lauantai 26. marraskuuta 2011

Ja vihellys!

Kun loput marraskuusta kuluu kaikessa muussa paitsi ommellessa, niin laitetaan ompelutempauksen loppuraportti tähän.

Aavistuksen enemmän sain ommeltua tänä vuonna verrattuna aiempiin:
2 hernepussisisiliskoa
2 kestokassia
1 viimeistelty kestokassi
5 kuivaliinalisäimua
1 sisävaippa
1 liivinsuojat
1 mekko
(muutama pieni korjausompelu vielä lisäksi)

Ja kaikki nuo olemassa olevista kankaista, ainoa mitä piti kaupasta noutaa oli mekkoon vähän vinonauhaa, muuten löytyi kaapista. Osa kierrätyskankaita ja osa uutta mutta hyvin marinoitua. Enemmänkin olisi sitten voinut, mutta nyt näin.

Jahka tupa valmistuu, saan sinne ompeluhuoneen, joka tarkoittaa sitä, että jokaisen ompelukerran jälkeen ei tarvitse kerätä kaikkea pois, eikä tarvitse laittaa konetta kaappiin! Ovi vain kiinni niin se on selvä. *haaveilee*

Mutta se minusta.

Kesällä muistivat
Katjuksa
ja
H3idi
käydä raporttinsa antamassa pyydettyyn postaukseen, joten he vielä mukana arvonnassa jos käyvät kertomassa tähän postaukseen tämän hetken kuulumisiansa asian tiimoilta. Eli miten meni?
Ensi viikon loppuun mennessä jos saisi niin sitten olisin kovasti tyytyväinen.
Siis 4.12.2011 klo 23:59 on viimeinen hetki!

Kiitos ja kumarrus.

2 kommenttia:

Katjuksa kirjoitti...

Marinoituneista-, alelaarilöydöistä- ja käytettynä ostetuista kankaista tuli ommeltua: 1 saksikotelo, 1 koiran peti, 1 tunika, 15 henkari-projekti-pussia, muistaakseni 10 puikkosuojaa ja kesäkassi. Lisäksi nettituttujen ja naapurin lahjoittamista kankaista on tullut ommeltua kymmenkunta erilaista tilkkublokkia malliksi tulevalle tilkkutyökurssille. Kangaskaupasta ostetuista kankaista tuli ommeltua tilkkukassi. Kaikkia edellä esiteltyjä juttuja en ole blogissani esitellyt... Mutta huomattavasti enemmän tuli ommeltua kuin vuonna 10. Kiitos tempauksen järjestämisestä!

H3idi kirjoitti...

Marinoituneista ja vähän vähemmän marinoituneista tuli ommeltua: 4 paitaa, 1 hame, 1 peitto, 1 pussukka ja 2 kpl neuvolakortin kansia sekä 1 yöpaita, joka ei ollut julkaisukelpoinen. Tavoitteiseeni en päässyt, ja saldo on samaa tasoa kuin viimekin vuonna... Muutama projekti odottaa viimeistelyään.
Ensi vuonna suuremmalla vaihteella uudessa ompelunurkkauksessa ;)