torstai 15. syyskuuta 2011

Palkintokaappiin täytettä

Kati krassutteli mulle tälläisen:



Kiitos!

Ja sitten se vaikea osuus, 10 uutta asiaa itsestä..
Voi olla ettei ole kaikille uusia, kun osan tunnen netin ulkopuoleltakin, mutta kokeillaan jos edes vähän pystyisi yllättämään.

1. Monet tietävät että luen paljon, rakastan Agatha Christietä ja oma kirjastoni on laajahko. Mutta uutta lienee suurimmalle osalle, että joskus yritin lukea klassikoita - Viktor Hugon Kurjat kirjaa yritin lukea kahteenkin eri otteeseen, en päässyt ensimmäistä lukua pidemmälle kummallakaan kerralla. HAUKOTUS.
2. Jahka meidän okt on valmis, järjestän kehruukurssin jossa opettajaksi tulee oma äitini ja kurssikaveriksi Miiruska! (tän ei kyllä pitäis olla asianosaiselle yllätys ellei pode pahemmanlaatuista dementiaa?)
3. Rullaluisteluharrastukseni päättyi yhteen kesään häntäluun murtumisen vuoksi.
4. Teininä aloin haaveilemaan hiusten värjäämisestä niin että tasan puolet kirkkaan punaista ja puolet mustaa kun näin Helsingissä Def Leppardin konsertissa eräällä tytöllä juuri sellaiset.
5. Rrrrrakastan raparperisimaa siksi kun siitä tulee eräs kuuma kesä ja kissanpennut mieleen (tämän ei toisaalta pitäis olla yllätys H3idille)
6. Heitin vahingossa pari viikkoa sitten mustat Äiti-Puffalta saadut villasukat vaippapyykin joukkoon (ne oli verkkareiden sisällä jotka siis koneeseen laitoin).
7. Meillä ei ole digiboksia, eikä siis katsota televisiota muuten kuin DVD:ltä ja videolta (meillä on vielä sellainenkin kapistus eikä kukaan ole virkannut meidän videonauhoja miksikään kassiksi eikä vastaavaksi)
8. Tykkäisin tehdä isoja palapelejä, en vain ole niitä juurikaan tehnyt. Uuteen kotiin on tarkoitus järjestää pelipöytään tuplakansi (tai joku systeemi) että voi tehdä palapelejä ja jättää kesken ilman että joku käy tuhoamassa aikaansaannosta tai syömässä paloja.
9. Tässä ihan kohta syksyllä tai keväällä olis tarkoitus käydä ottamassa seuraava (seitsemäs) tatuointi, mutta vain jos rahavarannot antaa myöden.
10. Mulla on pyykit koneessa odottamassa että joku reipas käy laittamassa ne kuivamaan. Mutta tää ei ollu yllätys varmaan kenellekään.


Ja toinen asia joka ei liene yllätys on etten jaa tätä eteenpäin, jos joku haluaa niin ottaa saa mukaan.

Kiitos ja kuulemiin.

5 kommenttia:

Miiruska kirjoitti...

Emmie vielä päässykkään tästä koneelta..

Rementiaa on näkyvissä lisääntyvässä määrin, mut kehruuta ei passaa unohtaa ;)

Laitahan tatskakuvaa sitten näytille kun saat aikaseksi, mullakin on suunnitteluasteella mut kovin on edistyny viimesen kahen vuoden aikana hitaasti.

Miiruska kirjoitti...

Niin ja jäi sanomati et ite tykkään myös isoista palapeleistä, luulin ettei kukaan enää harrasta moista! Mulla on pino laatikoita tuolla kaapissa oottelemassa paikkaa mihin leväyttää.

Ja kivanväriset sukat tuossa ylhäällä :)

Irena kirjoitti...

Laitan toki. Tosin on niin pitkissä kantimissa kaikki että saattaa toteutus vähäsen venähtää.. :D

Ja kiitos, mäkin tykkäsin väriyhdistelmästä.

Kaisa kirjoitti...

Hih, minä ihmettelen aina niitä "virkkaa vhs-kasetti kassiksi" -ohjeita. Kyllä meillä rakkaat vanhat sarjat ja elokuvat on edelleen vhs-muodossa ja kombisoitinkin löytyy johon käy sekä levy että kasetti. Eli meilläkään ei digiboksia ole. Viime aikoina on ahmittu ruudulta Poirot'a.. :)

Irena kirjoitti...

Oij, Poirot on ihana..

Meillä on Hugh Laurielta House ja Kyllä Jeeves hoitaa boksit. Housen 6 kautta odottelen innolla (ilmeisesti lokakuussa ilmestyy..).