusikkaruokaa odottavan suun! ;)

Irena kirjoitti...

Kiitos!

Kuvassa ehkä taisi olla sellainen yök en syö -hetki meneillään :D