perjantai 20. syyskuuta 2013

Kotiäitien kuntokuuri osa 2

Osa 2 - varastetut minuutit

Moni vastasyntyneen äiti tuntee tilanteen kun on opeteltava tekemään kaikki yhdellä kädellä. Ruuanlaitto, pyykit, tiskit, kaikki. Toisella kädellä kun lepää (tai huutaa) pienoinen (meillä suosikki kaikilla lapsilla tiikeripuussa), on usein ainoana mahdollisena kuntoilumuotona jumppa vauvan kera. Siihen palataan joku toinen kerta.

Nyt keskitytään niihin hetkiin kun lapsukainen viihtyy lattialla/vaunussa/sitterissä, eli ne harvinaiset viisminuuttiset silloin tällöin. 

Tavoitteena on, että liikkuminen olisi tehokasta, hauskaa ja ennen kaikkea nopeasti toteutettavissa. No jos on reipas  niin ihan varmasti viisi minuuttia etunojapunnerruksia, haaraperushyppyjä tai vatsarutistuksia nostaa hien pintaan ja tadaa! Tavoite pikatreenissä saavutettu. 

Mutta jotta liikkuminen olisi hauskaa voi hyödyntää vaikkapa pihalla seisovaa lasten trampoliinia. Ei kannata kylmiltään tehdä sitten voltteja. Ja jos synnytyksen jälkeen on löysät lantionpohjalihakset, kannattaa ne jumpata kuntoon ensin. 


Ja hops!


Tulee hiki. 

Trampalla saattaa kyllä olla niin paljon muitakin käyttäjiä että vuoroa harvemmin saa, ainakaan silloin kun juniori nukkuu tyytyväisenä kärryssä. Meillä nukkuminen yleensä loppuu samoihin aikoihin kun vaunuista liike, ja isoveljet ei pitkään jaksa kiikuttaa. 

Eräs toinen laite (vehje?) ei ole läheskään niin kallis eikä suosittu perheenjäsenten keskuudessa. Mutta yhtä hauska ja tehokas: kuntoiluun tarkoitettu hulavanne. Omani on 1,2 kg painava, painavampiakin ilmeisesti on. 


Shake it!



Huomatkaa kuinka hienosti villasukkien väri sointuu vanteen väreihin!

Sisäinen Sulo Vilenini löysi tämän joskus alennusmyynnistä, olikohan alle kakskymppiä hinta. Saa osiin - raskausaikana ei voinut käyttää - joten säilyy pienessä tilassa. Nyt on koottuna meidän vaatehuoneessa seinää vasten, sieltä pystyy nappaamaan aina sopivan hetken tullen (sängynalusta passaisi varmsyi myös). Sopii sisälläkin käytettäväksi JOS on riittävästi tilaa ja särkyvät asiat ulottumattomissa. Mahtava väline syville vatsalihaksille. 

Vielä edullisempi ja vähemmän säilytystilaa vaativa juttu on tietenkin hyppynaru. Sisällä hyppiessä pitää varoa kattokruunuja. 

Ensi kertaan, kuulemiin!

2 kommenttia:

Maritta kirjoitti...

Mä lähden kehumaan hyppynarua, loistava ja todella huokea tekele! Mulla tippui viime kesänä monta kiloa hyppimällä ja kunto nousi kohisten! Siitä oli hyvä jatkaa juoksulenkille metsään.

Siihen oli oikein hyppyohjelmakin, minkä löysin netistä, toimi mainiosti eikä vienyt kuin hetkisen päivästä. Suosittelen!

Mrs.Marple kirjoitti...

Se on totta, halpa ja helppo!
Olisko sulla tallella linkki siihen ohjelmaan?